Posts Tagged ‘itku’

Kiikun kaakun

perjantai, helmikuu 17th, 2017

tiikerisilmät level up

tule tule tule

penkk pikk

tatska dela

Paljonpas

lauantai, kesäkuu 25th, 2016

näe oikein

(^siks mä sanoin viime postauksessa, et älkää kertoko mitä näette)

kokkidarra

Herkillä

torstai, tammikuu 21st, 2016

postikortti

DSCN3621

DSCN3622

Läikkyy

maanantai, joulukuu 21st, 2015

keskustelu haukanpoika

repii repii

tanssimme ostoskeskuksiin

kissankarvoja

Keskiyön tarinoita

perjantai, joulukuu 4th, 2015

mä katsoin vaikka en ollut 18
mä varastin vaikka olis ollut rahaa
mä valehtelin vaikka tiesin mikä on totta
mä tapoin vaikka toinen ei uhannut
(mä oon ilonen että ees sä raapasit kerran takas niin lujaa että kädessä on vieläkin jälki)

mä rikoin itkin ja häpesin

kun sä lyöt ihmisenalun katuun lapsena
niin siitä tulee elämää pelkäävä räkänokka
tai oikeuden perään huutava vittupää

musta tuli räkäpää vittunokka

ja sä oot huolissasi musta
ja mä tajuun sen huolen, näen sun osoittamat virheet
ja mua sattuu koska niitä on vielä enemmän kuin sä oot saanut selville
ja siks mä itken kun asiat ei suju
kun kympin perässä ei oo plussaa

mun kultaisissa siivissä oleva lika on mun omista sormista

herkkyys normit te
te ootte päähän pinttynyt tekosyy mun huonosta olosta

mä haluan kirjoittaa runoja ja nukkua enemmän ja lakata olemasta ja kerätä kissankarvoja villapaitaan
kun ei oo koiraakaan
ja hevosella on ikuisen elämänpelon ja rahapulan ruumis

ja mä tuhoa koska mä haluan mieluummin vuotaa verta kuin tukehtua

ja
dekadenssi on paskaa.

recue me

mä itken
ilosta kun sä ostat ihan muuten vaan mulle vegaanista jukurttia
mä itken
surusta kun ihmiset on niin vihaisia stubbille ja hallitukselle ja maailmalle
mä itken
pelosta koska koulu tulevaisuus valinnat kasvu
ja lehdessä on kuva kauniista ihmisestä joka käy savonlinnan kuvataidelukiota
mä itken
kauneudesta kun kirjan nimi on kani koipeliinin kuperkeikat
mä itken
kun pitäis nukkua

itku kopio

nauran kasin (sen numeron) visuaalisen symboliikan aiheuttamille vahvoille tunteille:
sä et tykkää kun se poikittain tarkoittaa ikuisuutta
enkä mä tykkää kun se nurin päin on melkein sama muttei kuitenkaan
ja sen l a g i n e n ja jurruttava tasapaksuus arvosana-asteikossa turhauttaa

***

muistan, miten kerran kuvailin yhelle olevani täydellinen ristiriita erään maailmankuvassa
mua viehättää siinä sen nauru
sitä mun sydän

***

mä olin kympin tähtisilmä
ja mietin oliko syynä resuraukkoja kohtaan herännyt sympatia
joka multakin tiputti kultalusikan suusta

(tykkäsikö katsoa poikia koska oli poika vai katsoiko poikia ja halusi itsekin yhdeksi)

tiputinko keskiarvon ja uhkasin ala-arvoisilla tulevaisuuden suunnitelmilla
varistaakseni teidän kympin illuusion

koska en ollut ihan täysi vaikka luulitte

ja
jos kyseenalaistatte niin suutun ja ihan vain uhmallankin teen sen mitä uhkasin
ja
jos hyväksytte niin hämmennyn ja alankin itse harkita uudelleen
(älkää yrittäkökään manipuloida kun tämän tiedätte)

löytypalkatta

mä en juurikaan syytä ketään
”sun vika”
eikä oo
ei
ei oo syyllisiä

mietin olisko mun sittenkin parempi joskus kohdistaa pahuus
että olisi tekijä eikä aina vaan hahmottomana leijuvaa vihaa

