Posts Tagged ‘teksti’

a b c

maanantai, toukokuu 22nd, 2017

Mä piirrän teille aurinkovirnistyksii ja pikkuleijonii, vahtikoiraoloi ja kipinöitä.
Mut sitä ennen mä haluun kirjoittaa,
kun tietsikan näppäimistä kuuluu niin valtavan kiva ääni.

Mä käytän huonoi kenkiikin, koska ne kopisee kivasti
ja me käveltiin lapsen kanssa edes takaisin, koska me molemmat tykättiin kopista

ja joskus pitää kopistella sanoilla

huonoilla kengillä ja huonoilla sanoilla.

//

Mä istuin elämän mittasen ajan ja vaan kuuntelin,
mä istuin siin sydämeni tähden,
ja toinen istu siinä oman sydämensä tähden,

kun mun sydän ei anna periksi ja toisen sydän ei voi hyvin

Mitä kuuntelemisesta ikinä saa:
paskat yöunet ja yhen kaukaa katottua nätin hymyn

because you’re worth it.

Mä vaan sanon juttuja, joista saa pisteitä.
Mä en tee mitään kenenkään muun kuin itseni takii.

Mä voisin olla mustasukkainen kaikesta.

Yritän olla sun kaikki,
yritän vetää lähelle,
hurmata

Saatanan huora.

Mulla on vasemmassa nimettömässä rengas
kun luulee rakastavansa
kaikkea
niin että menee elämän kanssa kihloihin.

Mä sanoin pitkällisen pakenemisen jälkeen, et mä autan sua
että ”mussa on tilaa sulle”

Ja mietin et sanonko vaan sanoja,
mut ei
ihan tosissaan mussa on se tila,
mä raivaan sen siihen pelkällä tahdonvoimalla

kun niin hurjasti mä rakastan.

Mut mä kans halkeen.
kun ette te oo mulle mitä pitäis.

et saatana vaan istuis siinä hiljaa
elä lujempaa näkyvämmin kovemmin paremmin huonommin täydemmin
Huuda.

Toi ei riitä mulle.

Joku pyys rahaa,
yhdeltä kahdelta kolmelta

Joku sai pahoittelevia katseita,
yhdeltä kahdelta kolmelta.

Mäkin katoin kun se pyys
ja sit se lähti

olispa ees sylkäsy päälle.
ollaan suurempaa ihmissaastaa kuin se

//

Nykysin mä osaan olla vieraissa paikoissa:
mä tosissaan osaan tulla ja olla ja sit mennä
himaan
vessaan makaan oven eteen tunkee paskaa naaman täyteen ja
oksentaa.

”Käytös on parasuisidaalista.
niin saatana.
Mun pitäis maata ojan pohjalla ranteet auki että kelpaisin

enkä silloinkaan

Mä voin venailla pari vuotta parasuisidaalisena
ja tulla kuuleen et ei kelpaa

Tai mä voisin venailla pari vuotta suljetulla _suisidaalisena
ja tulla kuuleen et ei kelpaa.

Kun
Ei oteta tosissaan
Ei oteta sisään

Mä nojaan kuus tuntia bussin ikkunaan
ja haluun siitä ikkunasta läpi

jokanen töyssy ja narahdus sanoo ’nyt’
räks hajoo ikkuna
räks hajoo pää
eiväliä

Mietin jos joku lukis ajatuksia.

Musta uhkuu mustaa savua ja koko bussi tukehtuu

mut eihän ne huomaa
edes sitä miten bussiin penkkiin uppoaa kynnenjäljet

kuurosokeat.

Luin kirjan pyromaanista ja luulen itse polttavani kirkkoja
Näin ontuvan koiran ja luulin omaan jalkaani koskevan

HSP = highly sensitive person, ”kuulun parhaimpiin puoliisi”

Miettikää

parasta minää on polttaa kirkkoja ja raahata jalkoja
parasta minää luullaan persoonallisuushäiriöksi / ”viitteitä rajatilaisesta persoonallisuuden rakenteesta”
parasta minää

Voisin sanoa miettineeni
et miks mun tarvii olla näin saatanan sekasin

Mut en mä oikeesti mieti
kun en mä välitä siitä vastauksesta esim. yhtään

Mut mä mietin et mitä mun pitää tehdä
kun en mä oo rikki
niin ei mua voi korjata

mut jos on epärikki ja
kuitenki paska fiilis
nii sit
sit pitää ees itkee vaan niinku vaik Nestehukkaan asti

ja näyttää keskaria sille saatanalle joka luuli, että mun perään kannattaa viheltää

Diipii pintaliitoo

maanantai, joulukuu 12th, 2016

Anteeks jos ette saa mitään tolkkua mistään tässä postauksessa olevasta asiasta.

liikaa-elamaa

Mulla on juttuja kun ei yhtään huvittaiskaan
(pidä seuraa, lähde reissuun, ole vielä monta kokonaista päivää)
oksettaa vaan, haluis kadota ihan todella.

Adios vittu vaan.
Niin mä oon sanonut parikin kertaa ja se on hieno tunne se.
Tyhjää ja nollaa ihan kokonaan.

Tosi likaseks siitä kans tulee
(kun ei pidä, eikä lähde, ei ole) mut
enimmäkseen vaan helpottunut.

liikaa-nahtavaa

Huomenna mulla on aika psykiatrille,
sille samalle joka kirjoitti mulle kaks vuotta sitten lähetteen helvettiin.
Koska mä pyysin.

Ja pyydän taas.
Aikusten puolelle tällä kertaa, jossa mä oon ehkä enemmän kuin mun ruumiinkieli ja vaatetus,
mut en mä silti uskalla mun hame-systeemiä päälle laittaa.

Muistan, et viimeks psykiatrireissulla aloin itkeä kun en löytänyt oikeaa rakennusta
ja muistan, että odotusaulaan tuli toinen, joka noustessaan kaikella kerätyllä rouhkeudellaan sanoi:
”hienot pinssit”
Sulin.

Mun pinssit ja pätsit ja kaikki kankaaseen ja ihoon niitattu paska ei pitäis olla sulle uhka,
ne on mun keino pyytää ihmisiä mun luo.

aatosteluu-1 aatosteluu-2

Mulle tulee fläsäreitä unohdetusta:
kaakaopöly matolla,
keinuva syli,
kopisevan kivuliaat kengät.

Halaus on pelkkää vastenmielistä muodollisuutta,
ärsyynnyn ja annan hermojen romahtaa ihan vaan äänensävyjenkin takia.
Menkää pois,

mä pärjään tosi hyvin yksin ja rauhassa. Riittää pelkkä illuusio muista
ja kissa.
Mun ensimmäiset askeleet vie kissojen luo,
tiedän mistä ne löytää; ne tietää mistä mut löytää.

Sä lähdet mitään sanomatta ulos ja jätät kynttilät palamaan,
koska mä olen täällä,
mä katon sun tultas sanomattakin.

Rasmus Roihu Rotanpoika.
En muista koska viimeksi olisin käyttänyt jotain muuta nimeä itestäni.

Mä jätän aarteen aamukaurapuuroon.
Mulla on vieras kissa takin alla.
Mulla on heikkosäikein ruumis ja mieli.
kivussa yhdenvertaiset, mietin

yritän etsiä raamatun säettä ”kohtelevat lempeydellä — joiden jämäkkyys tuo minulle turvaa.”
ei löydy.

mitä kertoo elämästä se, että luulet mun olevan kihlattu penisrenkaalla.
(se on ihan vaan 18mm kokonen silikonirengas, jota pidän nimettömässä)

korvaperkeleet

Mun suurinta viihdettä elämässä on etsii itseeni:
Caulfield, Ponyboy, Ringo, Sora,.. Mä alan jo oleen aika hyvin löydetty.

