Kirjoista

Tags: , , , ,

11 kommenttia - “Kirjoista”

  1. Elmeri Kirjoittaa:

    !!?!!! Mä niin just mietin samoja! Mä luin tänään the perks of being a wallflowerin (= elämäni seinäruusuna) loppuun ja AAAAAAHHH mä rakastin sitä! Rakastan kans Supernaiivia, mut Siepparista taas en tykänny ollenkaan, en jaksanu lukee sitä edes loppuun ku se vaan valitti kaikesta :( Toisaalta yritin lukee sitä kouluu varten nii se tais pilata sen.

    Mustaki tuntuu joskus (tai aika useesti) että lukeminen on tosi rasittavaa ja hidasta. Mut se yleensä johtuu vaan siitä, että luen silloin vääriä kirjoja! Musta kannattaa lukee vaan kirjoja, joita haluaa lukea. Ei pidä pakottaa tai lukemisesta menee maku :( Kivojen kirjojen lukeminen on ihanan vaivatonta – mahtavinta musta on se ku huomaa ajattelevansa: ”En malta odottaa että pääsen taas lukemaan :D”

    Mäkään en lue kirjoja tai kato elokuvia uudestaan melkein ikinä, lapsena sitä jakso kattoo Leijonakuninkaan tai Mulanin kerran viikossa :D Pelkään et mielikuva menee pilalle: ”vaaaauu tää oli paras kirja ikinä ku luin sen kolme vuotta sitte” —> ”mitä mä oikein olin kuvitellu? tylsää kakkaa! :–(” Musta tää oli tosi pelottavaa ja surullista, sit lukiossa yks äikän ope kertoi: ”Ihmiset lukee kirjoja eri tavalla riippuen iästä, elämänkokemuksista ja aikaisemmin luetuista kirjoista. Sama ihminen lukee saman kirjan eri tavalla toisella kertaa.” Mut toisaalta, en oo koskaan yrittäny lukee jotain mielestäni ihan kakkaa kirjaa uudestaan. Saattaisin tykätä siitä nyt :D

    Askartelin tämmösen havainnollistavan kuvan, toivottavasti osasin :D :
    http://s16.postimage.org/cfmxqknur/lukeminen.png

  2. Elmeri Kirjoittaa:

    Hei uus hieno banneri muuten! :D Ois kiva jos laittaisit sellasen Takaisin Etusivulle -napin vaikka tohon Tekijästä-linkin alle. Sen olemassaolon huomaa vasta kun se puuttuu.

  3. Iita Kirjoittaa:

    Oooh, eikä miten hienoo! 8–DD Thihi, nyt mun tekee mieli lukee toi kans tänää loppuun! Oon huomannu, et tolla tyylillä kirjoitettujen kirjojen lukeminen on musta ehkä parasta, koska se on niin helppoa. Se tyyli on jotenki yksinkertanen ja lapsellinen, ehkäpä vähän seko, muttei sekava. Sen lukeminen on tosi rentoo, koska se kerronta ei oo sillei intensiivistä ja koukuttavaa, mitä se joissain muissa kirjoissa on.
    Haha, kyl must ainakin sun lukemisen epämukavuus oli hyvin havainnollistettu :-D Mä teen usein sillei, et makaan kyljellä ja pidän kirjaa sillei, että sen toinen puoli on kiinni alustassa. Sit kun luen aukeeman toisen sivun, jota ei nää jos pitää kirjaa sillei ja on kyljellä, nii nostan kirjan ylös, niinku tossa sun ekassa kuvassa. Ompas hankala selittää P::
    Ah, joo hei hyvä kun muistutit! Pistän ehottomasti tuollaisen etusivu-napin, koska oon kironnu kans jonku toisen blogia lukiessani, kun tota banneria klikkaamalla ei pääse takas etusivulle. En lue omia juttujani, nii en oo huomannu sen puuttumista täältä.

    [WORDPRESS HASHCASH] The poster sent us ’0 which is not a hashcash value.

  4. Emma Kirjoittaa:

    VOI, Elämäni seinäruusuna on IHANA! :”’) Tykkään ihan sikana myös Siepparista ja Supernaiviista, ilmeisesti eksistentialistisen kriisin partaalla olevat minäkertojat vetoaa muhun.

    Hih, mulla on useita kirjoja, jotka pyrin lukemaan kerran vuodessa. Niitä vain alkaa olla niin paljon, että jos lukisin ne kaikki kerran vuodessa, en ehtisi lukea enää mitään uusia kirjoja koskaan, ja sehän vasta tyhmää olisi. Tykkään kuitenkin lukea kirjat moneen kertaan, kuten katsoa elokuvatkin… Kun oon oikein innostunut jostain leffasta, katson sen kerran viikossa ties kuinka pitkään. En osaa kyllästyä, onneksi. Joskus on taas hauskaa löytää vanha lempparikirja vuosien päästä uudestaan.