niin varmaan

pitäisi alkaa lukea kirjotuksiin

rairuohoa joulukuussa

Hilpeyttääkö syksy ketään

tiistai, marraskuu 3rd, 2015

surujen arvottaminen

Älkääkä ikinä mun kuullen myöskään pahoitelko sitä, että valitatte jostain ongelmasta, vaikka jollain on asiat vielä huonommin, koska vittu pliis kurjuus ei oo kenenkään yksinoikeus. Saat olla huolissasi nyt ja saat ratkaista globaalin nälänhädän ja olla senkin jälkeen huolissasi. On jees pitää huolta toisista ja suhteuttaa asiat oikean kokoiseksi, muttei oo jees hävetä omia hankaluuksiaan tai vähätellä niitä.

ei huvita

rahaa joo ei sulkivat puhelinliittymän

unise joo

ves vää

Voisko joku teistä lukea Anja Kaurasen Arabian Lauri -kirjan ja kertoa mulle miten menee sanatarkasti se kohta, jossa sanotaan, että suvaitsevaisuus ja suitsukkeet haisee samalta? Voitte te sen lukea, vaikkette kertoiskaan tota lausetta mulle ja voitte te olla lukemattakin ja kertoa mulle jotain muuta.

Jätetään verannat lukitsematta

maanantai, lokakuu 19th, 2015

Mulla oli tasan viis päivää älypuhelin ja sit heitin sen ikkunasta (okei repun pohjalla se vielä on, mut nenän edessä mulla on mun vanha käpypuhelin). Mä kirjotin taikaälylaitteeseeni paljon juttui viime retkestä muistaakseni kertoa teille kaikesta, mut nepä sit katos jonnekin kun yritettiin palauttaa tehdasasetuksia ja poistaa jotain koodinpätkiä sillai, ettei koko puhelin enää ees käynnisty. Vittu jee.

lempiystävä hah

Reissua edelsi päivä, jolloin koitin jäsentää asioita päähäni ja piirrellä karttoja kaupungin kaduista ja sporapysäkeistä. Oli myös rakas söpöpää, hitaasti tipahtelevia lauseita ja sallittua hymykehräystä, kumman naama nousee leveämmälle hevosenkengälle. Vähän ryttyisiä haleja ja villakoiria. Tieto siitä, että on itse osa toisen turvaa sykähdyttää.

Torstai
Mä heräsin puol viis.

junamatkustajat

Tän koko reissun aikana mä koin useesti ihan tosi suurta ylpeyttä osatessani kulkea julkisilla. Tiiättekö, semmoi kulkemisvarmuus, voi jukra joo, se on tosi hyvä. Ensi töikseni Helsingissä mä menin kyllä hukkaan ja myöhemmin mä tyhmänä menin vahingossa myös pummilla vaikkei pitänyt, mut ei haittaa.

Steissi mua oksettaa. Helsingissä seikkaillessa mä aina mietin, et oisko tää mun kaupunki ja eka fiilis siitä mestasta muodostuu heti kun hyppää junasta ulos ja se on paska fiilis. Niit ihmisii vaan tulvii ihan joka suunnasta ja se hälinä on jotain tähtitieteellistä. Yäk. Mut ei saa aatella, et se on koko Helsinki.

unikuva

Mä kävin tapaas lävistäjää. En mä oikeesti uskaltais, mut oon nähnyt paljon hyviä unia ja niissä uskalsin ja niistä sit kai jäi vähän kohtaamisenergiaa valveillaoloonkin. Nyt mä tiiän, ettei mun tarvii vaihtaa huuleen lyhyempää korua, mutten mä vielkään tiiä mikä rutto naamassa on alkanut itää, mut arvatkaa, ei mua totta puhuen ees kiinnosta. Koitan vaihtaa hammastahnan toiseen ja alan rukoilla tai jotain.

