Pakkaskapasiteetti nolla, ihmiset kymmenen

leijonakoti

Toverit,

mä oon vähän karsinut tarinoita, lähinnä kai koska oon laiska ja aikapulainen, joten ette pääse nyt lukeen
– miten junassa matkaavat vanhukset aiheutti mussa hallitsematonta ikävää
– tai miten konnari on alkanut muistaa mut
– tai miten oon surrut nyt viidettä päivää kun heitin roskan roskiksen ohi
– tai miten viikonloppuina kohtaamani ihmismeret puhkoo reikää mun päähän
– ja miten tänä iltana päässä alkoi soida Zen Cafén Minun kaupunkini, kun lumesta upottavan pellon keskeltä löysin lumienkelin (”en tänne jää, minä en täällä asu, kuin ehkä vuoden tai korkeintaan pari — tämä on kuitenkin minun kaupunkini”).

Mä kerron näitä tarinoita ihmisille, jotka on kuulomatkan päässä (jos ne vaan suostuu kuunnella), ja mä toivon et teillä on lähellä tarinankertojia ja uteliaita korvapareja ja lämpimiä sydämiä teidän omien tarinoidenne kuulijoiksi.

juokse perään

jos olit viime sunnuntaina palauttamassa pulloja tampereen juna-aseman siwassa, niin tiedä että oot merkittävän hyvä tyyppi ja ihan hiton sykähdyttävä

pakkasen sietokyky nolla

onko ihmisikävä

tyhmää kultaa

Tags: , , , , , , , ,

8 kommenttia - “Pakkaskapasiteetti nolla, ihmiset kymmenen”

  1. gökki Kirjoittaa:

    Niin paljon kaikkea on ja tapahtuu, lurauttaisin tähä pitkät liirumlaarumit mut ei pygee ku oon puhelimel. Mut ihanaa kun maailma ja meno sykähdyttää puolin tai toisin, itkun jopa tirautin mut kai se on vaan sitä kun ei jaksa ymmärtää omia fiiliksiään.. Njaa :D mut kiva kun olet olemassa roihu-toveri, tarinat kiehtoo aina, oli ne sit kuvaa tekstii tai vaan linkitetty biisi. Mööh möh möö! Henkeni höngin savun saattelemana pakkaseen, voi vitsi kun kaikki on ihmeellistä!

  2. Rasmus Kirjoittaa:

    Myäääh voi tavaton, hurjan kiva olet! Savu on kyllä yksi suurimpia kaikista ihmeellisyyksistä, lumoavan kaunista ja vangitsematonta, vaikka kuitenkin silmien edessä selkeästi hahmotettavaa. Itku vie tunteet ja aatokset astetta syvemmälle tai ainakin herättää vähintään oman huomion, että mitä nyt tapahtuu ja on, kun keho antaa tällaisen reaktion. Ihme ja kumma kaikki, välillä pause-nappia, että jaksaa taas tutkiskella, kertoa ja kuunnella.

  3. Derego Kirjoittaa:

    Hei,

    Upeita pieniä tarinoita. Sinulla on vahva kaunis sielu ja vielä toteutatkin sen viestiä. Tee lisää, vielä se meihin muihinkin tarttuu :)

    Teen täällä omalta osaltani.

  4. Rasmus Kirjoittaa:

    Surr onpa hyvä kuulla ♥ Kauniita sanoja, kiitos sinä. Oon huomannut, miten blogi alkaa noudattaa tietynlaista yhteneväisyyttä, merkittävimpänä kai juuri kerrontatyyli, jossa oleellista ei ole niinkään tapahtumat vaan hieman ehkä jopa monitulkintaisiksi sanoiksi käännetyt ajatukset ja hetket. Tekee olon vahvaksi, kun kuulee että se on ihan toimiva tapa, kun välillä pelkään, että se vaan tylsistyttää ja karkottaa lukijoita. Kiitos uudestaan, sanat ja eleet, jotka tukee (aina jossain määrin epävarmaa) luomista ja taiteilua on tosi mainioita.

  5. pi piu pau vau Kirjoittaa:

    Symppis veli sulla :’D Nyt kiinnostaa tietää, mitä peliä pelasit? Journeyta? Ensimmäinen peli joka aavikoista tuli mieleen.

  6. Rasmus Kirjoittaa:

    Haha no siinä hiekkaa olis kyllä ollut täyttämään vaikka molemmat kengät, mut ei, Ni no kunin kanssa mä käyn päättymätöntä matkaa. Oon pelannut kai 17 tuntia ja suorittanut siltikin pelistä vasta n. 20 prosenttia?? Siinä aavikko ei oo mikään pääjuttu, mutta maailmankartalla juostessa paikasta toiseen pitää välillä tassutella hiekkadyynienkin ohi.

  7. Jasmu Kirjoittaa:

    Mä ehkä pissaan housuun, koska käkätän täällä tolle Niksulle ihan vääränä… XD

  8. Rasmus Kirjoittaa:

    Eikö se oo ihan jokapäiväistä argumentaatiota sen suusta :—-D

Jätä vastaus