Posts Tagged ‘pus’

Huomisen alku

lauantai, joulukuu 31st, 2016

uusivuosi-1 uusivuosi-2 uusivuosi-3

En oo varma erooks huominen mitenkään merkittävästi tästä päivästä, joten en nosta siitä numeroo, chillailkaa tai tanssikaa, miten vaan, mut tulevien päivien varalta mä haluisin sanoo, et ottakaa tärisevistä käsistä kii ja katsokaa vähän syvemmälle silmiin, sillä saa osan pelkääjän menemään vähän pidemmälle.

Kuolemasta

sunnuntai, lokakuu 9th, 2016

kuolemasta

aantovaikeus

varjosat-ajatusketjut

usko-kaiken-hyvaan

syyskokous

kaunis-koppi

Huomaa

torstai, syyskuu 22nd, 2016

read between the lines what’s fucked up
and everything is fine.

kuulet-hiljaisuuden

seepiasilma

puhukaa-saatana

via-kii

potilaskertomus

Potilaskertomus potkas tekeen seuraavan postauksen. Kai. Nielkää raivonne ennen kommentin jättöä siihen

Kupla

sunnuntai, heinäkuu 24th, 2016

puhelinkallio 1

ruuuiuiu

puhelinkallio 2 puhelinkallio 3 puhelinkallio 4

Lähinnä läheisyydestä

lauantai, heinäkuu 9th, 2016

NIIN PALJON ASIAA JA TYHJYYTTÄ ET TEKIS MIELI VAAN PURSKAHTAA
saatte jonku masennuspurskauksen sit myöhemmin, on mulla jotain rakkausturvahöpinää lisää kans, mut nyt on ehkä hyvä nukkua tässä välissä.

joo-o, voi elämä.

läheisyydest

Tilan kunnioittamisesta: ihmisillä on psyykkinen ja fyysinen oman tilan tarve, enkä mä haluu lääppiä tai udella niitä rajoja rikki, mut ihmisillä on kaiken ohella myös auditiivinen oma tila (joka menee kai psyykkisen alle), eikä esim. mun kiroilua tarvii kuunnella jos se tuntuu vahingolliselta. Käskekää ihmisten lopettaa ja lopettakaa kun käsketään.

hyvästitt

sielusavu

hymytöksäytykset

vastavuoro

silmittä

Tämä. ikuisesti ja aina, jumpe.

Mä oon miettiny ihmistä, joka on ottanu kahdesti mun käsistä kii, kun on huomannut miten ne tärisee
ja ihmistä joka on ottanu kii kun on huomannut miten mä tärisen ihan vaan muuten.

Mä oon miettiny myös ihan vaan käsiä,
niitä jotka oli kippuralla ja nyt kasvaa multaa maan alla,
niitä jossa on kauniit luut ja jotka ei anna mun tiskata ees omia astioita,
niitä joita en vielä oikein ymmärrä,
ja vähän omia pieniä käpäliänikin, joista mulla ei oo mitään sanottavaa.

Ei mulle mikään meinaa enempää kuin toisten lämpö, huoli ja oleminen. Siks kun mun käsi meni eilen vähän rikki nyrkkeilyssä, niin silti vaan naurattaa koska toinen, joka on ihmisistä ehkä hauskin, kysy onko kaikki okei.

lasileijona

Hyvä hyvin hyvää

torstai, kesäkuu 30th, 2016

rakkauskaiku

Rakkas rakkain elämä

huivin alla kanelia ja taskussa kardemummaa,
jos mietitte miltä rauha ja elämän jaksaminen haisee, niin siltä.

(Kanelia ja kardemummaa saa hassuilta ihmisiltä kirjeen mukana)

Kun mä hengitän niin mä elän joka solulla,

ja joskus se sattuu mut sen takii mä myös

hymyilen jos mun selkää silittää, koska siihen jää kädenjälki:
mä muistan sun kädet koska se lämpö ei lähde silloin kun käsi lähtee.

Totta puhuen kädenjälkiä on niin paljon, etten kanna enää vain itseäni
ja halausta on niin paljon, että paita haisee jo enemmän ystävältä kuin itseltä.

Kurtistutan kulmia ja
huomaan että puhun vähän liian nopeasti,
mutta huomaan myös että joku nyökkää
ja niin mä puhun.