Sit mä kävin Taidehallilla ja mä en kestä kun näin, miten ihmisten silmät siellä tuikki, niin innoissaan ja onnellisia ne oli näyttelyä pystyttäessään. Tehkää asioita mistä tykkäätte ja lähestykää toisianne ranteen ylöspäin, niin että voitte halata vaikkette tunne. Mä lähen nauraen ulos.

hih jee

Mä tulin saavuttaneeks ultimaattisen helsinkiläislaiskuuden, sellasen mikä itteeni on monesti ärsyttäny muissa, niin ettei se oo kyl saavutus vaan vähän nolous. Tiiätteks, kun sen sijaan et kulkis pari sataa metriä omin jaloin, niin venaakin parikyt minuuttia metroa, että vois istua siinä tasan yhen pysäkkivälin eli max. kaks minuuttia. Sit ei jaksa tutkia aikatauluja, kun koko ajan kulkee joku huruduu, ja lopulta onkin myöhässä. Joo no mä tein molemmat, jätin kävelemättä ja olin myöhässä.

Nauran ääneen, kun valitsen ruokakaupan niin hyvin – tai että tiedän ylipäätään useamman ruokakaupan ja tulen miettineeksi sitä mikä niistä itseä eniten miellyttää. Jono on kuitenkin kuolettavan hidas ja nöyryytetyn kassaharjoittelijan kädet tärisee. Onneton riepu raukka pieni. Tahtoisin sanoa jotain ja ehkä toivoin myös, etten olis muistanut ottaa lääkkeitä, niin että omatkin kädet olisi tärisseet ja sitten olisi voinut virnistää toisella ja ehkä tehdä tämän olon paremmaksi.

Mut hurjin: porukkaa istu metrossa ja mä huomaan lempparimusiikkia kuunnellessani vahingossa aattelevani, että tässä on miun metroperhe.

metroperhe

Ensimmäinen korvahali. Tiiättekö sellanen kun korva painuu toisen poskeen kiinni halatessa (ja vähän säpsähtää jos on tullut ulkoa ja korva on kylmä) ja se ihan pikkuisen melkein imukupisti sanoo plop kun hali loppuu. Sama jos painaa sormet niskaa kohdin kämmenellä korvaa peukalotyyny korvakäytän kohdalla. Sillai öö emmä tiiä. semmonen hassu.

Mutta niin. Tykkään nähdä miten toisen nauru tutusti täyttää huoneen ja pannari on aika vau. Mielessäni toivotan kaikkea hyvää, vaikken kauaa ehdikään olla.

Sitten uusi ihminen ja valoja. Vahinkotörmäämisiä ja onnelliseksi tekeviä (vaikkakin ehkä toteutumattomia) lupauksia huomisesta. Basso värisee rintalastan alla. Kiroilen aika paljon. Sormet on iltakohmeessa. Hälinän onnistuu jotenkin kadottamaan, niin käy jossei sitä pelkää. Taskuun saan laitettavaksi jotain, minkä saan avata vasta seikkailun päätyttyä* (nyt tiedän jo ja voin kertoa teille, että se on ranteeseen solmittava uusi muisto)
Kaikki on pohjaa myöhemmin alkavalle pöhkölle lepertelylle.
*huomaatteko miten vältän koti-sanan käyttämistä.

jalat ei kanna

Perillä on odottaa yksi tuttu syli ja tän vuoden ensimmäinen mukillinen glögiä.

Perjantai:

Saman talon asukki nyökkää tervehdyksen portaikossa. Joku oli lyyhistynyt kaupan eteen. Siinä oli kaksi tyyntä ja ambulanssi oli jo soitettu, mutta kuristaa se silti kurkkua. Ruoassa ei ollut ripaus chiliä (ehkä kourallinen?).

Me mennään näyttelyyn ja me ollaan hienoja ja nostetaan malja. Ja mulla on oravareppu. Sori vaan, turha odottaa multa mitään överifänseilyä. Ihmisten tarinat on mulle tosi paljon, pettymyksiä, pöhköilyä, kiitollisuutta ja elämäniloa. Toinen tarttuu kädestä kun huomaa miten alkaa itkettää. Oon onnellinen siitä kaikesta, vaikka juoksenkin kesken pois ja olen tunnin päästä Jäähallin eturivissä.

keikkaroiske
ennen ja jälkeen keikka
”Simply because you can breathe,
Doesn’t mean you’re alive,
Or that you really live” ♫

Rise Against on mun aika tosi superlemppari. Välispiikissä ne kertoi miten ne kirjoitti kerran laulun rakkaudesta, rakkaudesta miehen ja naisen välillä, miehen ja miehen välillä, naisen ja naisen välillä, ja ne sanoi, että ”when you write a song about that, you pick up a fight and we are happy to fight that fight” ja se on piru vie se mitä mä haluun sanoa ja yleisö huutaa sitä samaa ja vaikka mä huutaisin yhtä lailla jossei ääni pettäis, niin nyrkin mä jaksan pitää ylhäällä.

huh.

