Koti, uskonto ja ilmanen ämpäri

(^ Grillijono K.O. laulaa jotain sinne päin)

vauvapunkkia

leipätehdas 1 leipätehdas 2


DSCN5465

En mä tarvii elämäntarkoitusta, oon aina pitänyt elämää itseisarvona, rakastanut tätä kaikkea muuten vaan.
Mut syy; elämisellä ei yhtäkkii oo ollut mitään syytä. Se on riskaabelia.

Kerran viimenen ajatus ennen nukahtamista mulla oli se, että ainoo syy mikä mua pitää hengissä on se, että lupasin kirjottaa ihmiselle kirjeen syksyllä. Ja vielä ei oo syksy.

Mä lupasin myös pelata lapsuuden lempparilautapeliä toisen kanssa kun joskus nähdään. Ja vielä ei oo nähty.

Millä ihminen pysyy hengissä.
Mä tarviin auringon ja tuulen ja sen, että ne molemmat laskee illalla kun kävelee ulkona
ja pienet kivet sinkoilee kengän kärjistä
ja takki on auki ja housut rikki ja kaulassa iso huivi, jossa on kiinni kanelitanko.
Sitten pitää tyrskähdellä naurusta vaikka radion takii (kuuntelen keksimäärin neljä tuntia radiota joka päivä)
ja pitää olla joku jota voi koskea ilman että edes ehtii tajuta tai joku, joka on läsnä silmiensä kautta.

Ja sit ehdottomasti livemusiikkia,
sellasta autotalliräminää kuolemasta ja paskasta
ja lattialle läikkyneet kaljat, tanssiminen, liike, ääni.
Lempee tuike silmissä ja jutuissa.

ja sit senkin jälkeen kun on sanonut ettei oo rahaa, niin pitää olla armoo jos tahtoo kirpparilta ostaa 10 sentillä Digimon-kortin.

Sitten on syytä.

Ajattelin pelata pleikkarilla huomisen, mulla on uus Assassin’s Creed, se jäbä vaan liitää kaiken läpi vilpittömällä kauneudella (ja vetäsee vartijoiden kurkun auki samalla sulavuudella – elämä).

Tags: , , , ,

3 kommenttia - “Koti, uskonto ja ilmanen ämpäri”

  1. Leviathan Kirjoittaa:

    Sinänsä näen ironiaa siinä, että ihminen alkaa vähitellen nähdä syitä ettei elämäntien jatkumiselle ole syitä. Ja kuitenkin kun jaksaa ja pystyy käymään läpi kyllästymisen itse elämän jatkamisen syyttömyydelle ja tarkoitukselle huomaa itse ELÄMÄN olevan syy jatkaa eteenpäin. Alitajuinen uteliaisuus, mitä se huominen päivä jälkeen auringonnousun tuokin tullessaan.

    Syytön elämäkin on sittenkin syy jatkaa, lopultakin. Varma en ole, mutta luulisin itse näin.

    Tuosta vahingossa itsensä tappamisesta….niin, ajattelen vain kuinka onnettoman surullista se on. Itsellä aikoinaan hetkeä ennen tajunnan sammumista valtava kuolemanpelko, ”en halua kuolla” ajatuksen jylinä läpi pään….surullisen onnetonta, jos viimeinen tietoinen ajatukseni olisi ollut raastava, pimeä kauhu. Ei ollut.

    Syyllistä en todellakaan ketään, ratkaisut suuntaan tai toiseen ovat ihmisten omia. Ei ole minun asiani tuomita, ei nyt eikä koskaan.

    Assassin´s Creed on ihan mukava pelinä, itse pelailen nykyään ”Last for us remastedia”.

    Leviathan

  2. SG Kirjoittaa:

    Haluun et tiiät et sun päivitykset on mulle tärkeitä vaikka tosi harvoin mitään kommentoin. :’)

  3. Rasmus Kirjoittaa:

    Leviathan: Elämä on pitkälti vaan pöhköö. Nautin paljon ajatuksesta, että eläis vaan pelkästä alitajuisesta uteliaisuudesta huomista kohtaan. Miulle pääs käymään sillai, et kaikki muuttu yhdentekeväksi – sellasella rauhottavalla tavalla. Kirjaston kirjat voi olla myöhässä ja puuro palaa pohjaan, eikä sen oikeesti oo väliä, ikäviä juttuja, mut mikään ei lopu siihen. Mut sit yhdentekevyys pääs kasvamaan ja voin todeta, et eipä senkään oo oikeestaan väliä jos kirjaston kirja on ehdottoman hyvä tai puurosta tulee maailman parasta kypsyysasteeltaan. Välillä on hyvä karata toisen maailmaan ja arvoihin pelin kautta, vaikka eipä senkään oo väliä, mutta kun vaihdat hahmosi ja päämääräsi toisen valmiiksi asettamiin, niin sitä unohtaa välit ja välittömyydet.

    SG: Kiitti kun kerroit!! Toi on arvokas tieto, koitan pitää sen muistissa, mut saat muistuttaa kans jos epäilet mun unohtaneen :–D On hyvä tietää, että jutuilla on merkitystä!

Jätä vastaus