    Ja jep, kirjoja luetaan ihan eri tavalla! Samakin henkilö voi lukea samoja kirjoja ihan eri tavalla ajan kuluessa, olen huomannut. Mulle on useaan otteseen käynyt silleen, että oon ekaks pitänyt jotain kirjaa ihan tappavan tylsänä ja lukenut siitä ehkä ensimmäiset parikyt sivua ja jättänyt kesken. Ja sit oon parin vuoden kuluttua ottanut revanssin ja rakastunut siihen korviani myöten!

  5. ientulehdus Kirjoittaa:

    Teini-ikä on niiin kamalan lyhyt ja silloin pitää ehtiä lukemaan tosi paljon kirjoja! Koska tosi monet tosi hyvät kirjat on huonoja sitten myöhemmin, vaikka teininä niitä rakastaa. Olen huomannut oman mielenlaatuni muuttuvan myös siten, että repivät kohtaukset ja hankalat loput ja rumat käänteet eivät enää tunnukaan niin henkilökohtaisilta. Päähenkilön kuolema voi itkettää, mutta siitä ei ole vihainen kirjailijalle, että tämä olisi pitänyt hoitaa jotenkin toisin. Osaan jopa arvostaa joitakin näppäriä juonenkäänteitä, jotka tekevät lopusta paljon surullisemman tai ahdistavamman kuin se olisi voinut olla.

    Luulen että ikä voi vaikuttaa jonkin verran siihen, ettei ole ehtinyt lukemaan kovin moneen kertaan kovin montaa kirjaa. Esimerkiksi jos on 15-vuotias, on ehtinyt lukemaan maksimissaan 10 vuotta, ehkä vain kahdeksan. Sen sijaan jos on 60-vuotias, on ehtinyt lukemaan jopa muitakin kuin lasten kirjoja melkein viisikymmentä vuotta. Se on aika monta kirjaa enemmän ja siihen voi mahtua aika monta kirjaa, joista ei ole edes varma onko ne lukenut ennenkin. Lempikirjaankin on aika mukava palata aina jokusen vuoden välein.

  6. Iita Kirjoittaa:

    Emma, musta on tavallaan hurmaavaa, et jotkut jaksaa lukee/kattoo samoi kirjoi/leffoi uusiks tollasella innolla :) Mä luulen, et se mikä mul itellä on suurin este lukee kirjat uusiks (ainki nykyään) on se, et se tuntuu niiiiin hitaalta. Ja koska arvostan niin suuresti teosten loppuja, niin jos se on jo tiedossa, nii ei se lukeminen ei oo läheskään yhtä mielekästä. Siis eritoten silloin, kun loppu oli joku shokeeraavan mahtava yllätys! Esim. May-leffa oli hanurista toisella katsellu kerralla P:
    Ientulehus, toi on kyl niin totta, et teininä pitäs ehtii lukee enempi! Musta tuntuu, et varsinki sen takii, ku monilla kirjoilla on nii vahva merkitys ja mä varmaan itken niinku joka kirjan parissa mitä luen :D
    Musta on niin kovin harmillista jos suunnitelee esim. pentuna jotain tarinaa, muttei tee sitä valmiiks. Sit ku aikusempana löytää sen tarinan jostain, niin on sillei, et jumpe tää on niin mahtava, mut mä en voi jatkaa sitä enää, koska mä osaa enää aatella näin! Se on niin kurjaaaaaa!

  7. L Kirjoittaa:

    hehee, sainpa täältä oivan kirjavinkin (elämäni seinäruusuna), pakko oli lukea se kerralla eilen:)
    mainostan: miljoaktion.fi

  8. Iita Kirjoittaa:

    Haha, Seinäruusustahan tulee nyt ihan megatunnettu! :-DD Oh, kiitos paljon mainostuksesta! En oo kuullukkaan tuollaisesta ennen. Itseltäin tosin puuttu yksi eletty kesä tuosta ikävaatimuksesta, joten ehkäpä sit ens vuonna, kun oon kuustoista :>

  9. Annika Kirjoittaa:

    Mulla ainakin lukemisinto vaihtelee, joten tuskin kannattaa huolestua, jos nyt ei ole huvittanut lukea vähään aikaan :3 Mulla on nyt sellainen kausi, että luen koko ajan ja hirveitä määriä, mutta välistä saattaa mennä yksi kirja useammassa kuukaudessa.