Ihmismassan valuessa narikalle oon ehkä jo puolittain asennoitunut siihen, että kaksi paikalla ollutta naamaa jää kohtaamatta, mutta ne molemmat käveleekin suoraan eteen. Maailma mitä vau. Hymyilyttäviä, punasilmäisiä ja nauravia. Toinen on jotenkin kestotäpinöissä ja niin vahvasti tässä, tosi paljon elossa, naurattaa. 

Kiroilin aikaisemmin mielessäni, kun olis huvittanut nähdä yks näyttely, muttei maksaa siitä. Kuulin, että sinne olis päässyt tänään opiskelijakortilla ilmaiseksi (!!). Harmittaa joo, mutta oikeestaan oon loppu peleissä vaan ilonen siitä tiedosta, että maailma ois pitänyt musta huolen tässäkin tapauksessa ja hoitanut mut sinne näyttelyyn.

(kakkos korvahali vai oliko jo kolmas)

Keuhkoja tervatessa voi lotota moniko yrittää yhen röökin aikana pummia oman keuhkosyöpänsä. Yks niistä oli ympäri päissään ja jäi kertomaan tarinoita. Kuuntelen varmaan puolituntia huumemonologia siitä miten ”se veti kuule essoja ja mä vasikoin sen kerran ja joo ei kyllä bentsoja sillä kans oli joo ja mä olin siinä kun se veti sitä turpaan ja pyys savuja ja dfasdfkljaedklfjaj” Nyökyttelyyn kyllästyttyäni vaan keskeytin sen ja toivotin illanjatkoja.

Junaa pitää odottaa puoli ikuisuutta ja on vaan niin väsy, että itkettää.

Perillä uninen rätti päästää sisälle ja vaikka tekisi mieli vain ryömiä peiton alle, näkyy ikkunasta niin paljon kauneutta, etten tohdi heti sulkea silmiä.
lol puska joku joojee (täs ei kyl näy yhtään mitään)

Launtai:

rötkö

Meitä on kaksi ja me kävellään ja kävellään ja kävellään. ihan tosi paljon. Ei tarvi tietää missä ollaan ja me käydään kahdessa näyttelyssä, arvatkaa itkettääkö nekin, alkaa sattua päähän kaikkeus, vaikka surkupaljon jää näkemättä ja vielä enemmän ymmärtämättä.

Olkaan koputtaa uusi ihminen. Sellainen hauska ystäväotus.

Ruoka on maailman parasta. Hallittu hälinä. Ja kaikki on niin helvetin hyvännäkösiä, etten ees tajuu.

paljon paljon.

Oon tosi ilonen ihmisten vessasolidaarisuudesta. Tiiättekö, kun vessaan maksaa muka euron, mut yks ihminen sen kolikon sinne tiputtaa aamulla ja loput pitää sitä ovea niin kauan auki, että joku pääsee ilmaiseksi sisään. kiitos.

Pelottaa lähestyä, teen sen silti. Hurinaa ja etäisyyttä.

Mä teen ekaa kertaa kaupungille palveluksen ja katutolppaan tarran liimaamisen sijaan revin siitä julisteen mukaani.

Kuuntelen toisen puolituntisen jonkun uuden ihmisen huumestooreja.

Joskus yksin nuokkuessani tulee paha mieli kun en tiiä oonko tiputtanu kadulle vahingossa yhden julisteesta irrotetun teipinpalan. On niin väsy, ettei kynäkään pysy kädessä. Mitään ei tapahdu ja kaikki on jo käynyt. Yhden ihmissuhteen myös vahingossa onnistuin etätyönä turmelemaan, enkä jaksa edes korjata. Harmittaa, että näin myöhään hereillä on vain päihtyneitä ihmisiä.  Lopulta vihdoin itkettää ihan vain oma olo.