Mä luin viikonloppuna viimesen sivun Sieppari ruispellossa -kirjasta.
Muhun melkein sattuu, mutta melkein vaan, kun ei se oo kirja sattumisesta,
vaan siitä kun kyllästyy, pelkää, elää ja kiroilee.

Mä alan myös melkein itkeä, mutta ei itketä.
Paitsi sitten kun päähenkilö sanoo, että se ei halua isona olla mitään muuta kuin sieppari ruispellossa.

Sit mä itken.

Se kirja puhuu mua,
tuntuu ettei mun tarvii olla olemassa, kun mä oon jo siinä kirjassa.
Toisaalta helpottaa, kun mun ei tarvii olla olemassa yksin.
tiiättekö.

Mun nilkkaan tatuoidut viljantähkät ei ennen ollut mitään, mut nyt mä tiedän, että niiden täytyy olla ruistähkiä,
pakko.
tai mä tarviin uuden tatuoinnin.

rasmuun rukiit.
mäkin haluun olla sieppari ruispellossa.

mut kyl mä uuden tatuoinnin tarviin kuitenkin,
punainen karusellihevonen käteen kiitos. god i wish you could’ve been there
yks mun elämän onnellisimpii hetkii oli kun sä istuit heinälavan päällä ja katoit kun mä nostin laukan
(hevosella joka on jo kuollut,
”jos joku kuolee niin ei siitä sit heti tartte lakata pitämästä, jumalauta – varsinkin jos ne oli tuhat kertaa kivampia kun ne ketä elää.”)

tai ehkä se karusellihevonen tulee mun rintaan,
ich habe dich gernin viereen.
tiiätteks kun ne niissä nuorten kirjoissa pelastaa aina sellasii vikuroivii vittupäähevosii.

Joka tapauksessa.

on tapahtunut paljon, enkä mä oo tehnyt mitään.
kokeileva rakkaudentunnustus ja
pyyntö tulla syömään lanttulaatikkoa.
Sanoin kyllä molempiin.

Mulla on viikko aikaa.
juo paljon, käy vessassa paljon, pue paljon,
kaikki viikossa, viikko aikaa elää ja kuolla.

Kissa herätti mut kuudelta,
koska se halusi ruokaa.
Ja toinen kissa raapas koska se ei halunnut.

Sit mä nukuin vielä pari tuntia,
ihan tietoisesti kohtaamisten ohi
nenä kii kissankarvaisessa tyynyssä, joka on kauniimman värinen kuin mikään.

”Sä yrität olla liian runollinen”, sanottiin
Mut ei mun kyllä tarvii ees yrittää,
onnistun yrittämättäkin, mut
laitan silti nyt pisteen tälle tarinalla
;

kakkanbandi

Hyvä hyvin hyvää

torstai, kesäkuu 30th, 2016

rakkauskaiku

Rakkas rakkain elämä

huivin alla kanelia ja taskussa kardemummaa,
jos mietitte miltä rauha ja elämän jaksaminen haisee, niin siltä.

(Kanelia ja kardemummaa saa hassuilta ihmisiltä kirjeen mukana)

Kun mä hengitän niin mä elän joka solulla,

ja joskus se sattuu mut sen takii mä myös

hymyilen jos mun selkää silittää, koska siihen jää kädenjälki:
mä muistan sun kädet koska se lämpö ei lähde silloin kun käsi lähtee.

Totta puhuen kädenjälkiä on niin paljon, etten kanna enää vain itseäni
ja halausta on niin paljon, että paita haisee jo enemmän ystävältä kuin itseltä.

Kurtistutan kulmia ja
huomaan että puhun vähän liian nopeasti,
mutta huomaan myös että joku nyökkää
ja niin mä puhun.

Aina jää jotain kertomatta, aina on tarinoita huomiseksikin.
Esim. miten opettaja sanoi että ai sua ei kiinnosta, ja miten myyjä sanoi että ai itellekö sä muka rusettia ostat, ja miten lääkäri sanoi että ai mun verorahojako sä haluat käyttää, ja miten perheenjäsen sanoi että ai susta oikeesti tuli saatanan tyhmä.

Muttei mua pelota edes vähää koska ympärillä ei ole pahaa tai väärää,
ainoastaan turva silmissä ja hymyssä.

Jos yksi näkisi, niin sanoisi kai jotain tuikkeesta,
mutta tämä on hehkua
ja tuuli käy mun otsaan

ja tänään
mussa ei oo yhtä tai kahta kädenjälkeä vaan mulla on koko käsi, kaikki turva, koti, rauha ja kiitos.

ja tänään
loppuu mun kaks viimeistä viikkoa,

sillä tänään
ykskään solu joka mussa hengittää ei oo paskana.

on vain hiljainen sade, jota en ihan oikeasti tänään inhoa
paljaat jalat mutaisen ojan pientareella
ja roihu ihan päästä mutavarpaisiin asti

ja pikkaisen naurua.

nyt ollaan niin lähellä kaikkea mitä pitääkin.

Mua melkein alkaa heikottaa ainoostaan silloin kun nyrkki ei lyö tarpeeks lujaa parin hanskoihin
kun en oo tarpeeks vahva
mutta vaan melkein

Sillä jokainen joka jaksaa hengittää,
jaksaa olla,
nyt,
vielä vähän

on tarpeeks vahva.

Kivi kengässä

perjantai, toukokuu 20th, 2016

vastaukset milli 1

vastaukset milli 2

vastaukset milli 3

tai ei sittenkään mitään käpyjä – olkaa kyynisille niin oksettavan kivoja, että ne ei voi muuta kuin alkaa välittää

Kevät

perjantai, huhtikuu 29th, 2016

kevät rakasriittää puuska kopio

Joo.

Mun piti mennä pihalle. Tehdä jotain.

tukossa
hukassa
takussa

Pelottaa kohdata keho. Kohdata minä. Kohdata maailma

oma laiskuus ja virheet,

vois ihan hyvin [jotain],

mutta kun ei voi hyvin, kun sattuu jalkoihin, kylkiin ja jonnekin missä sielu mätänee aikansa kuluksi.

Katson fiktiivistä draamaa, joka räjähtää syliin, mutta mulla itelläin räjähtää vasta kun varmistuu tieto, että ihan kohta tulee päivä, jolloin mä saan liikkua – paljain jaloin (se ei satu)

Pitää jaksaa
ihan vaan yksi päivä,
ihan vaan pari tuntia

ja sitten on huominen
ja huomiset on aina parempia

mutta entä jossei jaksa,
vaikka pitäisi.

Kuolin pelissäkin. Tapoin kaveritkin. Kolmesti. Sit sammutin pelin.

Mä oon sanonut kaiken väärin tai jättänyt sanomatta,
haluutteko mennä mun puolesta viimesen kerran transpolille ens kuussa,
keksisitte varmaan yhtä helvetin hyviä juttuja kun mäkin oon tähän asti

jeesus.

ja tiiättekö

”riittää paha puuska”

Pelottavaa ja lohdullista.

Mä oon kaikkein ilosin silloin kun kädet naarmuuntuu etsiessä geokätköä kivikasasta tai kissa tarttuu kynsillä varpaisiin.

höpss kopio

semisti aistin levottomuutta. talvihorros ja kevättäpinä, tiedä onko kumpikaan hyvä.

Roihu ja pönde

lauantai, maaliskuu 26th, 2016

Kun istuu kuusi tuntia aloillaan esittämässä, että on oppinut jotain 13:ssa vuodessa
niin alkaa jossain välissä pudotella tavaroita ja
säikähdellä siitä syntyvää kovaa ääntä

kun ei ihmistä oo rakennettu kestämään sellaista.

Ja kun juna-asemalla kaksi vartijaa tulee seisoskelemaan ihan tosi liian lähelle
niin ylpeys käskee jäädä aloilleen
ja ahdistus käskee pyytämään anteeksi olemassaoloa

kun uniformut ja hakaneulat pelottaa toisiaan.

