Posts Tagged ‘trans’

politraumat

sunnuntai, syyskuu 10th, 2017

Jee tyypit! Kiitti paljon eelliseen postaukseen jätetyistä kommenteista, alan teille tipautteleen vastauksia tällai päättömän epäorganisoidusti än yy tee nyt. Yhäti jos teiän mielessä polttaa joku kysymys tai ajatus, niin jättäkää se tähän tai edelliseen postaukseen, niin mä toteutan ja vastaan. Pus! <3

käpälä tasku

transpross

Rauha riemu roihu

tiistai, toukokuu 30th, 2017

tulilapsi kopio

bussilove kopio junalove kopio

tuli kopio

vahtikoira kopio

kuplii

kivis kopio

a b c

maanantai, toukokuu 22nd, 2017

Mä piirrän teille aurinkovirnistyksii ja pikkuleijonii, vahtikoiraoloi ja kipinöitä.
Mut sitä ennen mä haluun kirjoittaa,
kun tietsikan näppäimistä kuuluu niin valtavan kiva ääni.

Mä käytän huonoi kenkiikin, koska ne kopisee kivasti
ja me käveltiin lapsen kanssa edes takaisin, koska me molemmat tykättiin kopista

ja joskus pitää kopistella sanoilla

huonoilla kengillä ja huonoilla sanoilla.

//

Mä istuin elämän mittasen ajan ja vaan kuuntelin,
mä istuin siin sydämeni tähden,
ja toinen istu siinä oman sydämensä tähden,

kun mun sydän ei anna periksi ja toisen sydän ei voi hyvin

Mitä kuuntelemisesta ikinä saa:
paskat yöunet ja yhen kaukaa katottua nätin hymyn

because you’re worth it.

Mä vaan sanon juttuja, joista saa pisteitä.
Mä en tee mitään kenenkään muun kuin itseni takii.

Mä voisin olla mustasukkainen kaikesta.

Yritän olla sun kaikki,
yritän vetää lähelle,
hurmata

Saatanan huora.

Mulla on vasemmassa nimettömässä rengas
kun luulee rakastavansa
kaikkea
niin että menee elämän kanssa kihloihin.

Mä sanoin pitkällisen pakenemisen jälkeen, et mä autan sua
että ”mussa on tilaa sulle”

Ja mietin et sanonko vaan sanoja,
mut ei
ihan tosissaan mussa on se tila,
mä raivaan sen siihen pelkällä tahdonvoimalla

kun niin hurjasti mä rakastan.

Mut mä kans halkeen.
kun ette te oo mulle mitä pitäis.

et saatana vaan istuis siinä hiljaa
elä lujempaa näkyvämmin kovemmin paremmin huonommin täydemmin
Huuda.

Toi ei riitä mulle.

Joku pyys rahaa,
yhdeltä kahdelta kolmelta

Joku sai pahoittelevia katseita,
yhdeltä kahdelta kolmelta.

Mäkin katoin kun se pyys
ja sit se lähti

olispa ees sylkäsy päälle.
ollaan suurempaa ihmissaastaa kuin se

//

Nykysin mä osaan olla vieraissa paikoissa:
mä tosissaan osaan tulla ja olla ja sit mennä
himaan
vessaan makaan oven eteen tunkee paskaa naaman täyteen ja
oksentaa.

”Käytös on parasuisidaalista.
niin saatana.
Mun pitäis maata ojan pohjalla ranteet auki että kelpaisin

enkä silloinkaan

Mä voin venailla pari vuotta parasuisidaalisena
ja tulla kuuleen et ei kelpaa

Tai mä voisin venailla pari vuotta suljetulla _suisidaalisena
ja tulla kuuleen et ei kelpaa.

Kun
Ei oteta tosissaan
Ei oteta sisään

Mä nojaan kuus tuntia bussin ikkunaan
ja haluun siitä ikkunasta läpi

jokanen töyssy ja narahdus sanoo ’nyt’
räks hajoo ikkuna
räks hajoo pää
eiväliä

Mietin jos joku lukis ajatuksia.

Musta uhkuu mustaa savua ja koko bussi tukehtuu

mut eihän ne huomaa
edes sitä miten bussiin penkkiin uppoaa kynnenjäljet

kuurosokeat.