Joku koittaa kysyä jotain, mä tuijotan sitä tyhmänä ja se toistaa ja mä jotenkin puoliänkyttäen kai sanon, etten tajua. Tyyppi lähtee ja sitten havahdun, että se kai vain sano englanniks kysyen että pardon. Mut mä en vaan tajuu. On väsy. Ei jaksa.

loppuväsy

Yks meinaa perääntyä kun huomaa, etten kuullut kysymystä ekalla kerralla musiikin takia. Jätän rahoittamatta toisen elämän lyhentämisen (montaks synonyymiä voi keksiä tupakoinnille) ja tapa, jolla tämä nöyränä vetäytyy ja sanoo vain okei tekee olon, että pitäisi mennä haastamaan takaisin ja kysyä mitä kuuluu.

Mä kulutan katuja ja jaksan virnistää ainoastaan katusoittajalle ja sit vau:
”Hey, you’re the person from train yesterday, right?” Sanon, että muistan tyypin (se oli se, joka istu mun eessä ihan vitun leveesti). ”So what you are representing, I see that you represent something”, se sanoo ja tökkii mun hihamerkkejä.
Tyyppi on ihan terävä ja sillä on sydän messissä sanoissaan, vaikka musta vähän tuntuukin sirkuseläimeltä. Nasta se on myös, vaikka edustaakin ärsyttävää kommunikointitapaa, jossa nyökätään ymmärtäneensä ennen kuin toinen saa omaa ajatustaan loppuun asti muotoiltua (monet ulkomaalaistaustaiset tekee sitä? en mä englanna niin nopeesti, et pysyisin siin vauhdissa mukana). Mietin ajatuksissani uutta kärsivällistä hymytoveria, joka ei puhu päälle. Antakaa aikaa puhua.
”I was looking at you yesterday, you know, and I wanted to say something but I thought that what if she’s violent, what if she’ll hit me”, se tökkii edelleen mun hihamerkkejä ja hakaneuloja. Nykysin me ollaan facebook-kavereita.

montaks uutta ystävää ehtii taikoa päivässä.

jesse graffi

Mä lähen klo 12 liikkeelle ja istun aloilleni vasta klo 23. Bussissa menee kuus tuntia (mun vieressä on joku joka hymyilee tosi lämpimästi) ja kun pitää aamuviideltä pitää itsensä irti kohmeesta ja odottaa tunti siskon yövuoron loppumista, niin alkaa pistellä hartioita ja pelkään pyörtyväni.

Mä nukun kolme tuntia koiranhajuisella sohvalla (koiraa ei oo) ja aamulla keitän teetä.

Yleensä me vaan tönitään ja kitistään mut nyt me lojutaan ja ollaan ja kirotaan.

Sit me syödään ulkona nätisti, eikä vieläkään tönitä.

aikas villii.

mä oon tosi ihmeellisesti keikkunut oman ja toisten olojen välissä. oon aika nuutunut ja talutan itseni nukkumaan ja avaan silmät kuunnellakseni toisten unista.

eilen joku sanoi ekaa kertaa ääneen anteeksi ja ettei oma olo ole toisen vika ja vastatessa ettei kuluminen haittaa, hän sanoo tärkeimmän, että ”mut se tekee sun olosta paskan ja se taas tekee mun olosta paskan”.

Niin.

Tänään sattuu kroppaan huolestuttavan oudosti. Mietin nytkö keho pettää, eikä jaksa enää tapella normeja vastaan.

Ärsyynnyin siitä miten joku on päättänyt, että toiset ihmiset haisee tältä ja toiset tältä. Toiset saa haista urheilulta ja toiset kukkasilta. Onko sukupuolella haju (/hajulla sukupuoli?)

