Posts Tagged ‘onnellinen’

Ei naurata mut

perjantai, kesäkuu 3rd, 2016

vastaukset nirpi

Mä myös käännän tsygän aina eri puolelle tietä, ettei lintuparven tarvii säikkyä pakoon. Toveri jakoi kerran perustelunsa sille miksi hänellä taas on tapana ajaa pyörällä suoraan päin lintuparvia: ”mitäpä jos linnut rakastaa pyöräleikkiä, ajattelee, että jes noniin koska tulee seuraava jonka edestä saa lennähtää pakoon ja räkäkää kuka uskaltaa olla aloillaan pisimpään.” Hauska toveri ja hauskoi lintui.

vastaukset hemuli

vastaukset mimosa

Sanoivat tähtisilmäksi

keskiviikko, helmikuu 26th, 2014

Meitsi on turvaa ja kyyneliä, ja sen takia jokseenkin kyvytön sarjiksen tekoon. Tahtoisin kuitenkin kertoo, kun se on vähän mun tapana.

Mä oon vaan jonki aikaa kelannu, et oo sotku ja vähä jostain otsaa takaa hajonnu. Etäisesti ehkä kelaan suunnitelmien perumistakin, mut vakaasti mä ne kuitenkin pidän, koska mitä sitä muuta haluaisin.

Mulla ei oo kyytii viereseen kyläpahaseen, jonne olen luvannut ilmaantua, mutta minulla on peukku pystyssä tienlaidassa ja kohta minulla onkin kyyti. Puolitoista tuntia 16 kilometrin taittamiseen menee.

Tuuli kaataa melkein kumoon, mutta sanoo se myös olevan kevät ja sellainen keli, että voisi ajaa pyörällä ja kaatua kivikkoisella asvaltilla ja saada housut rikkit, polveen verta ja virnistyksen naamaan.

Periltä löytyy kolme otusta, jotka tahtoo tietää miten menee ja joiden tervehtimiseen ei riitä pelkkä käden heilautus. Sitten onkin paljon asioita ja olo kuta kuinkin kuplii. On toisen perhe jota ihannoida, järjettömiä pelejä, joita pelata, mutta oleellisimpana on kuitenkin ne, jotka istuvat matolla nauraen pelikortit käsissään.

Kello on 10 illalla ja autossa soi juuri äsken puhuttu laulu. Auto vie meille, mutta minä en astu autosta ulos yksin ja laitetaan kolmelle patjat lattialle.

Kello on yksi ja mennään ulos. On hiljaista ja pimeää. Ympärillä on rauha ja jostain tulee jonkun käsi rapsuttamaan. Autotie on jalkojen alla oma, vaikka pyörätielläkin olisi tilaa.

Kello on neljä ja sammutetaan viimeinenkin valo ja suljetaan silmät kaiken hervottoman tarinan kerronnan jälkeen.

Mutta oikeastaan kelloa ei ole, on kaikkea muuta. On tämä päivä, äsken kertomastani seuraava.

Jossain välissä kaksi neljästä palaa sinne mistä eilen lähdettiin. On ihmisiä, joita voi katsoa silmiin ja luvata paljon asioita mitään sanomatta.

Ollaan vielä kaksin, kyyti tulee tunnin päästä. Elämä on itsevarmaa chillailua.

Sitten tulee auto ja mekin hajaannutaan. Käännyn ja astelen takaisin omalle talolleni ja mietin kaikkea mitä on tapahtunut. Ja mietin miksi olen ja miten päin. Saatan nauraa, mutta posket kastuu joka askeleella enemmän.

Itseni ehkä jollain tasolla kooten avaan ulko-oven ja laitan takin naulaan. Tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu, kävelen huoneeseeni, jossa patjat odottaa yhä lattialla. Tahtoisin kutsua Samuelin siihen nukkumaan ja koiran, jonka nimeksi voisi laittaa Rasmus.

Yksi netissä kertoo saaneensa tienviitat polulle, jotka johtavat transpolille. Ulkona on kani, joka viedään huomenna eläinlääkäriin.

En oikein tiedä mitä tapahtuu ja mistä löydän lisää nenäliinoja, mutta ajattelin istua tässä ja antaa sen tapahtua.