Ja siellä juna-asemalla mä mietin, että mä haluan pellot ja lakeuden,
mä haluan mun väkivaltaisen parisuhteeni kotiseutuuni
mä haluan sen kaiken vanhan paskan
mä haluan sinne, missä

– kasvoin onnellisesti kieroon
– näkyy öisin tähtiä
– ei oo kesätöitä
– ei voi harrastaa mitään
– juna-asemalle on 7km
ja junia menee yks joka toinen päivä
– kaupan hyllyt on väärässä järjestyksessä
ja kaupan ilmoitustaululla on luokkakokouskutsu

mä haluan sinne, missä

mikään ei oo hyvin

koska täällä ei oo vartijoita
ja kirjastossa on keltainen sohva
ja sit kun mä tuun niin ne kysyy mites pohjanmaan matka meni

Mutta mä haluan kyllä myös jutella ihan koko matkan
mä haluan ihmisiä
ihmisen

kun siitä yhdestä pidän niin, että tulen huonovointiseksi
ja rukoilen niin, että sattuu

ja lopulta sydän huutaa niin isoa kiitosta tiedosta, että toisen presenssi saattaa olla hetken lähempänä

edes hetken.

Pääsiäinen on kaunein siellä missä asuu vanha ja väsynyt
mutta minun pääsiäiseni ei ole tänä vuonna siellä:
se vietetetään k o t o n a
ja koti on helvetin monen kilometrin päästä kotoa,
siitä talosta jonka oven takana oli käynyt joku, josta oli jäänyt jälkeen vaaleanpunainen höyhen

Minun pääsiäiseni on polven silittämistä
ja kiitollisuuden laukaisemia halauksia
jaettuja aamuja
16 tuntia vapaaehtoistyötä juhlapyhänä

ja sitä että päässä kuhisee

ääniä on paljon
oloja monta
toisen surullinen naama on oma

näyttää siltä, että sulla on jotain mielessä

niin.

Mistä tietää että tekee paljon
jos hengittäminenkin on jo ihan hurjasti

Mistä tietää missä menee raja
kun keho ei ikinä anna periksi

vaikka luulen, että
tässä se nyt on
tässä on paljon
tässä on raja

mutta S.E. Hinton on kirjoittanut itäpuolen hulttion kysyvän länsipuolen prinsessalta
”näet sä aurigonlaskun oikeen kunnolla sieltä länsipuolelta?”
”ihan kunnolla”
”kyllä sen näkee kunnolla itäpuoleltakin”
ja sit toinen jo itkee kun se sanoo kiitos ja
”sä tajuat okei”

koska

missä mä vaan oon ja miten päin vaan, niin
aina aurinko paistaa keväisin silmään

ja mä yritän tajuta sen ihan okei.

Löytyi etsimättä

maanantai, maaliskuu 7th, 2016

goahhhshs
goashhssssss

Eihän me tunneta, mutta musertaa tieto että omat teot vie sairaalaan

Toisenhan rakas sinä olet, mutta kolahtaa tieto että elämä kolhii niin, että rakas jää

kolikoiden kilinä kahvikupin pohjalla
horjuvat askeleet
unohdettu karkkipäivä
kiire
kyllästyminen
melu

suru

raja

Seinät puhuttelee mua

vihreällä luki don’t panic
hylätyn ladon seinässä sleep
tiiliä vasten run

Kolme sellaista, jotka
osuu ja uppoaa

syvälle

Ja yksi iski silmää

maanantai, maaliskuu 7th, 2016

Helsinki

mä haluan törmätä vahingossa ystävään
niinkuin perjantaina
vaikka tämä tulikin bussiin jo 400km ennen Helsinkiä

molemmilla niskassa siima
rotanhäntä
ja polvet niin lähellä että on lämmin

Käytävän toisella puolella pelataan kuusi tuntia Candy Crushia tai jotain kukka crushia
huvittavalla intensiteetillä

ohikulkeva sanoo kahdesti sori kun astuu varpaille
(kolmannen kerran vielä palatessaan)

ei haittaa

toki 90kg kengänpohjassa tuntuu
mutta ei satu

Tunneleita on paljon
p a l j o n
minulla on klaustrofobia
kai

Enemmän kuin tunneleita ikkunasta näkyy onneksi hevosia
ihan tosi paljon
ihan tosi kauniita
ruskeita ja valkoisia
rautias kai kun häntä on samanvärinen kuin peppu ja nokka

Kirja on hyvä
niin että tulee itku
ja se on kirjoitettu näin
niinkuin tämäkin
(kirsti kuronen – paha puuska, kiitos)
niin että ehkä minäkin joskus
vaikka ei nyt
tuskin huomennakaan

Kampin kaukoliikenneterminaali
välkomna åter

Hassut hyppää kaulaan
ja toinen kuulostaa aina haaveilevalta puhelimessa
(ja se joka soitti ja jonka nimestä en saanut selvää mutta jonka kai tapaan ei haaveillut mutta rupatteli)

Ruoka on kallista, mutta ruoanlaittaja
jukra
niin hyvännäköinen etten tiedä miten pystyy olemaankaan

Sanoo kiitos jokaisen viiden oven kohdalla joita pidän auki
vaikka kun sanoo minulle niin monta kertaa että näyttää kivalta
niin en tiedä pitääkö enää kiittää

Mä haluan liikkua
istua hauskannäköisiä ihmisiä vastapäätä
olla itse hauskannäköinen
päätyä sotkuiseen asuntoon
jonne saa lainata avaimia

Ja aamulla kun on juotu teetä ja tervehditty aurinkoa muiden nukkuessa
piippaa puhelin ja sanoo
näin unta että oltiin yhdessä hereillä

ja jos mä suljen mun silmät ei oo mitään pahaa

Pitäis sanoa
……….moi
……….kiitos
……….ole hyvä
……….hei
mutta kengänkärkiin katsottuaan sanookin vielä
haluatko jäädä seuraksi

Jään

Jään myös katsomaan
………………puroa
………………sinitiaista
 ……………..koivunlehteä

sillä ei tää kaupunki oo vaan kiveä ja kiirettä
sillä on sydän

on kesä
kaupunki
kauneus.

ja vähän väsy

Keskiyön tarinoita

perjantai, joulukuu 4th, 2015

mä katsoin vaikka en ollut 18
mä varastin vaikka olis ollut rahaa
mä valehtelin vaikka tiesin mikä on totta
mä tapoin vaikka toinen ei uhannut
(mä oon ilonen että ees sä raapasit kerran takas niin lujaa että kädessä on vieläkin jälki)

mä rikoin itkin ja häpesin

kun sä lyöt ihmisenalun katuun lapsena
niin siitä tulee elämää pelkäävä räkänokka
tai oikeuden perään huutava vittupää

musta tuli räkäpää vittunokka

ja sä oot huolissasi musta
ja mä tajuun sen huolen, näen sun osoittamat virheet
ja mua sattuu koska niitä on vielä enemmän kuin sä oot saanut selville
ja siks mä itken kun asiat ei suju
kun kympin perässä ei oo plussaa

mun kultaisissa siivissä oleva lika on mun omista sormista

herkkyys normit te
te ootte päähän pinttynyt tekosyy mun huonosta olosta

mä haluan kirjoittaa runoja ja nukkua enemmän ja lakata olemasta ja kerätä kissankarvoja villapaitaan
kun ei oo koiraakaan
ja hevosella on ikuisen elämänpelon ja rahapulan ruumis

ja mä tuhoa koska mä haluan mieluummin vuotaa verta kuin tukehtua

ja
dekadenssi on paskaa.

