Lapsuuden kartta ja kokoelmafiilarit

Antilaadukas esittely aikasemmassa postauksessa näkyneestä kuvistyöstä, olkaa hyvät. Tehtävänanto siis kuului kutakuinkin, että piirrä lapsuuden tärkeitä asioita, tapahtumia, esineitä, paikkoja tjsp, heitin jo ohjeistuksen mäkeen, siinä oli sivullinen tekstiä, mutta lapsuus sitä ja tätä anyways! (kuvat sit isonee jos niitä klikkaa)

lapsuus 1

Koko setti, A2

lapsuus 2 Meitsin syntymävuosi, yks vitun mystinen leijona ja ammattivalinnat.

lapsuus 3 Nyöritettyä kalastajanlankaa, lehdestä leikattu sisältövaroitusmerkit, paperiin poltettu reikä ja aukkoon liimattu Pentti Rasinkankaan lastenlaulusta pätkä, joka on symbolisoi mulle vähintään kolmee juttuu (joo meitsi on mystinen) + huomatkaa E-kirjaimen viis poikkiviivaa. Pentuna pistin E:hen niin monta sakaraa ku ikinä vaan mahtu.

lapsuus 4 Kopioitu valokuva musta ja maailman neroimmasta kissasta. Lauloin toisinaan karvajaloille ja kirkossa virsien aikaan kun en osannut lukea, rallatin muiden mukana omia biisejäni suhisten kaikki ässät asiaan kuuluvasti.

lapsuus 5 Pala kangasta ja muisto siitä kun iskä trollas, että Windowsin kukkula-taustakuvasta pomppaa esiin teletappeja (ei ikin pompannu).

lapsuus 6 Papan karkkei ja lisää diippii musaa.

lapsuus 7 Juttui ryhmiksestä. Luulin, et lasagne tehään fasaanista.

lapsuus 8 Erikeeperiä ja hiekkaa, vitusti painajaisii, tasan yks hyvä uni (myöhemmin unii maskuliinin androgyynistä kehosta) ja sängynlaitaan sinisellä puukynällä piirretty Pikachu.

lapsuus 9 Mun päässä pyörinyt mielikuva ja lempparilelui.

lapsuus 99  Koottui letkautuksii, saavuttamattomiin jääneet maastohousut (jopa ne pinkit oli kuulemma liian poikamaiset), sininen ja punanen lumilapio sekä tumma- ja vaaleihonen nukke, joista molemmista mulle annettiin ne ekana mainitut.

lapsuus 999 Samat housut näköjään taas, lemppariruokaa (vaalea pyöreä seesamnäkkileipä + suolamakkaraa + juustoo), jauhelihaksi tehdyt villisiat ja villisiat muutenki sekä ikuista rakkautta herättävät ylväät muovihevoset, joista yhen jalka meni kerran poikki ja mun housun polveen tuli reikä.

lapsuus 9999 Lisää lempilelui ja siin samas jotai muita intressei sekä väärin kuultu pätkä Pentti Rasinkankaan toisesta biisistä (oikeesti se menee, että itkit sinäkin ja puoli yötä sitten..), jonka takii meinasin muuten polttaa vahingos koko työn.

Tässä vielä tosi jännä video, koska yöllä ehtii tehä muutaki ku nukkua:

Tags: , , ,

8 kommenttia - “Lapsuuden kartta ja kokoelmafiilarit”

  1. etanalolli Kirjoittaa:

    Mäki laitoin aina yli monta viivaa E-kirjaimeen! Sitte tarhassa (no päivähoito mikä lie) vuotta vanhemmat tyypit naureskeli sille. Olispa mukava tietää, kuinka moni pienenä kirjotti E:n miljoonalla poikkiviivalla. En oo kuullu muista, no ehkä se johtuu siitä ettei oo hirveen yleinen puheenaihe :D

    Cool työ! (Y)

  2. Rasmus Kirjoittaa:

    Thanks bro! Tota työtä tehessä tuli semmoi hilpeä askartelufiilis, kun sai liimata kaikkea hassua :)

