Posts Tagged ‘hyvä’

Superlatiivisia huomissotkuja

tiistai, toukokuu 17th, 2016

Kiitti todella hei näistä kysymäisistä! Mä harkitsin teidän kysymyksiä plärätessäni osoittavani superkiitollisuutta muutamille lempparikyspille (hauska muotoilu, sykähdyttävä asia, jännä aihe,,,) ja tän postauksen jutut oli yksii sellasii – mut älkää juhliko, kun emmä just nyt jaksakaan miettiä mitään jännää teille. Vastaanottakaa vaan ajatustason lämpöö ja onnee multa ja sellasta ikuisuuskiitosta joka kohta kai jo helisee teillä kaikilla korvista ulos.

vastaukset minä vaan 2

vastaukset minä vaan 3

vastaukset minä vaan 4

vastaukset L

JA SIT mä haluisin myös, että mulla olis hauska ääni, jolla olis kiva lukea ääneen tarinoita ja juttuja + saatettiin ostaa täs viikonloppuna lentoliput Tšekkiin elokuuta varten. Sellast.

vastaukset L 2

muistatteks tän:

http://simppa.sarjakuvablogit.com/files/2016/04/turhaaa-ihan-tosi-t%C3%A4ysin.jpg

Joskus maailma on ruma ja ihmiset kans, enkä mä siks kerro teille mun alkuperäsen lauseen jatkoa, mut kerran junaa venatessa ja kaiken ollessa paskaa nostin aseman lattialta mainoslehtisen kun takaraivossa oli piruileva ajatus, et onkohan tässä vastaus kaikkeuteen, ja tiiättekö, siinä luki taidetta ja humanismia. Nauratti. Oleellista lienee kai myös kysyy, et ootteks ikinä hoksannu kiinnittää huomiota näihin:

eläimet koll

niin.

En mä ponjaa tulevaisuutta, mut tajuun, että onni (tai Onni – toi pölisevä otus vipois ruuduis) ei oo turhaa vaikkei se natsaiskaan yhteisön normeihin – tai antais tarpeeks rahaa.

tää plus sinisilmäistä kultakuorrutetta

torstai, helmikuu 4th, 2016

ei elämästä selviä hengissä

Tiiän sen, koska

  • eilen nimipäiväkalenterissa luki hugo ja valo
  • epäilyksettä ihminen, johon mulla ei oo kyllä mitään otetta, on vaan ihan puhtaan hyvä
  • viereisen rakennuksen savupiipusta tuleva savu liikkui illalla kauniisti
  • huomenna mennään kirjastoon
  • ainoastaan toisessa sukassa on reikä

Pakkaskapasiteetti nolla, ihmiset kymmenen

perjantai, tammikuu 15th, 2016

leijonakoti

Toverit,

mä oon vähän karsinut tarinoita, lähinnä kai koska oon laiska ja aikapulainen, joten ette pääse nyt lukeen
– miten junassa matkaavat vanhukset aiheutti mussa hallitsematonta ikävää
– tai miten konnari on alkanut muistaa mut
– tai miten oon surrut nyt viidettä päivää kun heitin roskan roskiksen ohi
– tai miten viikonloppuina kohtaamani ihmismeret puhkoo reikää mun päähän
– ja miten tänä iltana päässä alkoi soida Zen Cafén Minun kaupunkini, kun lumesta upottavan pellon keskeltä löysin lumienkelin (”en tänne jää, minä en täällä asu, kuin ehkä vuoden tai korkeintaan pari — tämä on kuitenkin minun kaupunkini”).

Mä kerron näitä tarinoita ihmisille, jotka on kuulomatkan päässä (jos ne vaan suostuu kuunnella), ja mä toivon et teillä on lähellä tarinankertojia ja uteliaita korvapareja ja lämpimiä sydämiä teidän omien tarinoidenne kuulijoiksi.

juokse perään

jos olit viime sunnuntaina palauttamassa pulloja tampereen juna-aseman siwassa, niin tiedä että oot merkittävän hyvä tyyppi ja ihan hiton sykähdyttävä

pakkasen sietokyky nolla

onko ihmisikävä

tyhmää kultaa

Housuissa kissankarvoja

lauantai, syyskuu 12th, 2015

ihan vitun kova fani joo o

juttusiii ii

Tyypit hei, nähäänhän Helsingissä perjantaina 16.10., kun on näyttely ja keikkakin
101 kaikkien puolesta
Rise Against
kaks ihan tosi hyvää, voi että, lokakuu on kyllä ennakkoon aika tosi lempparijuttu nyt.