recue me

mä itken
ilosta kun sä ostat ihan muuten vaan mulle vegaanista jukurttia
mä itken
surusta kun ihmiset on niin vihaisia stubbille ja hallitukselle ja maailmalle
mä itken
pelosta koska koulu tulevaisuus valinnat kasvu
ja lehdessä on kuva kauniista ihmisestä joka käy savonlinnan kuvataidelukiota
mä itken
kauneudesta kun kirjan nimi on kani koipeliinin kuperkeikat
mä itken
kun pitäis nukkua

itku kopio

nauran kasin (sen numeron) visuaalisen symboliikan aiheuttamille vahvoille tunteille:
sä et tykkää kun se poikittain tarkoittaa ikuisuutta
enkä mä tykkää kun se nurin päin on melkein sama muttei kuitenkaan
ja sen l a g i n e n ja jurruttava tasapaksuus arvosana-asteikossa turhauttaa

***

muistan, miten kerran kuvailin yhelle olevani täydellinen ristiriita erään maailmankuvassa
mua viehättää siinä sen nauru
sitä mun sydän

***

mä olin kympin tähtisilmä
ja mietin oliko syynä resuraukkoja kohtaan herännyt sympatia
joka multakin tiputti kultalusikan suusta

(tykkäsikö katsoa poikia koska oli poika vai katsoiko poikia ja halusi itsekin yhdeksi)

tiputinko keskiarvon ja uhkasin ala-arvoisilla tulevaisuuden suunnitelmilla
varistaakseni teidän kympin illuusion

koska en ollut ihan täysi vaikka luulitte

ja
jos kyseenalaistatte niin suutun ja ihan vain uhmallankin teen sen mitä uhkasin
ja
jos hyväksytte niin hämmennyn ja alankin itse harkita uudelleen
(älkää yrittäkökään manipuloida kun tämän tiedätte)

löytypalkatta

mä en juurikaan syytä ketään
”sun vika”
eikä oo
ei
ei oo syyllisiä

mietin olisko mun sittenkin parempi joskus kohdistaa pahuus
että olisi tekijä eikä aina vaan hahmottomana leijuvaa vihaa

niin varmaan

pitäisi alkaa lukea kirjotuksiin

rairuohoa joulukuussa

Jätetään verannat lukitsematta

maanantai, lokakuu 19th, 2015

Mulla oli tasan viis päivää älypuhelin ja sit heitin sen ikkunasta (okei repun pohjalla se vielä on, mut nenän edessä mulla on mun vanha käpypuhelin). Mä kirjotin taikaälylaitteeseeni paljon juttui viime retkestä muistaakseni kertoa teille kaikesta, mut nepä sit katos jonnekin kun yritettiin palauttaa tehdasasetuksia ja poistaa jotain koodinpätkiä sillai, ettei koko puhelin enää ees käynnisty. Vittu jee.

lempiystävä hah

Reissua edelsi päivä, jolloin koitin jäsentää asioita päähäni ja piirrellä karttoja kaupungin kaduista ja sporapysäkeistä. Oli myös rakas söpöpää, hitaasti tipahtelevia lauseita ja sallittua hymykehräystä, kumman naama nousee leveämmälle hevosenkengälle. Vähän ryttyisiä haleja ja villakoiria. Tieto siitä, että on itse osa toisen turvaa sykähdyttää.

Torstai
Mä heräsin puol viis.

junamatkustajat

Tän koko reissun aikana mä koin useesti ihan tosi suurta ylpeyttä osatessani kulkea julkisilla. Tiiättekö, semmoi kulkemisvarmuus, voi jukra joo, se on tosi hyvä. Ensi töikseni Helsingissä mä menin kyllä hukkaan ja myöhemmin mä tyhmänä menin vahingossa myös pummilla vaikkei pitänyt, mut ei haittaa.

Steissi mua oksettaa. Helsingissä seikkaillessa mä aina mietin, et oisko tää mun kaupunki ja eka fiilis siitä mestasta muodostuu heti kun hyppää junasta ulos ja se on paska fiilis. Niit ihmisii vaan tulvii ihan joka suunnasta ja se hälinä on jotain tähtitieteellistä. Yäk. Mut ei saa aatella, et se on koko Helsinki.

unikuva

Mä kävin tapaas lävistäjää. En mä oikeesti uskaltais, mut oon nähnyt paljon hyviä unia ja niissä uskalsin ja niistä sit kai jäi vähän kohtaamisenergiaa valveillaoloonkin. Nyt mä tiiän, ettei mun tarvii vaihtaa huuleen lyhyempää korua, mutten mä vielkään tiiä mikä rutto naamassa on alkanut itää, mut arvatkaa, ei mua totta puhuen ees kiinnosta. Koitan vaihtaa hammastahnan toiseen ja alan rukoilla tai jotain.

Sit mä kävin Taidehallilla ja mä en kestä kun näin, miten ihmisten silmät siellä tuikki, niin innoissaan ja onnellisia ne oli näyttelyä pystyttäessään. Tehkää asioita mistä tykkäätte ja lähestykää toisianne ranteen ylöspäin, niin että voitte halata vaikkette tunne. Mä lähen nauraen ulos.

hih jee

Mä tulin saavuttaneeks ultimaattisen helsinkiläislaiskuuden, sellasen mikä itteeni on monesti ärsyttäny muissa, niin ettei se oo kyl saavutus vaan vähän nolous. Tiiätteks, kun sen sijaan et kulkis pari sataa metriä omin jaloin, niin venaakin parikyt minuuttia metroa, että vois istua siinä tasan yhen pysäkkivälin eli max. kaks minuuttia. Sit ei jaksa tutkia aikatauluja, kun koko ajan kulkee joku huruduu, ja lopulta onkin myöhässä. Joo no mä tein molemmat, jätin kävelemättä ja olin myöhässä.

Nauran ääneen, kun valitsen ruokakaupan niin hyvin – tai että tiedän ylipäätään useamman ruokakaupan ja tulen miettineeksi sitä mikä niistä itseä eniten miellyttää. Jono on kuitenkin kuolettavan hidas ja nöyryytetyn kassaharjoittelijan kädet tärisee. Onneton riepu raukka pieni. Tahtoisin sanoa jotain ja ehkä toivoin myös, etten olis muistanut ottaa lääkkeitä, niin että omatkin kädet olisi tärisseet ja sitten olisi voinut virnistää toisella ja ehkä tehdä tämän olon paremmaksi.

Mut hurjin: porukkaa istu metrossa ja mä huomaan lempparimusiikkia kuunnellessani vahingossa aattelevani, että tässä on miun metroperhe.

metroperhe

Ensimmäinen korvahali. Tiiättekö sellanen kun korva painuu toisen poskeen kiinni halatessa (ja vähän säpsähtää jos on tullut ulkoa ja korva on kylmä) ja se ihan pikkuisen melkein imukupisti sanoo plop kun hali loppuu. Sama jos painaa sormet niskaa kohdin kämmenellä korvaa peukalotyyny korvakäytän kohdalla. Sillai öö emmä tiiä. semmonen hassu.

Mutta niin. Tykkään nähdä miten toisen nauru tutusti täyttää huoneen ja pannari on aika vau. Mielessäni toivotan kaikkea hyvää, vaikken kauaa ehdikään olla.

Sitten uusi ihminen ja valoja. Vahinkotörmäämisiä ja onnelliseksi tekeviä (vaikkakin ehkä toteutumattomia) lupauksia huomisesta. Basso värisee rintalastan alla. Kiroilen aika paljon. Sormet on iltakohmeessa. Hälinän onnistuu jotenkin kadottamaan, niin käy jossei sitä pelkää. Taskuun saan laitettavaksi jotain, minkä saan avata vasta seikkailun päätyttyä* (nyt tiedän jo ja voin kertoa teille, että se on ranteeseen solmittava uusi muisto)
Kaikki on pohjaa myöhemmin alkavalle pöhkölle lepertelylle.
*huomaatteko miten vältän koti-sanan käyttämistä.

jalat ei kanna

Perillä on odottaa yksi tuttu syli ja tän vuoden ensimmäinen mukillinen glögiä.