Luin kirjan pyromaanista ja luulen itse polttavani kirkkoja
Näin ontuvan koiran ja luulin omaan jalkaani koskevan

HSP = highly sensitive person, ”kuulun parhaimpiin puoliisi”

Miettikää

parasta minää on polttaa kirkkoja ja raahata jalkoja
parasta minää luullaan persoonallisuushäiriöksi / ”viitteitä rajatilaisesta persoonallisuuden rakenteesta”
parasta minää

Voisin sanoa miettineeni
et miks mun tarvii olla näin saatanan sekasin

Mut en mä oikeesti mieti
kun en mä välitä siitä vastauksesta esim. yhtään

Mut mä mietin et mitä mun pitää tehdä
kun en mä oo rikki
niin ei mua voi korjata

mut jos on epärikki ja
kuitenki paska fiilis
nii sit
sit pitää ees itkee vaan niinku vaik Nestehukkaan asti

ja näyttää keskaria sille saatanalle joka luuli, että mun perään kannattaa viheltää

En osaa ollatunteasanoapäättää

tiistai, toukokuu 16th, 2017

hengissä

polikielto

polikielto 2

soraääniä

ajan kulutus

tiimi partiokolkka

muruerot

hukkakorvat

koiradiippailuu

Pätkii

tiistai, toukokuu 2nd, 2017

helsinki ih

helsinki hsp

helsinki elo

trans lähete

Henki-lökohta

perjantai, huhtikuu 21st, 2017

elämästä 1 kopio elämästä 2 kopio elämästä 3 kopio elämästä 4 kopio elämästä 5 kopio elämästä 6 kopio elämästä 7

Revennyttä silkkii

lauantai, huhtikuu 15th, 2017

shoulders too board for a girl -slim bonus

helppo psykologihelppo psykologi 2

pätsi rakkaus

löytyy parhaat puolet molemmista

kledjuystävät

Herkkä taiteilijasielu

lauantai, huhtikuu 8th, 2017

punk lapsi 3

empatia mandariini

caring

face of silver, heart of gold, tiedättehän:
http://simppa.sarjakuvablogit.com/files/2016/08/1300.jpg

köyhät on laiskoja köyhiä siksi

dysforia pelasta sekopää

pääsiäis pus

(mut tykkään pääsiäisestä tosi paljon)

Leijonanpoika

tiistai, maaliskuu 28th, 2017

punk lapsi 2

fyi kopio

nebulavääntö

nebulaväntö2

(fun fact: nykysellään sähköposti toimii joo mut virustorjunta löytää päivittäin koneelta yks-kaks troijalaista ::::))

leijonakeesi

* Tuntuu, et hiusten pituuden suhteen transmaskuliinin pitää aina antaa periksi jollekin:
-pitkä fleda antaa vastenmielistä lohtua lähipiirissä heille, jotka tahtoo ihmisen kasvavan naiseksi.
-lyhyt fleda antautuu isomman kaavan normeihin, jossa lyhyitä hiuksia pidetään hyväksytyn maskuliinisina.
huulipuna

Itseisarvo

keskiviikko, helmikuu 8th, 2017

A1 A2 A3

A4

siep 1

siep 2

A5 kopio

A6

A7 A8

Hukka

maanantai, tammikuu 30th, 2017

paskaaa

kennenzulernen

Pitäis vieläki puhuu

tiistai, tammikuu 24th, 2017

destruction

pätkii

polipyyntö

Julkasin tän seuraavan jutun joku aikaa sit blogin FB-sivulla:

ei sais
Joo paitsi arvatkaa mitä: en mä oo onnellinen. Musta tuntuu, että teen väärin ja meen liian helpolla, että pystyisin parempaan, lasken prinsessajalkani mutaan ja katon miten muut jaksaa pidemälle ja paremmin, enkä mä oo siinä mukana, vaikka voisin ja mun pitäis. Ja kaikki vaan sen takia, että näin mulle on sanottu.

Sen ei tarvii olla tarkoituksellisia tai syyttävää, koska mä poimin tahtomattakin myös ne ei-mitään-tarkoittavat ohi mennen ilmaan heitetyt ajatukset. Ympäristö huutaa, että pitää menestyä, olla hieno ja kallis.

Mä juttelin ihmiselle, jonka pitäis tietää asioista. Mä kysyin voinko mä tehdä näin, onko tässä järkeä ja mua puhtaasti pelotti mitä se vastais. Mut tiiättekö, hän ei nauranu minuu lyttyyn, ehkä hieman huvittuneena kohautti olkiaan ja totes, että ”joku täti ylioppilasjuhlissa voi ihmetellä ja ehkä joku järkevä sanois, että toi on hölmöö, mut ei se oo sun vika, et koulu on mennyt hyvin. Anna mennä ja tuu näyttään kieltä niille sit kun oot menestynyt taiteilija.” Kun mä olin lähdös hän vielä huikkas laittamaan sähköpostia ens jouluna, ”jos sulla vaan oon niitä postikortteja jäljellä, niin mielelläni ostasin taas.”

kyme

Tiiätteks, elämä on kahjoo. Jos kyseessä olis korkeakoulu eikä kansanopisto mä saisin Kelalta enemmän rahaa. Jos mä täyttäsin 20 tammikuussa enkä huhtikuussa, mä saisin silloinkin enemmän rahaa.

