Posts Tagged ‘kuolema’

That is us

sunnuntai, joulukuu 25th, 2016

kuole-kopio

lainamuru

(tässä linkki kisudebyyttiin jos ootte missannut)

Tahon käyttää tän tilaisuuden jakaakseni teille tärähtäneet kaverikuvat lempikissoistani jos teidän elämästä sattuu puuttuun hörökorvia:

kis-tiuku
kis-seppo
kis-onni

terapia

Diipii pintaliitoo

maanantai, joulukuu 12th, 2016

Anteeks jos ette saa mitään tolkkua mistään tässä postauksessa olevasta asiasta.

liikaa-elamaa

Mulla on juttuja kun ei yhtään huvittaiskaan
(pidä seuraa, lähde reissuun, ole vielä monta kokonaista päivää)
oksettaa vaan, haluis kadota ihan todella.

Adios vittu vaan.
Niin mä oon sanonut parikin kertaa ja se on hieno tunne se.
Tyhjää ja nollaa ihan kokonaan.

Tosi likaseks siitä kans tulee
(kun ei pidä, eikä lähde, ei ole) mut
enimmäkseen vaan helpottunut.

liikaa-nahtavaa

Huomenna mulla on aika psykiatrille,
sille samalle joka kirjoitti mulle kaks vuotta sitten lähetteen helvettiin.
Koska mä pyysin.

Ja pyydän taas.
Aikusten puolelle tällä kertaa, jossa mä oon ehkä enemmän kuin mun ruumiinkieli ja vaatetus,
mut en mä silti uskalla mun hame-systeemiä päälle laittaa.

Muistan, et viimeks psykiatrireissulla aloin itkeä kun en löytänyt oikeaa rakennusta
ja muistan, että odotusaulaan tuli toinen, joka noustessaan kaikella kerätyllä rouhkeudellaan sanoi:
”hienot pinssit”
Sulin.

Mun pinssit ja pätsit ja kaikki kankaaseen ja ihoon niitattu paska ei pitäis olla sulle uhka,
ne on mun keino pyytää ihmisiä mun luo.

aatosteluu-1 aatosteluu-2

Mulle tulee fläsäreitä unohdetusta:
kaakaopöly matolla,
keinuva syli,
kopisevan kivuliaat kengät.

Halaus on pelkkää vastenmielistä muodollisuutta,
ärsyynnyn ja annan hermojen romahtaa ihan vaan äänensävyjenkin takia.
Menkää pois,

mä pärjään tosi hyvin yksin ja rauhassa. Riittää pelkkä illuusio muista
ja kissa.
Mun ensimmäiset askeleet vie kissojen luo,
tiedän mistä ne löytää; ne tietää mistä mut löytää.

Sä lähdet mitään sanomatta ulos ja jätät kynttilät palamaan,
koska mä olen täällä,
mä katon sun tultas sanomattakin.

Rasmus Roihu Rotanpoika.
En muista koska viimeksi olisin käyttänyt jotain muuta nimeä itestäni.

Mä jätän aarteen aamukaurapuuroon.
Mulla on vieras kissa takin alla.
Mulla on heikkosäikein ruumis ja mieli.
kivussa yhdenvertaiset, mietin

yritän etsiä raamatun säettä ”kohtelevat lempeydellä — joiden jämäkkyys tuo minulle turvaa.”
ei löydy.

mitä kertoo elämästä se, että luulet mun olevan kihlattu penisrenkaalla.
(se on ihan vaan 18mm kokonen silikonirengas, jota pidän nimettömässä)

korvaperkeleet

Mun suurinta viihdettä elämässä on etsii itseeni:
Caulfield, Ponyboy, Ringo, Sora,.. Mä alan jo oleen aika hyvin löydetty.

Mä luin viikonloppuna viimesen sivun Sieppari ruispellossa -kirjasta.
Muhun melkein sattuu, mutta melkein vaan, kun ei se oo kirja sattumisesta,
vaan siitä kun kyllästyy, pelkää, elää ja kiroilee.

Mä alan myös melkein itkeä, mutta ei itketä.
Paitsi sitten kun päähenkilö sanoo, että se ei halua isona olla mitään muuta kuin sieppari ruispellossa.

Sit mä itken.

Se kirja puhuu mua,
tuntuu ettei mun tarvii olla olemassa, kun mä oon jo siinä kirjassa.
Toisaalta helpottaa, kun mun ei tarvii olla olemassa yksin.
tiiättekö.

Mun nilkkaan tatuoidut viljantähkät ei ennen ollut mitään, mut nyt mä tiedän, että niiden täytyy olla ruistähkiä,
pakko.
tai mä tarviin uuden tatuoinnin.

rasmuun rukiit.
mäkin haluun olla sieppari ruispellossa.

mut kyl mä uuden tatuoinnin tarviin kuitenkin,
punainen karusellihevonen käteen kiitos. god i wish you could’ve been there
yks mun elämän onnellisimpii hetkii oli kun sä istuit heinälavan päällä ja katoit kun mä nostin laukan
(hevosella joka on jo kuollut,
”jos joku kuolee niin ei siitä sit heti tartte lakata pitämästä, jumalauta – varsinkin jos ne oli tuhat kertaa kivampia kun ne ketä elää.”)

tai ehkä se karusellihevonen tulee mun rintaan,
ich habe dich gernin viereen.
tiiätteks kun ne niissä nuorten kirjoissa pelastaa aina sellasii vikuroivii vittupäähevosii.