Sataykkösen taiteilijat on hyviä ja turvallisia, tosi onni-ihmisiä. Niiltä puuttuu vielä miehiä kahesta ikäluokasta, 65+ ja 10-25 (en muista olikse 10-19v vai 20-25v), et jos lokeroidut jompaan kumpaan ja kiinnostaa, niin kantsii heittää tyypeille viestiä.

Tässä on kissa ja minä x monta
kisse5

kisse1

kisse4 kisse7

kissan nimi on Onni, uskottehan.

veps on söpö

Oon huomannut, että tykästyn helposti ihmisiin niiden pienten sanavalintojen seurauksena. ”Niin, aiotko sä joku päivä muuttaa asumaan Saksaan joksikin aikaa?” Sitä ois voinut kysyy myös, että muutaksä sit Saksaan vai häh, eikä se olis ollut yhtään tykättävää vaan ainoastaan ärsyttävää.

Oon huomannut myös, et passiivismelankolinen opettajani ilahtuu tosi suuresti jos tekstin palauttaa etukäteen, ja siks mä palautin äikän aineen liian aikaisin, vaikka mulla ois ollut paljon muutakin kirjoitettavaa ja luettavaa ja vaan vähän aikaa.

Oon huomannut vielä senkin, että kukat naurattaa mua taas.

ja että elämä on liikaa
mutta olkoot.

What could we have done to deserve the violence like this

sunnuntai, helmikuu 9th, 2014

 

 

”Se on vaan vaihe.” Joo, semmonen 80 vuotta kestävä.

Sekava sananen saanen

maanantai, lokakuu 14th, 2013

Pek Güzel Şeyler: Flickr Favorileri vol.10

butterfly

Sanotaan, ettei uusia värejä voi luoda.

Höpsis.

Minä nään paljon asioita väreinä. Olotilan tapaiset sotku-fiilikset on  minulta kysyttäessä värejä.

Jos kysyt, että noh, minkä värinen tämä sitten on, niin minä en vastaa. Se on väri, ei sana. Jos pyydät maalaamaan sen värin, niin en maalaisi, koska se on väri, ei maalia.

Joskus väri voi olla iloinen tai vaikka synkkä, mutta harvemmin. Se on vain mielessä oleva väri, sanoisin.

Vain vaaleanruskeita asioita pystyn nimeämään. Se on ainoa sana-väri. Samuel on vaaleanruskea, samoin kahvilat ja kissanturkki. Nämä eivät kuitenkaan ole sitä yksistään. Kahvilat ovat syvemmän värisiä ja Samuelissa on eloisaakin väriä. Kissakaan ei ole tylsä ja lavea.

Tänään talutin pyörän pihasta niin kauaksi, että rakennus jäi puun taakse. Sitten vasta pysähdyin vetämään takin vetoketjun kiinni ja heitin jalan tarakan (tai ritsan) yli. Ihan kuin ikkunasta nyt kukaan olisi katsonutkaan, mutta niin minä tein.

Itketti. Teki mieli itkeä uupumusta, mutta alitajuntainen hyvä olo tökki puupalikkana, halkona, kaihoa niin, että poljinkin silmät tyynenä.

Ajattelin vain piiloutua ja käpertyä pois.

Tarjottaessa mietin ottaisinko kahvia ja sitten pelaisin nukkumatta koko loppu illan-yön-aamun Simssiä. Latasin asioitakin siihen.

Viikko lomaa ja läksyjä en hoitanut tai mitään ikuisuusrästipiirroksista.

Otin leivänkin teeni kanssa, vaikka seisoin keittiössä inhoten.

Mietin sanoja eilen. Miten itse asiassa muutkin kuin minä muodostavat täällä huvittavia verbejä. Onko se sittenkin murretta, että joku teppuuttelee hitaasti tiellä tai kilkuuttelloo astioita. Varsinkin kaikki k-alkuiset tekemiset. Tulee tilanne-kohtaisia sanoja, en oikein keksi teille esimerkkejä. Vaikka kipsutella sievin askelin kengät kopisten.