Perjantai:

Saman talon asukki nyökkää tervehdyksen portaikossa. Joku oli lyyhistynyt kaupan eteen. Siinä oli kaksi tyyntä ja ambulanssi oli jo soitettu, mutta kuristaa se silti kurkkua. Ruoassa ei ollut ripaus chiliä (ehkä kourallinen?).

Me mennään näyttelyyn ja me ollaan hienoja ja nostetaan malja. Ja mulla on oravareppu. Sori vaan, turha odottaa multa mitään överifänseilyä. Ihmisten tarinat on mulle tosi paljon, pettymyksiä, pöhköilyä, kiitollisuutta ja elämäniloa. Toinen tarttuu kädestä kun huomaa miten alkaa itkettää. Oon onnellinen siitä kaikesta, vaikka juoksenkin kesken pois ja olen tunnin päästä Jäähallin eturivissä.

keikkaroiske
ennen ja jälkeen keikka
”Simply because you can breathe,
Doesn’t mean you’re alive,
Or that you really live” ♫

Rise Against on mun aika tosi superlemppari. Välispiikissä ne kertoi miten ne kirjoitti kerran laulun rakkaudesta, rakkaudesta miehen ja naisen välillä, miehen ja miehen välillä, naisen ja naisen välillä, ja ne sanoi, että ”when you write a song about that, you pick up a fight and we are happy to fight that fight” ja se on piru vie se mitä mä haluun sanoa ja yleisö huutaa sitä samaa ja vaikka mä huutaisin yhtä lailla jossei ääni pettäis, niin nyrkin mä jaksan pitää ylhäällä.

huh.

Ihmismassan valuessa narikalle oon ehkä jo puolittain asennoitunut siihen, että kaksi paikalla ollutta naamaa jää kohtaamatta, mutta ne molemmat käveleekin suoraan eteen. Maailma mitä vau. Hymyilyttäviä, punasilmäisiä ja nauravia. Toinen on jotenkin kestotäpinöissä ja niin vahvasti tässä, tosi paljon elossa, naurattaa. 

Kiroilin aikaisemmin mielessäni, kun olis huvittanut nähdä yks näyttely, muttei maksaa siitä. Kuulin, että sinne olis päässyt tänään opiskelijakortilla ilmaiseksi (!!). Harmittaa joo, mutta oikeestaan oon loppu peleissä vaan ilonen siitä tiedosta, että maailma ois pitänyt musta huolen tässäkin tapauksessa ja hoitanut mut sinne näyttelyyn.

(kakkos korvahali vai oliko jo kolmas)

Keuhkoja tervatessa voi lotota moniko yrittää yhen röökin aikana pummia oman keuhkosyöpänsä. Yks niistä oli ympäri päissään ja jäi kertomaan tarinoita. Kuuntelen varmaan puolituntia huumemonologia siitä miten ”se veti kuule essoja ja mä vasikoin sen kerran ja joo ei kyllä bentsoja sillä kans oli joo ja mä olin siinä kun se veti sitä turpaan ja pyys savuja ja dfasdfkljaedklfjaj” Nyökyttelyyn kyllästyttyäni vaan keskeytin sen ja toivotin illanjatkoja.

Junaa pitää odottaa puoli ikuisuutta ja on vaan niin väsy, että itkettää.

Perillä uninen rätti päästää sisälle ja vaikka tekisi mieli vain ryömiä peiton alle, näkyy ikkunasta niin paljon kauneutta, etten tohdi heti sulkea silmiä.
lol puska joku joojee (täs ei kyl näy yhtään mitään)

Launtai:

rötkö

Meitä on kaksi ja me kävellään ja kävellään ja kävellään. ihan tosi paljon. Ei tarvi tietää missä ollaan ja me käydään kahdessa näyttelyssä, arvatkaa itkettääkö nekin, alkaa sattua päähän kaikkeus, vaikka surkupaljon jää näkemättä ja vielä enemmän ymmärtämättä.

Olkaan koputtaa uusi ihminen. Sellainen hauska ystäväotus.

Ruoka on maailman parasta. Hallittu hälinä. Ja kaikki on niin helvetin hyvännäkösiä, etten ees tajuu.

paljon paljon.

Oon tosi ilonen ihmisten vessasolidaarisuudesta. Tiiättekö, kun vessaan maksaa muka euron, mut yks ihminen sen kolikon sinne tiputtaa aamulla ja loput pitää sitä ovea niin kauan auki, että joku pääsee ilmaiseksi sisään. kiitos.

Pelottaa lähestyä, teen sen silti. Hurinaa ja etäisyyttä.

Mä teen ekaa kertaa kaupungille palveluksen ja katutolppaan tarran liimaamisen sijaan revin siitä julisteen mukaani.

Kuuntelen toisen puolituntisen jonkun uuden ihmisen huumestooreja.

Joskus yksin nuokkuessani tulee paha mieli kun en tiiä oonko tiputtanu kadulle vahingossa yhden julisteesta irrotetun teipinpalan. On niin väsy, ettei kynäkään pysy kädessä. Mitään ei tapahdu ja kaikki on jo käynyt. Yhden ihmissuhteen myös vahingossa onnistuin etätyönä turmelemaan, enkä jaksa edes korjata. Harmittaa, että näin myöhään hereillä on vain päihtyneitä ihmisiä.  Lopulta vihdoin itkettää ihan vain oma olo.

Joku koittaa kysyä jotain, mä tuijotan sitä tyhmänä ja se toistaa ja mä jotenkin puoliänkyttäen kai sanon, etten tajua. Tyyppi lähtee ja sitten havahdun, että se kai vain sano englanniks kysyen että pardon. Mut mä en vaan tajuu. On väsy. Ei jaksa.

loppuväsy

Yks meinaa perääntyä kun huomaa, etten kuullut kysymystä ekalla kerralla musiikin takia. Jätän rahoittamatta toisen elämän lyhentämisen (montaks synonyymiä voi keksiä tupakoinnille) ja tapa, jolla tämä nöyränä vetäytyy ja sanoo vain okei tekee olon, että pitäisi mennä haastamaan takaisin ja kysyä mitä kuuluu.

Mä kulutan katuja ja jaksan virnistää ainoastaan katusoittajalle ja sit vau:
”Hey, you’re the person from train yesterday, right?” Sanon, että muistan tyypin (se oli se, joka istu mun eessä ihan vitun leveesti). ”So what you are representing, I see that you represent something”, se sanoo ja tökkii mun hihamerkkejä.
Tyyppi on ihan terävä ja sillä on sydän messissä sanoissaan, vaikka musta vähän tuntuukin sirkuseläimeltä. Nasta se on myös, vaikka edustaakin ärsyttävää kommunikointitapaa, jossa nyökätään ymmärtäneensä ennen kuin toinen saa omaa ajatustaan loppuun asti muotoiltua (monet ulkomaalaistaustaiset tekee sitä? en mä englanna niin nopeesti, et pysyisin siin vauhdissa mukana). Mietin ajatuksissani uutta kärsivällistä hymytoveria, joka ei puhu päälle. Antakaa aikaa puhua.
”I was looking at you yesterday, you know, and I wanted to say something but I thought that what if she’s violent, what if she’ll hit me”, se tökkii edelleen mun hihamerkkejä ja hakaneuloja. Nykysin me ollaan facebook-kavereita.

montaks uutta ystävää ehtii taikoa päivässä.

jesse graffi

Mä lähen klo 12 liikkeelle ja istun aloilleni vasta klo 23. Bussissa menee kuus tuntia (mun vieressä on joku joka hymyilee tosi lämpimästi) ja kun pitää aamuviideltä pitää itsensä irti kohmeesta ja odottaa tunti siskon yövuoron loppumista, niin alkaa pistellä hartioita ja pelkään pyörtyväni.

Mä nukun kolme tuntia koiranhajuisella sohvalla (koiraa ei oo) ja aamulla keitän teetä.

Yleensä me vaan tönitään ja kitistään mut nyt me lojutaan ja ollaan ja kirotaan.