Joka tapauksessa.

on tapahtunut paljon, enkä mä oo tehnyt mitään.
kokeileva rakkaudentunnustus ja
pyyntö tulla syömään lanttulaatikkoa.
Sanoin kyllä molempiin.

Mulla on viikko aikaa.
juo paljon, käy vessassa paljon, pue paljon,
kaikki viikossa, viikko aikaa elää ja kuolla.

Kissa herätti mut kuudelta,
koska se halusi ruokaa.
Ja toinen kissa raapas koska se ei halunnut.

Sit mä nukuin vielä pari tuntia,
ihan tietoisesti kohtaamisten ohi
nenä kii kissankarvaisessa tyynyssä, joka on kauniimman värinen kuin mikään.

”Sä yrität olla liian runollinen”, sanottiin
Mut ei mun kyllä tarvii ees yrittää,
onnistun yrittämättäkin, mut
laitan silti nyt pisteen tälle tarinalla
;

kakkanbandi

Sisältää kuolleen hiiren

torstai, lokakuu 13th, 2016

hiiri-1 hiiri-2 hiiri-3

Kuolemasta

sunnuntai, lokakuu 9th, 2016

kuolemasta

aantovaikeus

varjosat-ajatusketjut

usko-kaiken-hyvaan

syyskokous

kaunis-koppi

riks raks poks

tiistai, syyskuu 13th, 2016

kaadu

riko

Ei vaan

maanantai, heinäkuu 18th, 2016

poikki kynä pitäis puhuu heppakaipuu

luovututtaa

Hilpeyttääkö syksy ketään

tiistai, marraskuu 3rd, 2015

surujen arvottaminen

Älkääkä ikinä mun kuullen myöskään pahoitelko sitä, että valitatte jostain ongelmasta, vaikka jollain on asiat vielä huonommin, koska vittu pliis kurjuus ei oo kenenkään yksinoikeus. Saat olla huolissasi nyt ja saat ratkaista globaalin nälänhädän ja olla senkin jälkeen huolissasi. On jees pitää huolta toisista ja suhteuttaa asiat oikean kokoiseksi, muttei oo jees hävetä omia hankaluuksiaan tai vähätellä niitä.

ei huvita

rahaa joo ei sulkivat puhelinliittymän

unise joo

ves vää

Voisko joku teistä lukea Anja Kaurasen Arabian Lauri -kirjan ja kertoa mulle miten menee sanatarkasti se kohta, jossa sanotaan, että suvaitsevaisuus ja suitsukkeet haisee samalta? Voitte te sen lukea, vaikkette kertoiskaan tota lausetta mulle ja voitte te olla lukemattakin ja kertoa mulle jotain muuta.

There is thunder in our hearts, baby

keskiviikko, lokakuu 28th, 2015

Tätä mä oon pari päivää putkeen vaan kuunnellu

menetetyt ihmiset

this is how mummi kopio

vuorovaikuttuinen talsi aurinkorakkaus

mustavalkovalokuva

mustaaaa

mummi

Tänään mä liikutuin kun lehdessä kiitettiin eläinlääkäriä Paavo-kanin hoitamisesta ja naurahdin kun kaksi fasaania rapisteli aroniapensaan alla.

kaks vitun fasaania.

Emmä tiiä miks asioita tapahtuu tai mitä mein pitäs tehä, mut ihan aluks me voitas vaik istuu alas ja vetää vaan henkeä ja sit ku siihen kyllästyy niin voidaan mennä tanssimaan kaduille ja sit kun ei jaksa tanssia eikä hengittää, niin joku muu aina jaksaa, eikä elämä lopu. Siin välis pitää ehkä itkee hitonmoinen ikuisuus ja voida pahoin, mut öö niin

kyl te tiiätte.

Making her afraid of her own body is the worst thing you can do to your child

maanantai, huhtikuu 14th, 2014

Hain kaks kuviksentyötä tänään himaan. Misogyyninen trans-maalaus ja viime kurssin savimöntti jäi vielä koululle.

Klikkaa isommaksi! Toi on saatanallisen kokonen ja se piti skannaa kuudessa osassa, enkä jaksa nyt vekslaa sitä edustavemman näköseks. Tosson pohjalla sanomalehdessä julkastu kuvasarja siitä miten jänis nyljetään. Tuo jamppa, joka tossa mun versiossa päätyy jänön nirhaamaksi, on samannäköinen kuin se eräjorma, joka alkuperäsessä jutussa pani kanin palasiksi (sori jos son jonku tein tuttu)

Runo mielikuvitusystävistäni.

Mä en aluks meinannu julkasta yllä olevaa sarjista, kun tajusin, miten inha se on. Mä en lue mun vanhoi sarjiksii, mut jos scrollaan mun blogia, niin tiiätteks, mä yllätyn miten vahva tunnelataus siinä on, vaikka luulis mun itteni tuntevan. Vähä riipivää settii välillä, semmosta ku joku ois käpertyny peiton alle kaikkee piiloon ja sit se mesoo kumminki johonki megafoniin, jonka joku on sille antanu. Mutttt mä tein tämmösen pienen lista-asian kivoista jutuista, ku on musta monet jutut kivoi, vaik mä taidanki vaikuttaa vähä sadepilven alla istuvalta surunassulta:

 

Täs maailmas on muuten tasan yks asia joka saa mulle näin vahvan fiiliksen, kuin mitä mulla nyt on, ja se fiilis tulee siitä, kun sähköpostissa on viesti, jonka otsikko näyttää tälläiseltä:

Voiko onneen tukehtua?