Posts Tagged ‘hmm’

Haluaisin olla ilves

maanantai, joulukuu 16th, 2013

Mun herkän taiteilijasielun tuloksia

tiistai, heinäkuu 30th, 2013

Sunnuntaina minä siis palauduin Protulta ”kotiin”, mutta en oikeasti palautuneena. Siirsin vain kehoni paikasta X paikkaan Y.

Ennen autoon lastautumista ja lähtöä leiripaikalta sitä halaa muutamaa ihmistä, joiden kanssa sydän oli viikon sykkinyt. Puhe siitä, että vielä me nähdään ei ollut muodollista sanojen helinää. Se oli jotain mihin pystyi luottamaan.

Autossa toisten kylkeen vielä hetken liimautuneena ei edes huomannut hellettä. Ehditään juuri ajoissa asemalle. Vaikka on kiire, ei toisen kaulasta voi irrottautua. Siinä sitä kaksi toisille läheiseksi muuttunutta sielua ovat sylikkäin jalat niin tiukasti hetkessä kiinni.

Tiet erkanevat junan saapuessa paikalle. Vielä yksi pusu poskelle ja käsi täyteen rapsutettavia hiuksia.

Junassa sitä vain istuu ihmetellen. Lukee uudelleen viestit, joita muilta on saanut. Ihmiset kertovat nähneensä jotain kaunista, jotain hyvää ja valovoimaista. Oma käsi hakeutuu haromaan omia hiuksiaan. Taitaa vähän surettaa, vaikka suupielet vähän kohoaa.

Tampereen jälkeen nousee ylös ja lähtee etsimään vessaa. Lemmikkivaunun läpi kulkiessa seisahtuu. Siinä on kolme koiraa, kolme niin tuttua ja niiden vieressä penkillä nainen, jonka kasvot aivan yhtä tutut. Tervehtii ja saa sylin täyteen innostuneita koiria. Tässä on hän, jonka nelijalkaisia tovereita aikoinaan tuli lenkitetyksi. Koira tuntee minut, nojaa jalkaan tyytyväisenä, ei tahdo irti päästääkkään. Muutaman sanan vaihdettua kertoo nainen, että tutuista koirista toinen on mennyt taivaaseen. Jatkan matkaa vessaan.

Junan vaihdon ja muutaman minuutin jälkeen ollaan omalla asemalla. Tavarat autoon siirtäen ja etupenkille istuen lähtee kyyti kohti omaa taloa. Ei kukaan sano sanaakaan, mitäs sitä toisiaan tervehtimään. ”Vievät huomenna hänen äitinsä”, sanoo kuski jossain välissä. En ymmärrä ja kysyn mistä puhuu. On henki jättänyt muuan äidin. Kuulemma myös tämän sedän.

Kotona koneen aukaistua puhuu toveri espanjalaisesta junasta. En ymmärrä tätäkään ja kysyn. Saan kuulla junan törmänneen ja kahdeksankymmenen kuolleen. Äiti huomaa kotiinpalanneen ja aloittaa sanoen tiskit koneeseen, imuri käteen ja laukut tyhjäksi. Nurmikon voi leikata huomenna.

Koneella keskustelun aloittaa yksi viikon kanssani jakanut. Päädyn lämpimään kuplaan juttelemaan ja muut menevät nukkumaan.
Jossain vaiheessa, reilusti yli keskiyön sitä itsekin ryömii sänkyyn. Jossain vaiheessa havahtuu koneen olevan yhä sylissä. Sen sulkee ja jatkaa unettomia uniaan.

On varma, ettei heräisi ennen iltapäivää, vaan kahdeksalta onkin jo jalkeilla. Ei vain ole ketään enää jota herättää tai kenen kanssa herätä. On itsensä vuoksi vain noustava ja itsensä kanssa puuhattava.

Koko päivän istuu koneella. Ei osaa mitään tehdä, eikä löydä mistään energiaa. Unohtaa syödä ja käydä vessassa. Maito ja munat eivät tunnu oikeilta lautasella ollessaan. Hassua miettiä, miten kaikki vain kuolee vaikka itse on ollut viikon eloa täynnä.

Tulee jälleen aamu ja sitä hetken pyörii. Vetää koneen lopulta syliin ja kiittelee tyynyn pehmeyttä pään takana. Soittaa musiikkia, jonka eilisillan keskustelija, edellisviikon ihana on koonnut. Melodista ja hiljaista. On aika pysähtynyt. Kello seinässä itse asiassa on sen tehnytkin. Kuin transsissa hiljaa makaa ja kuuntelee. Ei tahdo sanoa sanaakaan. Kaipaa jotain ehkä vierelleen. Musiikki lailla veden hukuttaa ja sitä silmät kosteina eteensä tuijottaa.

Miettii kouluun vaadittavia kirjoja. Miettii koulua. Iljettää ja peräti ahdistaa. Ei usko sen olevan paikka itselleen, ei tiedä minne menisi ja miten päin olisi. On viikon ollut jossain mihin paremmin ei voisi kuuluakkaan. On pitkin kesää kiertänyt ihmisten sylissä ja junassa paljon istunut. Siellä on aina on ollut hyvä ja hyväksyttävä. Siellä on aina joku ollut vastassa odottamassa tai joku uusi odottava etsittävänä.

Tahtoisi prosessoida muutamaa seikkaa. Tahtoisi jota kuta silmiin katsoa ja asioista kertoa.  Illalla kiipeää hevosen selkään. On se suuri vakaa ja lempeä, ei muuttunut pahaksi tai petolliseksi. Hetkeksi unohtaa kaiken muun.

Illalla sitä äidilleen mainitsee jostain, seuraavasta reissusta Helsinkiin. Älähtää, että ei, ei sinne mennä kun koulut alkaa, on kotona oltava ja koulusta huolehdittava. Ei välitä siitä. Tietää lähtevänsä vaikkei lupaa saisikaan. Laskeskelee itsekseen, että opintotuella päässee kerran kuussa pakoon, kerran kuussa muualle, kerran kuussa halattavaksi, kerran kuussa kotiin.

feeling like a little brother

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän

maanantai, huhtikuu 8th, 2013

Kurjaa ja kaunista

lauantai, maaliskuu 16th, 2013

Ainii, täl viisiin mä oikeesti nykyään nörään, koska vesi ei ollut vanhin voitehista näppisten osalta: