Kattilakolinaksi päätynyt kohtaaminen

Mä oon ollu osa Protuu vuodesta 2012 asti. Oman leirin käytyäni oon osallistunu tapahtumiin, vetänyt muutaman leirin, kuvittanu joitain julkaisuja, esittäny kolmenlaista vierailijaa ja saanu kaheks vuodeks rekryn tittelin. Mut ei kuulkaa vaan riitä ja viime viikolla olin ekaa kertaa ikinä leirillä kokkaamassa, ja rohkee hassu, joka tuli tänä talvena sanoon hei mä luen sun blogia (siinä teille taikasanat) lähti ekaa kertaa ikinä protupiireihin ja mun mukaan kokkikamuksi:

kokki 1

kokki 2

kokki 3

Leiri loppui eilen ja tänään mä

  • en uskonut vieläkään todeksi miten joku on niin ihastunut mun olemuksesta, että miten on muka niin paljon lempeyttä ja tuiketta
  • halasin vielä kerran
  • annoin toisenkin rakkauslapun
  • katoin oikeesti silmiin
  • sain kuumeen
    ja
    nyt yritän vaan tottua elään uudelleen tässä ympäristössä ja ootan et toi yökylään tullut ja iltapusun antanut tulee piirtään mun kanssa huomenna lisää

kuva 3

Tags: , , , ,

6 kommenttia - “Kattilakolinaksi päätynyt kohtaaminen”

  1. lartse Kirjoittaa:

    En kestä!! xD Niin osuva kuvaus koko viikosta :-D (mun sisko sano, että toi kiroilua veden kiehumista ootellessa -kuva oli myös osuva henkilökuva musta :”-D)

  2. Rasmus Kirjoittaa:

    Thiii, parasta :—D <3 Jos univelkaa ei olis niin hurjasti niin oisin tehy vielä pari ruutuu lisää, kertonu mm. hyttysistä ja ihan vaan omista kelailuistani, ja kans kytkeny tohon veden kiehunta systeemiin jotenkin sen, ettei levy ollu ees päällä (vaik mä sen taisin kyl silloin sammuttaa). Ah jumpe, hölmöä kumma kivaa käsittämätöntä.

  3. Erisa Kirjoittaa:

    Miks tuuli on sun lempparijuttu? :)

  4. Rasmus Kirjoittaa:

    Surr, tuuli auttaa mua hengittään (ja puhaltaa hyttyset ynnä muut pois), mut parasta siinä on se, miten se tekee tietoiseksi itsestä, sellai kaikkein kaunein minätietoisuuden toteuttaja. Tykkään miten tuuli puhaltaa suoraan iholle, muistuttaa ruumiista tavalla, joka vaan hymyilyttää, vähän sillai ku mulla olis keho ihan vaan, että voisin kokee tuulen. Se on iholla aina pehmee ja pyöree, sillai vahva mut tavattoman lempee kans, ainutlaatuinen jopa. On myös jotenki tosi kaunista tuntee tuuli, kun ei se oo sillai yhtään mitään, ilmaa vaan jota ei saa kiinni, ja sitten se antaa tuntea itsensä ja sen lisäksi, että se muistuttaa mua itestäni, niin se muistuttaa myös kaikesta muusta maailmasta ja elämästä, antaa olla osa sitä. Siks se on lemppari! :3

  5. Sofia Kirjoittaa:

    ihana pätkä! en malta oottaa, et pääsen muutaman viikon päästä toteuttamaan itselle ja muille tän ”emotionaalisen kaaoksen”. :3

    oon lukenu sun blogia nyt puolisen vuotta ja sun ajatukset ja se, miten aitoja nää sarjakuvat ja tekstit on, auttaa mua jaksamaan elämässä. yhessä välissä puhuit tulevasta ja sen jännittämisestä pari lausetta, ja ne oli huippuihania, ja jotenki toi lohtua just siihen hetkeen!

    joten kiitos!
    T: minä, kenen kanssa puhuit yhdessä Oulun seudun koulutuksessa Estradi-kanavasta ja radiosta

  6. Rasmus Kirjoittaa:

    <3 Muistan sut hyvin, muistan kans mis kohtaa pöytää istuin kun juteltiin (ensimmäisenä mainitun muistaminen lienee tosin tärkeempää).

    Kiitti itelles sanoista! Mieletöntä kuulla, että min jutuista saa noin paljon energiaa, herkistyttää oikeestaan. Tollaset toteamukset merkkaa ihan törkeen paljon, tekee asioista mielekkäämpiä ja antaa blogillekin lisäsyytä olla olemassa.

    Mä oon protuleirien jälkeen messed up wreck, kauheen onnellinen yleensä kans, mut jotenki fiilikset on vaan sellasessa helvetinmoisessa sotkussa ja niitä on paljon ja sanoja nille vähän, et äääh. Mä toivon, et tein leiri on huippukiva! Ja että sulla ja muilla on sen jälkeen aikaa vaan vetää henkee ja kasata kaikkeutta pään sisällä.

Jätä vastaus