Sit me syödään ulkona nätisti, eikä vieläkään tönitä.

aikas villii.

mä oon tosi ihmeellisesti keikkunut oman ja toisten olojen välissä. oon aika nuutunut ja talutan itseni nukkumaan ja avaan silmät kuunnellakseni toisten unista.

eilen joku sanoi ekaa kertaa ääneen anteeksi ja ettei oma olo ole toisen vika ja vastatessa ettei kuluminen haittaa, hän sanoo tärkeimmän, että ”mut se tekee sun olosta paskan ja se taas tekee mun olosta paskan”.

Niin.

Tänään sattuu kroppaan huolestuttavan oudosti. Mietin nytkö keho pettää, eikä jaksa enää tapella normeja vastaan.

Ärsyynnyin siitä miten joku on päättänyt, että toiset ihmiset haisee tältä ja toiset tältä. Toiset saa haista urheilulta ja toiset kukkasilta. Onko sukupuolella haju (/hajulla sukupuoli?)

Kiukuttaa myös kun sanotaan, että jää ja tuu ja oo, kun se kaikki on taloudellisesti ihan mielettömän vaikeeta. Kiukuttaa myös jos on metrin päässä ja pyytää, että jää tai tuu tai oo ja toinen kertoo ettei jaksa. Mut ei saa arvostella toisen reippautta.

toiset menee juniin ja toiset niiden alle, toiset jää asemalle oottamaan

Koulu on ihan tosi paljon liikaa, niinku niin paljon että on tätä lähellä ettenkö vaan jättäis menemättä.

Mut muuten
yleisfiilis on aikalailla, että
vau kaikki.

Pitikö sanoa

keskiviikko, syyskuu 16th, 2015

DSCN2917

Mulla on mode, jolloin en ota katsekontaktia. Se on vähän kummallinen mulle, kun ympäristön rekisteröiminen on mulle elinehto ja silmillä sitä aika paljon maailmaa fiilistelee. Jos en suostu katsoon sua, niin en suostu kyllä puhumaankaan, mut ota leuasta kii ja koita saada katsoon sun suuntaan, koska tolloin asiaa on oikeesti eniten. En lupaa, ettäkö puhuisin, ehkä suutun vaan kun et anna olla rauhassa, mut joskus ei pidä vaan antaa olla.

Eilen oli katsekontaktiton mode. En tiiä mitä ympärillä tapahtui, mut ääni kuului. Kuuluu kai johonkin opetussuunnitelmaan puhua sukupuolesta, vaikkei kukaan halua kuulla enää sanaakaan, ja olisi parempi olla jossain poissa ja turvassa.

Mutta niin,
meillä on se, joka kirjoittaa liidulla taululle
ja se joka ne kirjoitukset kopioi vihkoonsa:

Mitä on olla mies, mitä on olla nainen
mitä on olla tilastollinen häiriö

.. eikä ole tyytyväinen sukupuoleensa
normeihin

Mihin se äärimmillään voi johtaa jos on ongelmia sukupuolensa kanssa?
itsemurhaan
(yllätyn siitä, miten tosissani oikeasti meinasin viitata kun huomaan hätkähtäväni jonkun toisen mainitessa kirurgian)

Intersukupuoliset lapset leikataan. Kuka nyt haluaisi lapsen elävän sekasikiönä.
Joidenkin mielestä sukupuolia olisi enemmänkin.. tämä kirkkoherra kun vaihtoi sukupuoltaan.. ei sukupuoli vaihdu hiuksia leikkaamalla.. tulee ihmissuhdeongelmia, kun ei tiedä miten toiseen pitäisi suhtautua.. tyttö näyttää tältä, poika tältä, sukupuolielimistähän sen näkee..

Mun selkään sattuu, koska toisilla on silmät ja yksiselitteiset ajatusradat. Pitääkö kantaa huolta omasta hyvinvoinnistaan vai toisten tyhmyydestä, pitääkö laittaa binderi vai jotain mikä ei katko kylkiluita, pitäisikö soittaa ystävälle.

Mä en pääse tekemään saksan koetta, koska oon syömässä lounasta ihan vitun hämärässä seurassa ja tekemässä testejä, jotka kertoo onko mulla skitsofrenia vai voinko vaihtaa sukupuolta (jota en kyllä ees voi tehä, koska diagnoosissa pisteen jälkeen oleva numero muuttaa häiriön vakavuutta, eikä meitä ihmissuhdeongelmia aiheuttavia tyytymättömiä ihmisiä oteta tosissaan).

Joo, onneks on kuitenkin tää tasa-arvo ja kaikki kiva.

Tänään
– postimerkin liimaaminen kirjekuoreen odotutettua toista ensin kaksi kuukautta
– hurmaantuminen puuron koostumuksesta (se oli m i e l e t ö n)
– virtaavia liikkeitä vanhan kuntosalin alakerrassa
– polvisukat
”mussa on mahatma gandhia ja nikki sixxiä”

Provinssi

sunnuntai, kesäkuu 28th, 2015

provinssi

Eilen oli neljäs ja viimenen provinssipäivä. Tänään napit korvilla kadulla kulkiessani mietin miten ihmeessä musiikkia kuunnellaan nostamatta käsiä ylös tai takomatta jalkaa. Hankalaa.

Perjantai-illan viimesellä punkkeikalla menetin lempparipinssini ja jonkun kalja kaatu mun niskaan + basisti oli cool ja sylkäs siinä mun päälle (vaatteet haisee tosi jännältä), mut ei tuo oo kova hinta onnesta. Musta on superhauskaa löytää kadulta asioita ja nyt joku sai mun pinssin löytääkseen ja piru vie onnistuin nappaan ilmasta CD:n, joita bändi heitteli lavalta yleisön joukkoon. Ihan jees vaihtari.

Mosh pit -ringit, se kun jengi tönii ja hyppii ja riehuu, on oikeestaan tavattoman symppiksiä. Jengiä ei revitä siihen väkisin mukaan, sä oot turvassa, vaikka tyypit remuaiskin ihan sun vieressä (pari mustelmaa on mahollista tosin siinäkin saada). Jos joku kaatuu se on sillä samalla sekunnilla nostettu pystyyn. Mulla lens lasit päästä kun lähin mukaan pomppimaan ja kun ehin sokeena nauraen kaapaamaan ne turvaan hietikolta joku jannu vieressä tarttuu mun tassuun ja vetää semmoseen cooliin bro halaukseen. Jumalauta sä olet kuumottava, se sanoo ja sen silmät tuikkii ja se on näyttää siltä, että se on vakuuttunut elämän mahtavuudesta,
mäkin oon.

Kun humalaisten tilanotto käy ylitsepääsemättömäksi ja lähden taistelemaan tietä pois ihmisrysästä, joku taputtaa ohimennen selkään ja toivottaa tsemppiä, kun luoja niitä ihmisiä oli totta vie paljon. Joku tuli myös pörröttäneeksi mun hiuksia, mutta ei mitään hajua missä yhteydessä se on tapahtunut.

Alkoholia päänsä täyteen vetäneet ihmiset on tosi vaikeita mulle. Usein niiden silmät muuttuu äkkiä tosi surullisiks ja niitä on vaikee katsoo + vituttaa kun nei tajua mitään. Ainoostaan humalaiset tunnelmoijat on ihan hymyilyttäviä, ne jotka jammailee pehmeesti niinku transsissa sun vierellä. Festarialueelta yks yö pois kävellessä mun edessä tyhjällä kadulla veti jannu ihan pirun huolestuttavaa siksakkia. Se näytti seilaavan uhkaavasti kohti autotietä ja lopulta se rojautti itsensä puun juurelle. Kävin vaihtaas hälle pari sanaa ja jukra oli muuten pistävän siniset silmät. Sanoin, et koita selvii ja oma naama vääränä lähin paikalta, kun siinä kondiksessa ei oo mitenkään hyvässä turvassa. Seuraavana päivänä keikalla jannu mun vieressä huutaa mun korvaan onko bändi soittanut jo tietyn biisin ja arvatkaa, oli muuten tasan yhtä siniset silmät. Hymyilytti.

visuaaliminä

Festarikansan näkeminen kaduilla tekee musta ihan tosi onnellisen. Onnellistuttaa myös hauskasta ihmislaumasta bongata visuaali minuja, semmosii heeboi, jotka syystä tai toisesta onnistuu kuvastaan mua, jotka näyttää siltä ku ite toivoo näyttävänsä.