    Mä oon tottunu sanoon mun päivähoitopaikkaa aina ryhmikseksi, vaikken oo varma onko se yleinen nimitys sille? Ryhmäpäiväkoti ööööö no jaa. Mun on välillä vaarallista puhua esim. tarhasta, koska nimitän lapsia toisinaan pennuiksi :__D Pentu + tarha kuulostaa vähän harhaanjohtavan eläimelliseltä x)

    Mä aion pitää E-kirjain gallupin! Alkoi kiinnostaa onko se joku yleinen juttu, että pistää niin monta poikkiviivaa kuin mahtuu, vai onks kapinoivat luovat hulivilit ainoita jotka sitä on tehny :D

  3. Stalkkeri Kirjoittaa:

    Mäkin laitoin E-kirjaimeen ihan helkkaristi poikkiviivoja!

  4. Rasmus Kirjoittaa:

    Oiii, jo kolme epäkolmen E:n tekijää!

  5. eli ö Kirjoittaa:

    oot hämmästyttävä. vaikka ei mua hämmästytä että just sä oot tollanen.
    ihailen ihan hulluna tota symboliikkaa sun töissä. tääkin avautu eka ihan toisin ja monin paikoin paljonpaljon pinnallisemmin, ennenku luin noita sun selityksiä. olin vaa sillee ”ainii noi lapiot!!” ja siis, tää ois toiminu niinkin, mut sit vau rasmus miten paljon sait tohon.

    ja Voi noi jääkaappirunot videolla ja muutenki Voi koko video<3 (mullakin on toi ahdist, kävin äsken asettamassa sen sanan "näkemiin" perään)

  6. Rasmus Kirjoittaa:

    Pöh senkin kiva! Oot tosi mainio otus ja mulle tuli hirmu lämmin fiilis sun kommentista ♥

    Musta on hauskaa jos muistat nuo lapiot, mutta hauska myös kuulla, että työstä kertomalla voin antaa enemmän. Vähän harmittaa, että kuviksenope kattoo tätä ja on sillai jaahas, että tämmöinen sommitelma ja värien käyttö joo-o, eikä se sit oikeesti ikinä tiiä mitä tässä on. Mä tiiäks omalla protulla tiedostin sen, että en haluu piirtää aivottomasti ja hyvännäköisesti, vaan tällai symbolisesti. Piirtämises on paljo juttui, jotka antaa. On ite tekeminen, lopputyön katsominen ja sit usein sivuun jäävä, mut vähintään yhtä antoisa jossei enemmänkin, kuvan stoorin kuuleminen.

    Jääkaappirunot on osoittautunut yheksi mun suurimmaksi rakkaudeksi ja itseilmaisuksi. Olisi mitä mainiointa hankkia täydennyssanastoa! Sana nurinkurin ois aika kiva täydennys.

  7. Asennevamma Kirjoittaa:

    Voi hei tää on kyllä mainioin sarjisblogi ikinä. <3 Olin viikonloppuna syysleirillä ja kirjotin sen jälkeen et protulla aina muistan/tajuun etten oo hullu enkä sairas enkä typerä, vaan mun ajatukset ja tunteet on ihan normaalei, niistä ei vaan oikeesti yhtään missään puhuta niin avoimesti ku protulla. Sama fiilis tulee ain välillä sun blogista ja etenki näistä kommenteista, se on mainiotakin mainiompaa. :') Liian usein tyypit tuntee ittensä ihan sekopäiks kun kukaan ei vaan puhu niistä asioista, vaan esittää sen sijaan onnellista ihmistä jolla on kaikki hyvin ja joka ei ole lainkaan sekaisin. Vaik oikeesti mä väitän et me kaikki ollaan vähän sekaisin.

  8. Rasmus Kirjoittaa:

    Kurr voi ihanuutta ♥ Mä olin vuos vai kaks sitten kans syysleirillä, ne on tosi erilaisia verrattuna kesäleireihin, kivaa jos sulla jäi siitä hyvä maku :> Vieläkin kivempaa jos mun blogi aiheuttaa jonkinlaisen protufiiliksen! Ja siis voi jukra jos kommentit vieläpä tehostaa sitä! Oon tosi otettu <3

    Sekaisin olo on normaalia ja tervettä, kaunis ristiriita, mutta ihan järjellinen.

Jätä vastaus