Kiukuttaa myös kun sanotaan, että jää ja tuu ja oo, kun se kaikki on taloudellisesti ihan mielettömän vaikeeta. Kiukuttaa myös jos on metrin päässä ja pyytää, että jää tai tuu tai oo ja toinen kertoo ettei jaksa. Mut ei saa arvostella toisen reippautta.

toiset menee juniin ja toiset niiden alle, toiset jää asemalle oottamaan

Koulu on ihan tosi paljon liikaa, niinku niin paljon että on tätä lähellä ettenkö vaan jättäis menemättä.

Mut muuten
yleisfiilis on aikalailla, että
vau kaikki.

Yhteen ääneen

tiistai, lokakuu 13th, 2015

sininen järki rumpu

Mikään ei oo ikuisempaa kuin mun ikävä ja riemu
– hevosia
– rumpuja
– pistahanskoja
ja
– ystävärakkausihastumisia
kohtaan.

qaf itku isän ikävästä

you make me sick

black bro

moi vaan juuu

niin paljon rapsutettavaa

torstai, heinäkuu 23rd, 2015

maksetaan tietty

kotieläinpiha

varpaat

Onni on puolen dollarin sormus, onni on kissan naukaisu ♫

 

kiire muka

ja arvatkaa mitä tyypit, en oo ihan varma miten oon onnistunut, mutta noin ikuisuuden kestäneen elämäni aikana oo palauttanu tasan tarkkaan vaan yhden ainoan koulujutun myöhässä

toisten kurjuus

itkukaunis ääni

rakastus sori oon ärsyttävä ihastuneena

mullei oo resurssei keksii otsikkoa

tiistai, kesäkuu 16th, 2015

vaasassa

KANNET

bussissa

sotku

Oon ollut viime viikon protukuplassa vetämässä leiriä ja nyt on selvitettävänä väistämätön protudarra. Olo on puulla päähän lyöty, ajantajua ei ole ja sopeutuminen vanhaan arkeen on tuskaisaa, mutta oon ruvennut vetämään syvään henkeä, mikä auttaa ja tiedän tänään näkeväni kaksi viiksekästä maukujaa ja ihan kohta toisia ihastuttavuuksia.

Oon ollut tilanteissa, joissa mulla ois ollu sanoja sanottavaksi, mutta oon säikähtänyt käsieni tärinää ja lähtenyt. Muutaman kerran oon myös sanonut anteeksi, että nyt en halua puhua ja anteeksi sen tähden, etten pitänyt seuraa, vaikka olisi pitänyt.

Yhteen paperin kulmaan oon kirjoittanut kuunnella elämää  (?) ja miettinyt miten tylyä on pistää napit korviin sen sijaan, että kuuntelisi ääniä ympärillä. Joskus jaksaa paremmin kuunnella mikrofoniin syljettyjä tarinoita kuin käsin kosketeltavan ihmisen elämiä hetkiä. Lintujen äänet kuului leirikeskuksen sisään ihan koko ajan, hauskaa.

Asioihin laitetaan ikäraja. Joku elokuva on K16, koska joku kuolee, eikä haluta liian nuorien näkevän sitä. Miksei kukaan estä nuorta näkemästä kuolemaa sitten oikeassa elämässä. Sanoja ja sanavalintoja, jotka triggeröi (trigger = laukaista, liipaisin) ja tahatonta cisnormatiivisuutta joka hajottaa pään, surullisia naamoja, aamupalalla kahvipannusta kaadettua mustaa myrkkyä, kahden tunnin yöunet, laiturin vallanneet hanhet, kilisevät astiat, toisten päälle korotetut äänet, elämä.

Oon erityisherkkä sanon ja samaan aikaan kiroan itseäni ja tekosyitä. Pystyisin, voisin, joo, ei muhun oo mikään ennenkään vaikuttanut, valitsenko olla tällainen, miksen saa rytistynyttä naamaa suortumaan, huono kyyninen kurja outo. Kaikki on yhdentekevää ja uudella tavalla helppoa. Ei ole enää tarvetta olla koko ajan mukana, ei tunnu sydämen asialta ja sitä säikähdän.

On ihmisiä ja ajattelen, etten tule oppimaan kaikkien nimiä, etten tule oppimaan heitä ja he vielä vähemmän minua.