Hah, minulle sanottiin tuosta. Kun sanon, että en tiedä tai keksi, mutta kumminkin kerron sitten jotain.

Eilen poltin kynttilöitä ja nyt taas. Se on hyvä.

Kerroin olevani äärirajaton. Sanoin, että muuttuva väri tai sellainen. Kun jos pyydetään kertomaan itsestäni niin en tiedä. Oli kuulemma hieno sanavalinta.

Vastaukseksi sanottiin, että pohtiva ihminen ei pysty kertomaan itsestään. Selainen, joka ei pohdi vain latelee kolme kuvaavaa adjektiivia pyydettäessä.

Kun itsestäni kertoessa kerroin, että ajattelin laittaa yhteiseen kassaan varastetut rahat, joita en ollut vienyt ja jota en iknä ollut käyttänyt, mutta jonne en kuitenkaan laittanut mitään, koska ei minulla ollut, sanottiin että hyvä. Silloin oloni oli orpo. Kerrotiin se sama, mikä monta kertaa ennenkin. Että ei minun rahojani sille kuuluisikaan laittaa jossen ollut mitään vienyt ja, että varas ei oppisi jos joku muu korjaisi töppäykset. En minä noin ajattele. Ajattelenko lainkaan? Ystäväni on se, joka syyttömänä ajattelee myös laittavansa varastetut rahat kuppiin. Sieluntoveri. Muut sanovat sinisilmäisyydeksi ja sellaiseksi. Ettei tuolla tavalla pärjää elämässä.

Niin ja se Pasi-paloittelumurhaaja-kukalie, joka sai vankilasta lomaa ja karkasi. ”Miksi niille annetaan ylipäätään lomaa!” Kuulkaa screw  you. Oikeasti. Suututtaa. Ne siellä vankilassa on ihmisiä ja jos minä perustan vankilan, niin sen näätte, että nehän saa sieltä lomaa aivan varmasti. Turha odottaa muuta.

Paljon tuli hyviä ajatuksia ja sanoja. Kun sanon toivovani olevani sydämellisempi koulussa kysytään salliiko ympäristö sen. Totta. Koulu ei ole hyvä, lämmin, rakastava tai turvallinen. Ei siellä olla pyyteettöömiä ja sydämellisiä.

Oloni oli äärirajaton useasti sen 45 minuutin aikana. Takkuilin paljon sanoissani. Päässäni oli mielikuvia väreistä. Ehdottettiin ensi kerraksi lisää sanojen tuottoa. Piirtäkin sai vai miten se meni. Aiheena tavoitteet. Mokoma. Pisti hankalaksi.  Silti tämä oli elämässäni ensimmäin kerta kun uudelleen ja uudelleen leviävä äärirajattomuus nähtiin ja minä tunsin sen. Ei vain levinnyt ja hajonnut, vaikka se tekee sen lempeästi, vaan tunsin sen ja olo oli tanssi. Toinen sanoo paljon niitä hyviä ajatuksia ja sanoja ja äärirajattomuus saa kuvailuja.

Olo itsessäni ja maailmassa on kotoinen.

Hyvä. Pidän nykyisin paljon sen merkityksestä. Ei sillä tavoin, että joku on hyvä ja toinen huono taidoiltaan. Tai että toinen on hyvä ja toinen paha. Sillä tavalla, että vaikka olo on hyvä. Levollinen ja muuta. Hyvä.

Ja niin. Sytytän kynttilät, lumoudun niistä ja juon toisenkin kupin teetä, joka on kovin hurmaavaa.

Loppu illan olen olematta, huomenna tehnen läksyjä tai luen kirjaa. Menen tallille ja sitten joku minut hakee toiseen taloon. Mietin tavoitteitani. Perjantaina nään halattavia asioita.

Huoneessani on dinosaurus-verhot ja koira-matto. Se saa hymyilemään.

Lisäksi olen myös mieltynyt aatokseen, että jos nimeni olisi jokin muu, niin se saattaisi olla Rasmus.

voi pojat