Eräs onnittelee nimen muuttumisesta, toinen löytää minut kun itse olen jo luopunut hänen etsimisestään ja ennen festareiden loppua hän ehtii sanoilla hymyilyttää, kaiken jälkeen kolmas tyyppi ei pelkää mun nimeä, parille saan levittää patjan lattialle ja yksi on ihan hölmistynyt siitä, että hänellekin on tilaa ja kaikki muut on vaan muuten huikeita. Ihmiset halaa ihan niinku onnistuisivat kaappaamaan koko universumin syliinsä.

Vipana festaripäivänä mä ehin käymään koko tunneskaalan läpi ihan valehtelematta. Itkettää niin paljon ilmoitus kadonneesta koirasta ja auton ikkunasta näkyvät hevoset. Ahistaa naurattaa pelottaa surettaa kaikkee.

Kun kysytään ootko ollut ihastunut ihmiset tapaa nyökätä, mut jos kysytään ootko ollut rakastunut kaikki miettii pidempään, mut nyt mä sanon, et joo oon ollut ja totta vie oon ja rakastuttaa ihan vaan nähdä eräs tai tietää, että hän on olemassa ja kaikki sekin itkettää ja naurattaa ja mä koitan prosessoida k a i k k e e, kun kaikkee on paljon ja mä huomaan kiroilevani aivan tosi paljon ja tiedän olevani tuohtunut, enkä voi sanavalinnoilleni mitään kun ne vaan vyöryy ulos suusta.

raksakädet

Toiset kaks päivää raksalla vielä jäljellä, katotaan pysyyks kaikki sormet kii. Ihan hauskaa talkoohomma toi on.

Nei vaan usko siellä, että mun käsissä on voimaa,
tyhmät.
”Sori hei seksismi, mut voisitteks te kaks jäbää sieltä nurkasta tulla jeesaan tän kanssa”
Liian tiukalle väännetty ruuvi on vaan haaste mulle, vaikkei ne anna ees yrittää.

mut joo.
mä yritän, enkä mä jaksa vääntää sitä auki.
oon ihan mäntti noiden kanssa muutenkin, en mä tiiä mikä on pikkeli tai mistä löytyy kolmekutonen.

(monina päivinä mua riipii se kun käytetään sanoja mies ja nainen synonyymeinä tietynlaisille kehotyypeille, ja vaikka eräs lauma oli yhtä mieltä siitä, ettei hienotunteisuus voi mennä överiksi, niin kelaan, et osa tunteista on niin hienoja (hiuksen hieno ja sillai, ei fancy hienoja), että se on tarkoituksetta jo överiä)

—-
—-

Tänään on kans vetänyt volttia tunteiluiden kanssa. Oon nukkunut kolme tuntia, kävellyt kymmenen kilsaa, mennyt kassalla läpi passini kanssa (en oo aiemmin uskaltanut kokeilla), rahdannut metallitankoja neljä tuntia ja äsken panin herätyksen huomista varten soimaan klo viisi. Valokuva tutusta ihmisrievusta ja tämän sielunpuolikkaasta yhdessä ties monennenko kymmenen vuoden jälkeen, vaikkei toista oikeasti enää edes ole vetää ihan sietämättömän kaihoksi. Vihaan kun huomaan kaupassa yhdeltä jäävän kassan päähän jotain, mutten sano mitään ja vihaan kun tajuan ohi kulkevan ihmisen, jonka tunnen, mutten sano mitään, en edes myöhemmin kun hän kulkee ohi uudestaan. Sinipaitainen vanhus nojaa kävelykeppiin ja hänen vierellään on maassa karvainen mytty talutushihnassa. Eipä taida kumpikaan jaksaa liikkua, pitävät taukoa siinä tai sitten koiraa ei vain huvita enää kävellä ja vanhusta ei huvita patistella sitä ja olisittepa nähneet sen koiran naaman, ihan naurettavan söpö, jukra.

Mutta parasta
joku pinkoo mun takaa ja kysyy tietä keskustaan ja juna-asemalle ja minä neuvon ja hän jatkaa iloisena matkaansa ja mua itketää niin saatanan paljon, vaikka naurankin, koska niin paljon pidän kohtaamisista ja ihmisistä ja siitä että pystyn hengittämään.

myllertää

sunnuntai, kesäkuu 28th, 2015

Hyi
tää kuumuus
nää kaks ihmistä
koko systeemi
diagnoosit
tekoviihtyvyys; puut, pensaat, kukat -> hyvinvointi-illuusio
ylös rullautuva binderi

Miks vitus sä vaan tuijotat
mitä vittua sä haluut mun kysyvän
en ymmärrä sua tai sun kohtuuttoman pitkiä katseita
En suostu lopulta enää katsomaan sua, lattia näyttää ihan hyvältä

Pidän serpentiinijadea kädessä koko ajan, älä kysy mikä se on, se ei oo sulle, en kerro.

”Oon tukena ja hyväksyn ja oon ja blaablaaa”
Typerä mäntti
Sua ei uhata, miks puolustaudut, puolustelet
k o k o ajan
sika.

”Hyväksyn hyväksyn hyväksyn hyväksyn
[nimi] [nimi] [nimi] [nimi] [nimi] [nimi]”
verbaalista v ä k i v a l t a a
[nimi] kertaa ikuisuus ja hyväksyn kertaa tuhatmonta

Mikä vitun vastakkainen sukupuoli
ei mulla oo masennusta
eikä lääkitystä
eikä ongelmia
eikä itsetuhoisuutta
usko jo

vittu t e r a p i a a, oikeesti vai häh
älä edes kuvittele
mee keskenäs eheytymään

en mä tiedä ihastusteni sukupuolta,  ei oo tullu puheeksi, kiitos kysymästä
en halua keskustella tästä sun kanssa

Kasa papereita täytettäväksi
niihin voisi kirjoittaa joo, mutten halua sun kysyvän miksi
(oikeesti mulla on tapana kertoa kaikki ensimäiselle vastaantulijalle, jolla on korvat)
mitä väliä
0 = ei sovi lainkaan  1 = sopii jossain määrin tai toisinaan  2 = sopii erittäin hyvin tai usein
[0] [1] [2] Sytyttelen tulipaloja
[0] [1] [2] Kiroilen tai käytän rivoa kieltä
[0] [1] [2] Kuulen asioita, joita muut eivät kuule
[0] [1] [2] Itken paljon
[0] [1] [2] Minusta tuntuu, että toiset uhkaavat tai vainoavat minua
[0] [1] [2] Puolustan oikeuksiani
?????

Saatana. upotan itseeni, puhun itseni aina vaan syvemälle, älä kirjoita kaikkea ylös
ei, ei mun tarvii odottaa
ei, en mä oo olemassa ympäristön vaikutuksesta
ei, en mä oo liian herkkä
ei ei ei

+ Kadulla feissari pysäytti
(taas)
On hauskaa näyttää pysäytettävältä
On ei-hauskaa olla kykenemätön sanomaan ei

Tampereen kadut on hyvät raskaiden saappaiden alla.
Koti, kulta, hyvä,,,  merkityksellisyyden trio
ne myy päärynäpehmistä juustoportin vieressä.

 

ihme balladiällönössöilyä mut p.s.