Aina jää jotain kertomatta, aina on tarinoita huomiseksikin.
Esim. miten opettaja sanoi että ai sua ei kiinnosta, ja miten myyjä sanoi että ai itellekö sä muka rusettia ostat, ja miten lääkäri sanoi että ai mun verorahojako sä haluat käyttää, ja miten perheenjäsen sanoi että ai susta oikeesti tuli saatanan tyhmä.

Muttei mua pelota edes vähää koska ympärillä ei ole pahaa tai väärää,
ainoastaan turva silmissä ja hymyssä.

Jos yksi näkisi, niin sanoisi kai jotain tuikkeesta,
mutta tämä on hehkua
ja tuuli käy mun otsaan

ja tänään
mussa ei oo yhtä tai kahta kädenjälkeä vaan mulla on koko käsi, kaikki turva, koti, rauha ja kiitos.

ja tänään
loppuu mun kaks viimeistä viikkoa,

sillä tänään
ykskään solu joka mussa hengittää ei oo paskana.

on vain hiljainen sade, jota en ihan oikeasti tänään inhoa
paljaat jalat mutaisen ojan pientareella
ja roihu ihan päästä mutavarpaisiin asti

ja pikkaisen naurua.

nyt ollaan niin lähellä kaikkea mitä pitääkin.

Mua melkein alkaa heikottaa ainoostaan silloin kun nyrkki ei lyö tarpeeks lujaa parin hanskoihin
kun en oo tarpeeks vahva
mutta vaan melkein

Sillä jokainen joka jaksaa hengittää,
jaksaa olla,
nyt,
vielä vähän

on tarpeeks vahva.

Kiitospätkiä

tiistai, kesäkuu 28th, 2016

kerro tarinoita

DSCN4089

jaksa olla

naiset ensin

Sydämistymisestä ja suruista

keskiviikko, kesäkuu 22nd, 2016

kaihomieli

no hyi

tillsammans

Rakastan sanomattakin

torstai, huhtikuu 14th, 2016

saako sanoa rakastavansa

kysmys

Tuntuu et siitä on huisti aikaa kun viimeks tein kysymyspostausta ja kyl mä aattelin päivittää blogia, vaikkette haluiskaan kysyä mitään, mut siis joo jättäkää kommenttiboksiin kysymysasioita jos teille niitä päähän pälkähtää! Olis superia. Piirtelöin teille sit vastauksia ja voin vaiks ajastaa sit sillai, et vastauksia ilmestyy säännöllisesti kerran viikkoon, pitää vastaustiistain tai toteamustorstain tai öö emmä tiiä mikä viikonpäivän nimi rimmais hauskasti.

Kaihokuono roskasilmä

keskiviikko, huhtikuu 6th, 2016

kuolla

kirjotukset saatana

turhaaa ihan tosi täysin

pusuja kiville

kirjotustulokset

katseet kadulla

Ja tiiättekö, vipan sarjiksen piirränkin myöhemmin, sillä nyt mä katon piirrettyjä ja huomenna soitan lävistäjälle ja suunnittelen tatskan loppuun ihan vaan koska mä voin ja viikonloppuna kun olen tahdosta riippumatta vanhempi niin ehkä tahdosta kuitenkin riippuen näytän eriltä kuin nyt.

Tänään oli eilen

tiistai, maaliskuu 22nd, 2016

päivä kun nautin

Se oli myös päivä, kun luin neljä tuntia sarjiksia.

Miult kysyttiin (printti)sarjakuvasuosituksia, mut koska oon vähä harvapäinen, enkä muista läheskään kaikkia hienouksia ja enimmistö mun lukemisista löytyy nykysin netistä, niin hei te joka naama siellä, kertokaa kommentteihin mitkä on tein omii lempparisarjiksii, jotka voi kirjahyllyyn laittaa! Tässä on muutama omasta päästäni kiva hyvä jee jännä sarjis (turhilla saatesanoilla). Useimmat on kai kaikille tuttui, mut joskus havahtuu siihen, et tietää ikivihreiden klassikkosarjisten olemassaolosta, mutta ettei ikinä oo lukenut niistä yhtä ainutta. (lisää…)