Jos mä en ostais lääkettä mun anemiaan, lopettaisin nyrkkeilyn, jättäsin tatuointiajan varaamatta mun lempitaiteilijalle, joka tulee käymään Suomessa, en pyrkis transpolille, myisin munuaiseni, en söis tai sairastuis tai mitään, tiättekö lopettaisin vaan kaiken muun paitsi hengittämisen, niin mä voisin saada ennen syksyy rahat kasaan koulua varten.

Viikonloppuna mä kirjotin toiselle suosituskirjeen, vastasin keskiyönä iskeneeseen paniikkiin, huolehdin ihmiset yhteen, allekirjoitin jotain virallisen näköistä ja kättelin kiinteistönhoitajaa. Mä oon 19. Tajuutteko.

Pää räjähtää ajatuksista, mutten ees välitä jakaa niitä.

Ja tää koko tulevaisuusjuttu. Mä tiedostan, että mä oon heittääs itteeni hiton pitkälle alamäkeen, enkä tiiä miks teen niin. Mä tuun kakskymppisenä oleen yhtä syvällä kuilussa, kuin mitä lähellä olevat viiskymppiset ihmiset. Kyl mä tiiän, et aina selvii (kai), mut en mä ikinä oo halunnut selvitä, vaan olla ja elää. Mä yritän mahdotonta ja teen jotain tyhmää, venytän ehkä liian pitkälle maailman kantokykyä ja universaalin huolenpitoa lapsistaan, mut just nyt mä en haluu mitään muuta. ”Pakko olla tietynlainen virheetön jana, seistä selkä suorana luokiteltavana — arkistoihin tukehtumaan” (se on Aivolävistystä). Mä voisin valita toisin, mua kiinnosti joskus monet jutut, mä voisin lukee psykologiks, lähtee ulkomaille tekeen jotain isoo ja rahanarvosta, mut en mä oikeesti haluu.

”Kiitos, hakemuksesi on vastaanotettu!”

Meni jo.

Diipii pintaliitoo

maanantai, joulukuu 12th, 2016

Anteeks jos ette saa mitään tolkkua mistään tässä postauksessa olevasta asiasta.

liikaa-elamaa

Mulla on juttuja kun ei yhtään huvittaiskaan
(pidä seuraa, lähde reissuun, ole vielä monta kokonaista päivää)
oksettaa vaan, haluis kadota ihan todella.

Adios vittu vaan.
Niin mä oon sanonut parikin kertaa ja se on hieno tunne se.
Tyhjää ja nollaa ihan kokonaan.

Tosi likaseks siitä kans tulee
(kun ei pidä, eikä lähde, ei ole) mut
enimmäkseen vaan helpottunut.

liikaa-nahtavaa

Huomenna mulla on aika psykiatrille,
sille samalle joka kirjoitti mulle kaks vuotta sitten lähetteen helvettiin.
Koska mä pyysin.

Ja pyydän taas.
Aikusten puolelle tällä kertaa, jossa mä oon ehkä enemmän kuin mun ruumiinkieli ja vaatetus,
mut en mä silti uskalla mun hame-systeemiä päälle laittaa.

Muistan, et viimeks psykiatrireissulla aloin itkeä kun en löytänyt oikeaa rakennusta
ja muistan, että odotusaulaan tuli toinen, joka noustessaan kaikella kerätyllä rouhkeudellaan sanoi:
”hienot pinssit”
Sulin.

Mun pinssit ja pätsit ja kaikki kankaaseen ja ihoon niitattu paska ei pitäis olla sulle uhka,
ne on mun keino pyytää ihmisiä mun luo.

aatosteluu-1 aatosteluu-2

Mulle tulee fläsäreitä unohdetusta:
kaakaopöly matolla,
keinuva syli,
kopisevan kivuliaat kengät.

Halaus on pelkkää vastenmielistä muodollisuutta,
ärsyynnyn ja annan hermojen romahtaa ihan vaan äänensävyjenkin takia.
Menkää pois,

mä pärjään tosi hyvin yksin ja rauhassa. Riittää pelkkä illuusio muista
ja kissa.
Mun ensimmäiset askeleet vie kissojen luo,
tiedän mistä ne löytää; ne tietää mistä mut löytää.

Sä lähdet mitään sanomatta ulos ja jätät kynttilät palamaan,
koska mä olen täällä,
mä katon sun tultas sanomattakin.

Rasmus Roihu Rotanpoika.
En muista koska viimeksi olisin käyttänyt jotain muuta nimeä itestäni.