They make me feel so empty
Their words, they cut like knives
You tell me to forgive them
But I’m not sure I’ll survive
I’m not sure if this is a good time
Or even if You’re home
It’s a long, long way from Your throne but…

Can You meet me in my room?
A place where I feel safe
Don’t have to run away
And I can just be me
Can You meet me in my room?
A place where I feel strong
A place where I belong
And I can call my own

https://www.youtube.com/watch?v=tOT0ewK1QYo

otanemi

mullei oo resurssei keksii otsikkoa

tiistai, kesäkuu 16th, 2015

vaasassa

KANNET

bussissa

sotku

Oon ollut viime viikon protukuplassa vetämässä leiriä ja nyt on selvitettävänä väistämätön protudarra. Olo on puulla päähän lyöty, ajantajua ei ole ja sopeutuminen vanhaan arkeen on tuskaisaa, mutta oon ruvennut vetämään syvään henkeä, mikä auttaa ja tiedän tänään näkeväni kaksi viiksekästä maukujaa ja ihan kohta toisia ihastuttavuuksia.

Oon ollut tilanteissa, joissa mulla ois ollu sanoja sanottavaksi, mutta oon säikähtänyt käsieni tärinää ja lähtenyt. Muutaman kerran oon myös sanonut anteeksi, että nyt en halua puhua ja anteeksi sen tähden, etten pitänyt seuraa, vaikka olisi pitänyt.

Yhteen paperin kulmaan oon kirjoittanut kuunnella elämää  (?) ja miettinyt miten tylyä on pistää napit korviin sen sijaan, että kuuntelisi ääniä ympärillä. Joskus jaksaa paremmin kuunnella mikrofoniin syljettyjä tarinoita kuin käsin kosketeltavan ihmisen elämiä hetkiä. Lintujen äänet kuului leirikeskuksen sisään ihan koko ajan, hauskaa.

Asioihin laitetaan ikäraja. Joku elokuva on K16, koska joku kuolee, eikä haluta liian nuorien näkevän sitä. Miksei kukaan estä nuorta näkemästä kuolemaa sitten oikeassa elämässä. Sanoja ja sanavalintoja, jotka triggeröi (trigger = laukaista, liipaisin) ja tahatonta cisnormatiivisuutta joka hajottaa pään, surullisia naamoja, aamupalalla kahvipannusta kaadettua mustaa myrkkyä, kahden tunnin yöunet, laiturin vallanneet hanhet, kilisevät astiat, toisten päälle korotetut äänet, elämä.

Oon erityisherkkä sanon ja samaan aikaan kiroan itseäni ja tekosyitä. Pystyisin, voisin, joo, ei muhun oo mikään ennenkään vaikuttanut, valitsenko olla tällainen, miksen saa rytistynyttä naamaa suortumaan, huono kyyninen kurja outo. Kaikki on yhdentekevää ja uudella tavalla helppoa. Ei ole enää tarvetta olla koko ajan mukana, ei tunnu sydämen asialta ja sitä säikähdän.

On ihmisiä ja ajattelen, etten tule oppimaan kaikkien nimiä, etten tule oppimaan heitä ja he vielä vähemmän minua.

Oon huomannut joka leirillä käsitteleväni itsenäisesti jotan tiettyä teemaa ja nyt oon tainnut kriiseillä olemista. Pöhkö.

Talon nurkalla kasvaa keltaisia tulppaaneja ja niille nauran.

Yksi kirjoittaa, että minulla näyttää olevan aina hauskaa, kun nauran paljon. Toinen kertoo nähneensä unta ja kolmas myöntää, että jos jakaisi asioitaan, niin jakaisi ne minulle. Ystävä rakas kaunis hyvä turvallinen. Tulevat itku kurkussa kietomaan kädet ympärille, kun ovat lukeneet miten lämpimästi olen itse heistä kirjoittanut. Eräs pökkää jurona olkaan kun huomaa, etten minäkään mistään kuivin silmin selviä. Hymyilyttävä ele ja myöhemmin perään tulee vielä yhdeltä tekstari ”olet hyvä”. Ootteko ikinä olleet jonkun yhteinen ihastus, hymyilleet ahdistumisen sijaan kun joku ilmaisee viehtymyksensä sanalla kuuma tai katsonut miten kauniit ovat punajuureen sotkeutuneet kädet ja nauraneet sille, että he tietävät miten roihuan.

Eilen laitettiin pyykit narulle kuivumaan ja tänään käärin ne kaikki uudestaan matkalaukkuun.

Väsynyt, mutta onnellinen.

leirin jälkeen

leirin jälkeen2

fanita rohkeasti

transulinaa ja muutenkin

keskiviikko, toukokuu 6th, 2015

On ihan terapeuttista maalata näitä, mut terapia loppuu kyl siin vaihees ku koittaa mahduttaa tota lehtiötä skannerin väliin, et sori vaan tää laatu. Klikkaamalla saa kuvat isommaks ja mielikuvituksella värit paremmaks.

transss 1

transss 2

(tää biisi  soi pääs, vaikken oikeesti kuuntele mitään muuta ku thousand foot krutchia ja jotain outoa)

Terhi 18v. on kirjottanut mun lempirunokirjaan

”Jos ottaisi minän syliin
hiljaisuudessa
silittäisi sen
untuvaista niskaa
ilman yhtäkään tikittävää kelloa?”

Se on hyvä, kaikkein minä, varsinkin nyt kun päässä on reikiä ja housuissa renksuja ja aamulla otin ja leikkasin loputkin hiukset päästä ja näytän lesbosyöpälapselta ja räminämusiikki soi, eikä yksi tahdo enää katsoa päälle, tuskin edes puhuu, varmaan miettii missä meni vikaan ja voiko ihmisen pistää ketjulla kiinni keppiin, että se kasvaisi suoraan, mutta eipä tuo taida enää edes tahtoa yrittää.

h a j o t t a a

Kädet tärisee, usein ja kovaa, meen siitä lääkäriin. Oon pahoillani itseni puolesta, kun tää ei oo intotärinää, vaan reagointia johonkin muuhun.

Hankin S.E. Hintonin Olimme kuin veljet -kirjan. Se tullee pian postilaatikkoon ja itkettää valmiiks.

Kaikilla on vähä vaikeeta ja mä oon niille vaikee. Kulta on mun sana. ”Pysy kultana”, ne sanoo Hintonin yhdessä kirjassa ja meinaavat, että ole hyvä ja kultainen, vaikka katu on kivikova ja en tiiä oonko sanonut, mutta en usko että musta ees saa kultaa ulos millään hakattua.

(vaikka muistin, että siinä kirjassa siteerataan myös runoa, jossa sanotaan ”ei kulta puhua voi ikuisuuden kieltä” ja se jos mikä repii ihan pelottavan kovaa, koska kulta on asia johon voin luottaa ja joka pysyy, mutta nyt ne sanoo, että se ei VOI pysyä ja siks huominen pelottaa mua vielä enemmän ku sekunti sitten ja hengitän ihan varovasti, etten riko mitään ja ette arvaa miten pahasti pelottaa ja hirvittää ja inhottaa ja)

Mietin äsken pitääkö asioita prosessoida vai työntää ne maton alle vai prosessoida sitä mattoa, enkä oo ihan varma mitä sillä meinaan.

Kun meinaa alkaa epäilyttää mä painan kaasua ja etukäteen koitan valmistaa itteeni elään paskojen päätösten kanssa, koska jeesus miten tyhmä sitä voi olla ja iltaisin katson kuvia ihmisestä, joka näyttää siltä miltä luulen haluavani näyttää JA en mä ehkä ees tyhmäile vaan ainoostaan pelkään, koska uusi on hurjaa ja muutos on hurjaa ja minun uusi muutokseni on opetetun mukaan väärin ja tuplaten hurjaa.

Ja tiiättekö

ei mitkään niitit ja räminä, vaan kulta ja tuo runo untuvaniskasta ja sen silittämisestä ja muusta on kuitenkin kaikkein eniten minä.