Retuperä hukka ja onni

maanantai, helmikuu 22nd, 2016

penkkarit 1

penkkarit 2

Ees univelkaa ei pysty maksamaan pois

keskiviikko, helmikuu 3rd, 2016

nuku pikku pässi

protu rakkaus

pitkäniemi neljä

(hymy)hässäkkä

sunnuntai, marraskuu 22nd, 2015

juhla25 runoutta 1

juhla25 runoutta 2

juhla25 runoutta 3

juhla25 runoutta 4

  • Ihmisiä
  • (ei ihmisiä)
  • ”näytätpä hyvältä tänään”
  • kissankarvoja
  • lumi
  • automaattinen lämpötervehtiminen ensimmäisen tapaamisen jälkeen (vau)
  • kahden tunnin (aamu)yöunet
  • kokeet/kirjoitukset
  • siivoaminen
  • koulut/kaupungit/ammatit/raha/lemmikit/???
  • rumat sanat seinän toisella puolen
  • teknologiakaaos,,

hukka 1100

Huomenna alkaa koeviikko, mut anteeks
mä tarviin aikaa prosessoida.
Teen sen kokeen sit

joskus.

Jätetään verannat lukitsematta

maanantai, lokakuu 19th, 2015

Mulla oli tasan viis päivää älypuhelin ja sit heitin sen ikkunasta (okei repun pohjalla se vielä on, mut nenän edessä mulla on mun vanha käpypuhelin). Mä kirjotin taikaälylaitteeseeni paljon juttui viime retkestä muistaakseni kertoa teille kaikesta, mut nepä sit katos jonnekin kun yritettiin palauttaa tehdasasetuksia ja poistaa jotain koodinpätkiä sillai, ettei koko puhelin enää ees käynnisty. Vittu jee.

lempiystävä hah

Reissua edelsi päivä, jolloin koitin jäsentää asioita päähäni ja piirrellä karttoja kaupungin kaduista ja sporapysäkeistä. Oli myös rakas söpöpää, hitaasti tipahtelevia lauseita ja sallittua hymykehräystä, kumman naama nousee leveämmälle hevosenkengälle. Vähän ryttyisiä haleja ja villakoiria. Tieto siitä, että on itse osa toisen turvaa sykähdyttää.

Torstai
Mä heräsin puol viis.

junamatkustajat

Tän koko reissun aikana mä koin useesti ihan tosi suurta ylpeyttä osatessani kulkea julkisilla. Tiiättekö, semmoi kulkemisvarmuus, voi jukra joo, se on tosi hyvä. Ensi töikseni Helsingissä mä menin kyllä hukkaan ja myöhemmin mä tyhmänä menin vahingossa myös pummilla vaikkei pitänyt, mut ei haittaa.

Steissi mua oksettaa. Helsingissä seikkaillessa mä aina mietin, et oisko tää mun kaupunki ja eka fiilis siitä mestasta muodostuu heti kun hyppää junasta ulos ja se on paska fiilis. Niit ihmisii vaan tulvii ihan joka suunnasta ja se hälinä on jotain tähtitieteellistä. Yäk. Mut ei saa aatella, et se on koko Helsinki.

unikuva

Mä kävin tapaas lävistäjää. En mä oikeesti uskaltais, mut oon nähnyt paljon hyviä unia ja niissä uskalsin ja niistä sit kai jäi vähän kohtaamisenergiaa valveillaoloonkin. Nyt mä tiiän, ettei mun tarvii vaihtaa huuleen lyhyempää korua, mutten mä vielkään tiiä mikä rutto naamassa on alkanut itää, mut arvatkaa, ei mua totta puhuen ees kiinnosta. Koitan vaihtaa hammastahnan toiseen ja alan rukoilla tai jotain.