Mä jätän aarteen aamukaurapuuroon.
Mulla on vieras kissa takin alla.
Mulla on heikkosäikein ruumis ja mieli.
kivussa yhdenvertaiset, mietin

yritän etsiä raamatun säettä ”kohtelevat lempeydellä — joiden jämäkkyys tuo minulle turvaa.”
ei löydy.

mitä kertoo elämästä se, että luulet mun olevan kihlattu penisrenkaalla.
(se on ihan vaan 18mm kokonen silikonirengas, jota pidän nimettömässä)

korvaperkeleet

Mun suurinta viihdettä elämässä on etsii itseeni:
Caulfield, Ponyboy, Ringo, Sora,.. Mä alan jo oleen aika hyvin löydetty.

Mä luin viikonloppuna viimesen sivun Sieppari ruispellossa -kirjasta.
Muhun melkein sattuu, mutta melkein vaan, kun ei se oo kirja sattumisesta,
vaan siitä kun kyllästyy, pelkää, elää ja kiroilee.

Mä alan myös melkein itkeä, mutta ei itketä.
Paitsi sitten kun päähenkilö sanoo, että se ei halua isona olla mitään muuta kuin sieppari ruispellossa.

Sit mä itken.

Se kirja puhuu mua,
tuntuu ettei mun tarvii olla olemassa, kun mä oon jo siinä kirjassa.
Toisaalta helpottaa, kun mun ei tarvii olla olemassa yksin.
tiiättekö.

Mun nilkkaan tatuoidut viljantähkät ei ennen ollut mitään, mut nyt mä tiedän, että niiden täytyy olla ruistähkiä,
pakko.
tai mä tarviin uuden tatuoinnin.

rasmuun rukiit.
mäkin haluun olla sieppari ruispellossa.

mut kyl mä uuden tatuoinnin tarviin kuitenkin,
punainen karusellihevonen käteen kiitos. god i wish you could’ve been there
yks mun elämän onnellisimpii hetkii oli kun sä istuit heinälavan päällä ja katoit kun mä nostin laukan
(hevosella joka on jo kuollut,
”jos joku kuolee niin ei siitä sit heti tartte lakata pitämästä, jumalauta – varsinkin jos ne oli tuhat kertaa kivampia kun ne ketä elää.”)

tai ehkä se karusellihevonen tulee mun rintaan,
ich habe dich gernin viereen.
tiiätteks kun ne niissä nuorten kirjoissa pelastaa aina sellasii vikuroivii vittupäähevosii.

Joka tapauksessa.

on tapahtunut paljon, enkä mä oo tehnyt mitään.
kokeileva rakkaudentunnustus ja
pyyntö tulla syömään lanttulaatikkoa.
Sanoin kyllä molempiin.

Mulla on viikko aikaa.
juo paljon, käy vessassa paljon, pue paljon,
kaikki viikossa, viikko aikaa elää ja kuolla.

Kissa herätti mut kuudelta,
koska se halusi ruokaa.
Ja toinen kissa raapas koska se ei halunnut.

Sit mä nukuin vielä pari tuntia,
ihan tietoisesti kohtaamisten ohi
nenä kii kissankarvaisessa tyynyssä, joka on kauniimman värinen kuin mikään.

”Sä yrität olla liian runollinen”, sanottiin
Mut ei mun kyllä tarvii ees yrittää,
onnistun yrittämättäkin, mut
laitan silti nyt pisteen tälle tarinalla
;

kakkanbandi

Hyvin kiitos

perjantai, marraskuu 18th, 2016

patkia

Ei pysty

tiistai, lokakuu 25th, 2016

dialogi-1

”Viimekshän sun hemoglobiini oli 102, vai? Millanen sun olo nyt on ollut?”
”Parempi”
”No joo onhan tää oikeen väristäkin nyt — mut ei, kuule, tää on 116”
”Ai”
”Sul pitäis olla nyt veressä ylimmät lukemat ja se on 116, kyl se pitäs olla 130 vähintäänkin”
”Nii”
”Sun pitäis kyl pystyy parempaa, että sä pärjäät, tiiätkö”

dialogi-2

välitän kaikesta, paljosta, hyvinkin joo aina ja sammumattomasti,
mutta onko mun välitykselläkään väliä.

”Tuntuuko susta liioittelevalta jos käytetään sanaa m e r k i t y k s e t ö n?”
Ravistan päätä.

Mä sanon, että saa tuntea.
mutta ajattelen, että ei saa.

Ei oo hätää, ei huolta, ei. Ei oo mustaa.
s i l t i
Ei huvita. Ei kiinnosta. haluan kuolla.
kylläpä. eihän. ehkä.
asiat on hyvin, oikein, kivasti, nätisti, hyvästi, on on on, tiedän, kyllä, joo.
mutta.

vitut