Oon huomannut joka leirillä käsitteleväni itsenäisesti jotan tiettyä teemaa ja nyt oon tainnut kriiseillä olemista. Pöhkö.

Talon nurkalla kasvaa keltaisia tulppaaneja ja niille nauran.

Yksi kirjoittaa, että minulla näyttää olevan aina hauskaa, kun nauran paljon. Toinen kertoo nähneensä unta ja kolmas myöntää, että jos jakaisi asioitaan, niin jakaisi ne minulle. Ystävä rakas kaunis hyvä turvallinen. Tulevat itku kurkussa kietomaan kädet ympärille, kun ovat lukeneet miten lämpimästi olen itse heistä kirjoittanut. Eräs pökkää jurona olkaan kun huomaa, etten minäkään mistään kuivin silmin selviä. Hymyilyttävä ele ja myöhemmin perään tulee vielä yhdeltä tekstari ”olet hyvä”. Ootteko ikinä olleet jonkun yhteinen ihastus, hymyilleet ahdistumisen sijaan kun joku ilmaisee viehtymyksensä sanalla kuuma tai katsonut miten kauniit ovat punajuureen sotkeutuneet kädet ja nauraneet sille, että he tietävät miten roihuan.

Eilen laitettiin pyykit narulle kuivumaan ja tänään käärin ne kaikki uudestaan matkalaukkuun.

Väsynyt, mutta onnellinen.

leirin jälkeen

leirin jälkeen2

fanita rohkeasti

Funky-looking donkey

lauantai, maaliskuu 1st, 2014

 

No eiks muka oo meitsin ilvekset ja niiden klyyvarit tuota killisilmäistä viherpeippoa vetovoimasemmat!

   

Mutta totta puhuakseni, jos te ootte tilanteessa, jossa mietitte ostaako kaksosainen ilveskirja kympillä vai pulukirja kahellakympillä, niin ostakaa pulukirja. Jos jaksatte nähä vaivaa, lukea saman lauseen viiteen kertaan, selata kirjan sisällysluotteloa, googlailla sitä sun tätä ja kopsata tehtävät kaverin kirjasta tai teitä ei vaan hirveesti kiinnosta ja teistä ilvekset on coolei eläimii, eikä teillä oo rahaa niin joo, go ahead ja hommaa ilveskirja. Mun opiskelu vähän hanakaloitu, mut hei ihan tosi tsekatkaa ny sitä! Siinä on ilveksii ja niiton kaiken kukkuraks kaks! Ainoo mikä vois pistää paremmaks on se, et niit ois kolme. Joo, itse opiskelu meni haastavaks, mut ainki mun opiskelumotivaatio nous viis pykälää.

Nyt meen tekeen tietoisesti mielenterveydellisen itsemurhan ja alan katsoo yksinäni kauhuleffaa.

Räkäpää

maanantai, helmikuu 24th, 2014

Mä en varsinaisesti haluu keskustella avioliitto-touhuista, mut sen haluun sanoo, et pliis, kyseessä ei oo mikään homoliitto, vaan sukupuolineutraali avioliitto. Vaikka kaks juridista miestä tahtois naimisiin, niin  se kansan näkemä homopari voi olla ihan hyvin olla myös lesbo-, hetero- tai mikä lie joku HLBTIQlolbamf-pari. Tai sit ne on homoja. Miten päin vaan, mut ei, siinä lakiuudistuksessa ei puhuta ainoostaan homoista, ok.

 

Näin ne laulaa Satellitessa:

”She told me that she never could face the world again
So I offered up a plan
We’ll sneak out while they sleep
And sail off in the night.
We’ll come clean and start over the rest of our lives.
When we’re gone we’ll stay gone.
Out of sight, out of mind.
It’s not too late,
We have the rest of our lives.

Ja näin The Good Left Undonessa:

”All because of you,
I believe in angels.
Not the kind with wings,
No, not the kind with halos,
The kind that bring you home,
When home becomes a strange place.
I’ll follow your voice,
All you have to do is shout it out.

Voisin mennä radioon töihin ja soittaa vaan kliffaa musaa ja kertoo kaikkii tosi HC juttuja ja puhuu tällei hallitsemattomalla slangilla ja olla pop.