Sit mä kävin Taidehallilla ja mä en kestä kun näin, miten ihmisten silmät siellä tuikki, niin innoissaan ja onnellisia ne oli näyttelyä pystyttäessään. Tehkää asioita mistä tykkäätte ja lähestykää toisianne ranteen ylöspäin, niin että voitte halata vaikkette tunne. Mä lähen nauraen ulos.

hih jee

Mä tulin saavuttaneeks ultimaattisen helsinkiläislaiskuuden, sellasen mikä itteeni on monesti ärsyttäny muissa, niin ettei se oo kyl saavutus vaan vähän nolous. Tiiätteks, kun sen sijaan et kulkis pari sataa metriä omin jaloin, niin venaakin parikyt minuuttia metroa, että vois istua siinä tasan yhen pysäkkivälin eli max. kaks minuuttia. Sit ei jaksa tutkia aikatauluja, kun koko ajan kulkee joku huruduu, ja lopulta onkin myöhässä. Joo no mä tein molemmat, jätin kävelemättä ja olin myöhässä.

Nauran ääneen, kun valitsen ruokakaupan niin hyvin – tai että tiedän ylipäätään useamman ruokakaupan ja tulen miettineeksi sitä mikä niistä itseä eniten miellyttää. Jono on kuitenkin kuolettavan hidas ja nöyryytetyn kassaharjoittelijan kädet tärisee. Onneton riepu raukka pieni. Tahtoisin sanoa jotain ja ehkä toivoin myös, etten olis muistanut ottaa lääkkeitä, niin että omatkin kädet olisi tärisseet ja sitten olisi voinut virnistää toisella ja ehkä tehdä tämän olon paremmaksi.

Mut hurjin: porukkaa istu metrossa ja mä huomaan lempparimusiikkia kuunnellessani vahingossa aattelevani, että tässä on miun metroperhe.

metroperhe

Ensimmäinen korvahali. Tiiättekö sellanen kun korva painuu toisen poskeen kiinni halatessa (ja vähän säpsähtää jos on tullut ulkoa ja korva on kylmä) ja se ihan pikkuisen melkein imukupisti sanoo plop kun hali loppuu. Sama jos painaa sormet niskaa kohdin kämmenellä korvaa peukalotyyny korvakäytän kohdalla. Sillai öö emmä tiiä. semmonen hassu.

Mutta niin. Tykkään nähdä miten toisen nauru tutusti täyttää huoneen ja pannari on aika vau. Mielessäni toivotan kaikkea hyvää, vaikken kauaa ehdikään olla.

Sitten uusi ihminen ja valoja. Vahinkotörmäämisiä ja onnelliseksi tekeviä (vaikkakin ehkä toteutumattomia) lupauksia huomisesta. Basso värisee rintalastan alla. Kiroilen aika paljon. Sormet on iltakohmeessa. Hälinän onnistuu jotenkin kadottamaan, niin käy jossei sitä pelkää. Taskuun saan laitettavaksi jotain, minkä saan avata vasta seikkailun päätyttyä* (nyt tiedän jo ja voin kertoa teille, että se on ranteeseen solmittava uusi muisto)
Kaikki on pohjaa myöhemmin alkavalle pöhkölle lepertelylle.
*huomaatteko miten vältän koti-sanan käyttämistä.

jalat ei kanna

Perillä on odottaa yksi tuttu syli ja tän vuoden ensimmäinen mukillinen glögiä.

Perjantai:

Saman talon asukki nyökkää tervehdyksen portaikossa. Joku oli lyyhistynyt kaupan eteen. Siinä oli kaksi tyyntä ja ambulanssi oli jo soitettu, mutta kuristaa se silti kurkkua. Ruoassa ei ollut ripaus chiliä (ehkä kourallinen?).

Me mennään näyttelyyn ja me ollaan hienoja ja nostetaan malja. Ja mulla on oravareppu. Sori vaan, turha odottaa multa mitään överifänseilyä. Ihmisten tarinat on mulle tosi paljon, pettymyksiä, pöhköilyä, kiitollisuutta ja elämäniloa. Toinen tarttuu kädestä kun huomaa miten alkaa itkettää. Oon onnellinen siitä kaikesta, vaikka juoksenkin kesken pois ja olen tunnin päästä Jäähallin eturivissä.

keikkaroiske
ennen ja jälkeen keikka
”Simply because you can breathe,
Doesn’t mean you’re alive,
Or that you really live” ♫

Rise Against on mun aika tosi superlemppari. Välispiikissä ne kertoi miten ne kirjoitti kerran laulun rakkaudesta, rakkaudesta miehen ja naisen välillä, miehen ja miehen välillä, naisen ja naisen välillä, ja ne sanoi, että ”when you write a song about that, you pick up a fight and we are happy to fight that fight” ja se on piru vie se mitä mä haluun sanoa ja yleisö huutaa sitä samaa ja vaikka mä huutaisin yhtä lailla jossei ääni pettäis, niin nyrkin mä jaksan pitää ylhäällä.

huh.

