HILLERI

Ihan ekaksi minä olen onneton tekemään päätöksiä. En osaa kaupassa päättää ottaako omena- vai appelsiinimehua enkä päättää veikatako A- vai B-vaihtoehtoa Trivial Pursuitissa (en osaa valita myöskään aamulla paitaa päälleni tai koulua hakulomakkeeseen). Näistä olen päässyt yli asiaa välttelemällä, silmät kiinni arpomalla tai joltain muulta kysymällä. Myöhemmin olen ehkä harmitellut valintaani tai sitten unohtanut, että joitain muita vaihtoehtoja oli olemassakaan, mutta elämä jatkuu.

Vaan sitten on myös sellaisia turkasen epämiellyttäviä valintoja, joiden seurauksena oikeasti tapahtuu jotain. Niin kuin vaikka sellainen, että ”haluatko, että varaisin sinulle ajan nuorisopsykiatrille?”. Jos tuohon vastaa myöntävästi voi saada lähetteen transtutkimuksiin.

Kun psykologi kysyi tuota minulta viime viikolla, olin lähellä itkeä (ylläri). Se on jotain innostavaa ja jotain hurjaa ja jotain tosi todellista. Nyt pitäisikin oikeasti ottaa askel kohti jotain, tehdä päätös, toteuttaa muutos, olla jotain, eikä aina vain laiskan epämääräisesti pyöritellä asioita päässään ja sanoa, että ehkä sitten huomenna.

Koitan ajatella, ettei tämä ole niin isoa asia. Siinä missä toiset ottaa kaupassa omenamehua ja toiset appelsiinimehua (jotkut on villejä ja ottaa molemmat), niin yhtä lailla toiset menee transtutkimuksiin ja toiset ei. Vähän niin kuin Simssissä sitä voi yhden hahmon pistää kokkikouluun ja toinen voi olla urheilujoukkueen maskotti.

Meillä on elämä ja elämässä voi tehdä erinäisiä asioita, joten miksikäs ei tehdä vaikka tätä. Ja miten muka jokin asia voisi olla toista parempi ja enemmän tekemisen arvoinen kuin toinen.

Yksilölle elämä on ehkä kaikki mitä hänellä on, mutta sillä kaikella on loppu ja sinne loppuun pääsee riipumatta siitä tekeekö sitä paskoja vai vähemmän paskoja valintoja. En tiedä onko millään juurikaan väliä tai miten tosissaan asiat pitäisi ottaa. Itseään voinee pitää omana maalauspohjanaan, jolle voi (kunnioitusta käyttäen) tehdä mitä tahtoo. (Tai en tiedä maalauspohjasta, ehkä joku maa, jossa on asioita, joiden olemassaolosta ei tiedä jos ei lähde tutkimusretkelle, ja vaikkei lähtiskään, niin ihan sama, sitä voi silti vaikka istuttaa kukkia tai hakata pari puuta tai jotain, pyörittää peukaloitaan ja odottaa huomista.)

^ Tuo on koulujuttu, jonka teema oli minä kymmenen vuoden kuluttua. Tein aiheesta myös tekstin, johon kirjoitin mm. että haluan hampaita kiristelemättä hyväksyä tekemäni elämän pituisen ikuisuuden kestävät päätökset.

Kehonmuokkaus on asia, joka on aika ikuisuuselämän pituinen juttu, mutta esimerkiksi tatuointeja voi ottaa melko huolettomastikin. Minä aloin venyttää korvia mitään sen kummempia miettimättä ja ajattelin ottaa päähäni lisääkin reikiä ja tikata ihoon mustetta, niin miksei samalla olan kohautuksella voisi tehdä vaikka mastektomiaakin.

Mä voisin vaan hypätä, ”hyppää, niin suojaverkko ilmestyy allesi.”

Mutta mikä ehkä pelottaa, on kun en aina oikein kuuntele itseäni tai tunnista omia ajatuksiani. En tiedä hyppäisinkö omasta tahdostani vai jonkin vetämänä tai työntämänä. Minä kun lukeudun yhteisöön, jossa ihmiset ovat innoissaan ja jokseenkin varmoina aloittaneet hoidot ja tutkimukset, joten on oletettavaa, että toimisin itsekin samoin. Tämä on myös tilaisuus, johon minun oletetaan tarttuvan, enkä tiedä tartunko siihen koska tahdon, vai koska tiedostan, että niin pitäisi tehdä.