    Nancy on kyllä sellainen kirja, että itekin luin sen ensimmäisellä kerralla kahessa päivässä. Jotkut kirjat vain koukuttaa sillain. Se kuuluukin niihin kirjoihin, jotka oon lukenu uusiksi ainakin neljä kertaa. Nyt en ole moneen vuoteen viitsinyt, sillä muistan sen niin hyvin ulkoa :B Tykkään lukea joitain kirjoja uudestaan, mutta vain jos ne ovat todella todella hyviä ja vain pitemmän aikavälin jälkeen. Nyt tulee mieleen Nancyn lisäksi ainakin Harry Potterit – varsinkin alkupään Potterit on tullut lavattua uusiksi lukemattomia kertoja. Nuorempana jotkut Replicat tuli kans luettua miljoonia kertoja, mutta enää en niihin koskisi, sillä en tahdo, että kaikki lapsuuden ja varhaisteiniyteni muistot räjähtävät palasiksi.

    Yks kirjallisuuden laji, jonka edustajia en oo ikinä jaksanu lukea uusiksi, on dekkarit. Ne on yksinkertaisesti pilalla ilman sitä tietämättömyyden jännitystä. Siksi en enää dekkareita ostakaan – ne kannattaa vaan lainata, koska ei niitä uusiksi tule luettua kuitenkaan, ellei sitten vanhana ala kärsiä dementiasta.

  10. ientulehdus Kirjoittaa:

    Uh, mä muistan yrittäneeni lukea nancya, mutta se oli niin masentava ja angstinen ja ahdistava etten yhtään pystynyt. Lähipiirissä oli muutenkin masennusta liikkeellä, joka huolestutti ja pelotti, niin ei sitä pystynyt kohtaamaan kirjassa sillä lailla. Huomasin etten edes pitänyt kovin paljon Juoksee saksien kanssa -kirjasta. Tuli lähinnä tosi surullinen olo, että on niin totta että tosi monet ihmiset on lähtöisin välinpitämättömistä, paskoista kodeista ja saa kärsiä siitä lopun ikäänsä ihmissuhdeongelmina ja identiteettivaikeuksina ja vaikka millä tavalla. Ei se ole ehkä niin, etten haluaisi kohdata maailman rumaa ja kurjaa puolta, vaan pikemminkin niin etten halua kohdata sitä fiktiivisesti. Kurjuutta ja kärsimystä tulee vastaan ihan tarpeeksi oikeassa elämässä, kirjoissa haluan sitten uppoutua johonkin kivempaan.

  11. Iita Kirjoittaa:

    Annika, Voi mä haluisin lukee joskus Potterit! Oon niin kiitollinen, että niiden arvo kirjoina on pysyny samana, eikä niistä oo tullu samanlaista yliammuttua ja pilalle mennyttä vouhotusta, mitä jostain Twilightista. Joitain kirjoja ei pakosti vaan ehi lukeen jos siitä on ehtiny tulla tuollaista kansanhypetystä. Siis esim. nyt vaik tuo Twilight, ei sitä kukaan enää voi lukea samaan tapaan kuin miten ihmiset sen luki vielä kun kukaan ei tienny siitä ja päättäny tehä Cullenista jonku supersäihkyvänsixpack Pattinssonin (mitä se kyl tais osittain olla jo niis kirjois, mut kuitenki..) Tuo dekkareiden lainaus ostamisen sijaan on nerokas huomio! Tosin dementtia-geenien ollessa suvussa yleisiä pitää joskus osata ennakoida xD
    Ientulehdus, oh, tuo on kyllä hyvä ajattelutapa, että hakeutuu iloisten kirjojen pariin kun omin silmin näkee livenä ankeutta. Muistan pitkään kaivanneeni kirjoihin kurjaa loppua, kun en jaksanut sitä, että aina jostain tuleekin joku pelastava ihme ja kaikki on hyvin. Sitten luin yhden suomalaisen nuortenkirjan, joka päättyi siihen, että ääniä päässään kuuleva päähenkilö survaisee lyijykynän ottastaan lävitte, ja tajusin, et kyl ne onnelliset loput on sittenkin parempia. Juoksee saksien kanssa sinkos heti mun lempikirjojen alkupäähän kun luin sen ekaan kertaan. Ei se oikeesti oo ees niin hyvä, mut olin ihan Burroughs koukussa sen jälkeen. Kun luki sen kirjoja, nii huomas, et sei osaa ees kirjottaa kunnolla sellasta yhteinäistä tekstiä, vaan sen jutut on aina enempi tai vähempi pikkeminkin novelleja. Ei se mitään, jos johonki tuntee sisäistä vetovoimaa, nii minkäs sille mahtaa. Burroughs tais olla rajojen rikkoja ja hulluudessaan hurmaava, sekä jollain asteella mun kohtalotoveri.

Jätä vastaus