Ihmismassan valuessa narikalle oon ehkä jo puolittain asennoitunut siihen, että kaksi paikalla ollutta naamaa jää kohtaamatta, mutta ne molemmat käveleekin suoraan eteen. Maailma mitä vau. Hymyilyttäviä, punasilmäisiä ja nauravia. Toinen on jotenkin kestotäpinöissä ja niin vahvasti tässä, tosi paljon elossa, naurattaa. 

Kiroilin aikaisemmin mielessäni, kun olis huvittanut nähdä yks näyttely, muttei maksaa siitä. Kuulin, että sinne olis päässyt tänään opiskelijakortilla ilmaiseksi (!!). Harmittaa joo, mutta oikeestaan oon loppu peleissä vaan ilonen siitä tiedosta, että maailma ois pitänyt musta huolen tässäkin tapauksessa ja hoitanut mut sinne näyttelyyn.

(kakkos korvahali vai oliko jo kolmas)

Keuhkoja tervatessa voi lotota moniko yrittää yhen röökin aikana pummia oman keuhkosyöpänsä. Yks niistä oli ympäri päissään ja jäi kertomaan tarinoita. Kuuntelen varmaan puolituntia huumemonologia siitä miten ”se veti kuule essoja ja mä vasikoin sen kerran ja joo ei kyllä bentsoja sillä kans oli joo ja mä olin siinä kun se veti sitä turpaan ja pyys savuja ja dfasdfkljaedklfjaj” Nyökyttelyyn kyllästyttyäni vaan keskeytin sen ja toivotin illanjatkoja.

Junaa pitää odottaa puoli ikuisuutta ja on vaan niin väsy, että itkettää.

Perillä uninen rätti päästää sisälle ja vaikka tekisi mieli vain ryömiä peiton alle, näkyy ikkunasta niin paljon kauneutta, etten tohdi heti sulkea silmiä.
lol puska joku joojee (täs ei kyl näy yhtään mitään)

Launtai:

rötkö

Meitä on kaksi ja me kävellään ja kävellään ja kävellään. ihan tosi paljon. Ei tarvi tietää missä ollaan ja me käydään kahdessa näyttelyssä, arvatkaa itkettääkö nekin, alkaa sattua päähän kaikkeus, vaikka surkupaljon jää näkemättä ja vielä enemmän ymmärtämättä.

Olkaan koputtaa uusi ihminen. Sellainen hauska ystäväotus.

Ruoka on maailman parasta. Hallittu hälinä. Ja kaikki on niin helvetin hyvännäkösiä, etten ees tajuu.

paljon paljon.

Oon tosi ilonen ihmisten vessasolidaarisuudesta. Tiiättekö, kun vessaan maksaa muka euron, mut yks ihminen sen kolikon sinne tiputtaa aamulla ja loput pitää sitä ovea niin kauan auki, että joku pääsee ilmaiseksi sisään. kiitos.

Pelottaa lähestyä, teen sen silti. Hurinaa ja etäisyyttä.

Mä teen ekaa kertaa kaupungille palveluksen ja katutolppaan tarran liimaamisen sijaan revin siitä julisteen mukaani.

Kuuntelen toisen puolituntisen jonkun uuden ihmisen huumestooreja.

Joskus yksin nuokkuessani tulee paha mieli kun en tiiä oonko tiputtanu kadulle vahingossa yhden julisteesta irrotetun teipinpalan. On niin väsy, ettei kynäkään pysy kädessä. Mitään ei tapahdu ja kaikki on jo käynyt. Yhden ihmissuhteen myös vahingossa onnistuin etätyönä turmelemaan, enkä jaksa edes korjata. Harmittaa, että näin myöhään hereillä on vain päihtyneitä ihmisiä.  Lopulta vihdoin itkettää ihan vain oma olo.