Joskus tuntuu, että olen susi lampaiden vaatteissa, että olen vain lainannut toisilta identiteetin, että olen tekopyhä ajatuksiinsa sotkeutunut tyhmä pentu edellä mainitussa yhteisössä. Olen epävarma etenemään ja liian ylpeä peruuttamaan.

(Kirjoitin kerran kaverille, että yhteiskunnan korttipakkaa ja ojennusta olisi hauska sekoittaa olemalla gender fuck(ed up), mutta miksi se pitäisi tehdä omalla kustannuksella.)

Oi, ja sitten tämä ikuinen ”mitä jos sä kadut sitä myöhemmin”. Kuka tietää, vaikka katuisinkin, mutta minä elän nyt, ja siksi minun pitää voida hyvin nyt ja jos jokin asia tekee minut tällä hetkellä hyvin voivaksi silläkin uhalla, että vanhana se saattaa harmittaa, niin kuulkaas aivan vitun sama.

 ”What ever happens – happens.”

Miltä minä näytän, mikä minun nimeni on, kaikki semmoinen tekee minusta sen kuka olen, mutta olen sama ihminen riippumatta siitä onko rintakehäni litteä vai ei ja onko nimessäni kolme vai kaksi vokaalia. Päätökselleni ei toisten tulisi nyrpistää nenäänsä.

Joissain tilanteissa minulla on orpo fiilis. Esim. silloin kun olen yksin auton takapenkillä ja kerron millä nimellä tahtoisin tulla kutsutuksi ja etupenkiltä kuuluu vain tyly ”jaa” ja sitten on taas hiljaista. Tai silloinkin kun katson miten jokseenkin normaalilta näyttävät ihmiset istuvat yhdessä ja minä istun vähän sivussa ja näytän joltain muulta.

Olen leimaamassa itsestäni peruuttamattomasti epämääräistä.

Ich habe dich gern on saksaa ja tarkoittaa ”minä pidän sinusta”. Sanatarkasti käännettynä se tarkoittaa kuitenkin ”minä pidän/omistan sinut mielelläni”. Minä olen epämääräinen kurja, kelpaamaton raajarikko ja hämmentävä sotku, mutta silti ihan hyvä ja minä pidän itseni mielelläni.

Ikään kuin tulin sanoneenksi jo hyvästit viikoksi-kahdeksi, mutta en näköjään maltannut siltikään pysyä erossa blogista. Siispä tässä vielä teille:

Viimenen kuvistyö tältä lukukaudelta: 20 x 20 cm kokoset maalausalustat, joista ekaan piti leikellä lehtiä ja toiseen maalata jotain, joka ottaa kantaa edelliseen.

Okei nyt tää positiivisuuden pallero sanoo oikeesti heippa ja pakkaa loppuun!

Jos jotain kiinnostaa Jämerän tapaus enemmän, niin se viesti jatkui sillai, että ne kerto verkkokauppapalveluidensa tulevan ulkopuoliselta taholta, jonka valmiisiin pohjiin on jääny kysymys sukupuolesta roikkumaan, vaikka ne onkin jo kerran pyytäny sen kohdan poistamaan.  Arvelivat saavansa seuraavan päivityksen yhteydessä poistettua kysymyksen omilta sivuiltaan.

Tää viisaa tähän merkintään. En miettinyt sanojani edes ensimmäistä kertaa, joten toivon teidän asennoituvan rennosti jalat-pöydällä-kädet-pään-takana-fiiliksin. Mulla itellä on erittäin chilli olo vailla närkästystä. Otsikko kylläkin on tosi mautonta ja lapsellista vittuilua. Sori.

Mitä eroa on tytöllä ja Iitalla? Kymmenen pisteen vinkki: vittu kaikki.

Paitsi, että aina saa vähä vikuroida vastaan: Normit nurin

Omistan tämän merkinnän Jennalle

Ekaks arvatkaa mitä tapahtu ku pesin mun hammastikulla väkertämän Animalian paidan:

Kyllä, vitutti aivan suunnattomasti.  Itkupotkuraivarin ja parin päivän jälkeen vedin aamulla kaiken (ja vähä ylimäärästä :-D) sit uusiks valkoseks ja silitin vimmatulla raivolla sitä halvatun paitaa. Sit pistin mustaa vielä päälle ja silitin.

Kaikki on taas kondikses <3

Ja tiättekö, vaikka meidän piskunen Pohjanmaan koulu ei kannattanu viikottaista kasvisruokapäivää, eikä WWF:n päivätyökeräystä Itämeren hyväksi, niin SETA-jäsenen vierailua terveystiedon tunnilla tai muuten se saa luvan tulla kannattaan!