Posts Tagged ‘kielet’

Stereotypiat on rikkonut mun mielen

torstai, lokakuu 8th, 2015

keho kopio

kuolee vaikket näe

puree haurasta

pakkasaamut kopio

englantia venetsiaa ja tiikeriä

bussiheppa

Mun sängyn vieres on lehdestä leikattu lappu, jossa lukee ”aamulla herätessäni tunnen suurta kiitollisuutta, koska maailma on yhä olemassa”. Sit raahustaessani keittiöön iskee hypotermia ja samalla inho kaikkea talon ulkopuolella olevaa kohtaan (joo en handlaa hirveen hyvin vuodenaikojen vaihtumista), antakaa mulle toiset lapaset.

Kerää ittes

tiistai, tammikuu 13th, 2015

ranska erityisherkkä

Yks päivä kelasin, et mun blogi on käyny tosi henkilökohtaseksi. Meinaan, etten mä kerro mitään hauskoi läppiä tai villei oivalluksii, jaarittelen ja fiilistelen vaan, jauhan leukojani.

Mut emmä tiiä. Ehkä mä oonki sellanen jaaritteleva fiilismytty. Poukkoilen ja välil keittää yli, emmä seesteinen oo.

Mä pidin puheen eläintuotannosta turkistarhausta painottaen. Ihmiset kiemurteli penkissään, eivät ottaneet katsekontaktia, näyttivät kokevansa olonsa epämukavaksi. Mut tarkotus ei ollut miellyttää, vaan vaikuttaa. Mä en haluu satuttaa, mutten haluu et muhunkaan sattuu. Provosointi naurattaa ja turhauttaa.

Mä voisin itkee ku lapsen legotorni kaatuu ja mä tosissaan itken ku jonku kädet on kauniin muotoset. Mä lagaan kans aika paljo, hyydyn vaan ja kusen pahemman kerran omien asioideni priorisoinnissa. En mä huomaa kaikkee, emmä huolta kaikista pidä.

Jos mullon liikaa tekemistä (eli öö aina) mä tapaan lamaantuu, ei sitä oikein tee sit mitään. Mut joskus sitä aattelee, et vitut ja sit sitä menee sanoon opettajalle, että anteeks ei jaksa, vaik samalla hetkellä aattelee, että jaksaapas ja sitä liimaa postimerkin kuoreen, jonka lähettää maistraatille ja näyttää keskarii postilaatikolle, kun arvaa ettei niitä kiinnosta kuitenkaan.

Ja kokista mä oon juonu ihan hulluna.

Mä joskus vihasin tätä mestaa missä asun, tätä kaupunkii tai kylää tai mikä nyt onkaan. Sit oon voinu ihan hyvin, mut kyl mua taas totta vie vihastuttaa. Mä haluun, et mun kaupungissa on kauppa, jossa on maustettuu tofuu ja ne myis siel viel Rainbown soijakaakaotaki. Huh joo hei ja sit ois julkinen liikenne. Ja se juna-asema ei ois 7 kilsan päässä niin kutsutusta keskustasta. Pakettiautomaattiki vois olla aika villi. Ja kelatkaa jos vois kysyy kesätöitä jostain. Sivistysyhteiskunnan hemmoteltu nirppanokka. Elämäl voi kai olla standardeja. Kyl sitä hengis pysyy vaikka missä, mut eri asia missä elo on antoisaa.

Joo ja ehkä mä oon tosi syvällä ja hukassa nii pahoin, ettei hukkaa ees näy, mut oon mä semichilli sen suhteen.

Huvittais hullusti puhuu teille kaikkee!

[Ajatusoksennuksen päätös]

Nähäänhän kaikki torstaina Vaasan ohjaajainfos! <3

Fiilis pohjalta

keskiviikko, marraskuu 28th, 2012

Ei siin muuten mitään, mut mä oikeesti luulin sen olevan oikein! Sit kotimatkalla tajusin, et ei helkkari— 580 eKr. taitaa liittyä enempi johonki uskonnon israelilaisten pakkosiirtolaisuuten tai johki Paavalin samoiluihin..

Goo Goo Dollsin Iris on musta aivan tavattoman kaunis!
Kaikki Placebon biisit on aivan sietämättömän surullisia
Apulannan Mitä kuuluu on musta ihanan rento ja raikkaan raivokas
Everlastin Stone in my hand rakastutti mut rytmiinsä ihan täysin heti alku sekunneilla.
Muita tunnebiisejä mulla ei oo tällä hetkellä. Oon kuunnellu lähi aikoina paljon japanilaista ja saksalaista musiikkia, Plutonium74:ää ja Rise Againstia, mutta nei oo ainkaan tän hetken superfiilisbiisejä. Ennen Herman’s Hermitsin Henry VIII sai mut naurmaan, Three Days Gracen Last to know säpsäytti mut masentavuudellaan, Bloodhond Gangin Foxtrot Uniform Charlie Kilo oli joskus iloisin biisi, jota olin ikinä kuullu ja Everlastin tapaan Volbeatin Still counting huumas rytmillään mut joskus.
Tunnebiiseille ei tarvi olla perusteluja, jos se vaan saa sut tunteen jotain ihan ilman syytä, nii minkäs sille mahdat.

Saan palovammoja sormeen, kun kumitan mun nanokokosilla pyyhekumin murusilla! Lol, paree totutella, kun opiskelijana ei varmaa oo varaa ees sit uuteen kumiin 8D