Joku koittaa kysyä jotain, mä tuijotan sitä tyhmänä ja se toistaa ja mä jotenkin puoliänkyttäen kai sanon, etten tajua. Tyyppi lähtee ja sitten havahdun, että se kai vain sano englanniks kysyen että pardon. Mut mä en vaan tajuu. On väsy. Ei jaksa.

loppuväsy

Yks meinaa perääntyä kun huomaa, etten kuullut kysymystä ekalla kerralla musiikin takia. Jätän rahoittamatta toisen elämän lyhentämisen (montaks synonyymiä voi keksiä tupakoinnille) ja tapa, jolla tämä nöyränä vetäytyy ja sanoo vain okei tekee olon, että pitäisi mennä haastamaan takaisin ja kysyä mitä kuuluu.

Mä kulutan katuja ja jaksan virnistää ainoastaan katusoittajalle ja sit vau:
”Hey, you’re the person from train yesterday, right?” Sanon, että muistan tyypin (se oli se, joka istu mun eessä ihan vitun leveesti). ”So what you are representing, I see that you represent something”, se sanoo ja tökkii mun hihamerkkejä.
Tyyppi on ihan terävä ja sillä on sydän messissä sanoissaan, vaikka musta vähän tuntuukin sirkuseläimeltä. Nasta se on myös, vaikka edustaakin ärsyttävää kommunikointitapaa, jossa nyökätään ymmärtäneensä ennen kuin toinen saa omaa ajatustaan loppuun asti muotoiltua (monet ulkomaalaistaustaiset tekee sitä? en mä englanna niin nopeesti, et pysyisin siin vauhdissa mukana). Mietin ajatuksissani uutta kärsivällistä hymytoveria, joka ei puhu päälle. Antakaa aikaa puhua.
”I was looking at you yesterday, you know, and I wanted to say something but I thought that what if she’s violent, what if she’ll hit me”, se tökkii edelleen mun hihamerkkejä ja hakaneuloja. Nykysin me ollaan facebook-kavereita.

montaks uutta ystävää ehtii taikoa päivässä.

jesse graffi

Mä lähen klo 12 liikkeelle ja istun aloilleni vasta klo 23. Bussissa menee kuus tuntia (mun vieressä on joku joka hymyilee tosi lämpimästi) ja kun pitää aamuviideltä pitää itsensä irti kohmeesta ja odottaa tunti siskon yövuoron loppumista, niin alkaa pistellä hartioita ja pelkään pyörtyväni.

Mä nukun kolme tuntia koiranhajuisella sohvalla (koiraa ei oo) ja aamulla keitän teetä.

Yleensä me vaan tönitään ja kitistään mut nyt me lojutaan ja ollaan ja kirotaan.

Sit me syödään ulkona nätisti, eikä vieläkään tönitä.

aikas villii.

mä oon tosi ihmeellisesti keikkunut oman ja toisten olojen välissä. oon aika nuutunut ja talutan itseni nukkumaan ja avaan silmät kuunnellakseni toisten unista.

eilen joku sanoi ekaa kertaa ääneen anteeksi ja ettei oma olo ole toisen vika ja vastatessa ettei kuluminen haittaa, hän sanoo tärkeimmän, että ”mut se tekee sun olosta paskan ja se taas tekee mun olosta paskan”.

Niin.

Tänään sattuu kroppaan huolestuttavan oudosti. Mietin nytkö keho pettää, eikä jaksa enää tapella normeja vastaan.

Ärsyynnyin siitä miten joku on päättänyt, että toiset ihmiset haisee tältä ja toiset tältä. Toiset saa haista urheilulta ja toiset kukkasilta. Onko sukupuolella haju (/hajulla sukupuoli?)

Kiukuttaa myös kun sanotaan, että jää ja tuu ja oo, kun se kaikki on taloudellisesti ihan mielettömän vaikeeta. Kiukuttaa myös jos on metrin päässä ja pyytää, että jää tai tuu tai oo ja toinen kertoo ettei jaksa. Mut ei saa arvostella toisen reippautta.

toiset menee juniin ja toiset niiden alle, toiset jää asemalle oottamaan

Koulu on ihan tosi paljon liikaa, niinku niin paljon että on tätä lähellä ettenkö vaan jättäis menemättä.

Mut muuten
yleisfiilis on aikalailla, että
vau kaikki.