Posts Tagged ‘trans’

Diipii pintaliitoo

maanantai, joulukuu 12th, 2016

Anteeks jos ette saa mitään tolkkua mistään tässä postauksessa olevasta asiasta.

liikaa-elamaa

Mulla on juttuja kun ei yhtään huvittaiskaan
(pidä seuraa, lähde reissuun, ole vielä monta kokonaista päivää)
oksettaa vaan, haluis kadota ihan todella.

Adios vittu vaan.
Niin mä oon sanonut parikin kertaa ja se on hieno tunne se.
Tyhjää ja nollaa ihan kokonaan.

Tosi likaseks siitä kans tulee
(kun ei pidä, eikä lähde, ei ole) mut
enimmäkseen vaan helpottunut.

liikaa-nahtavaa

Huomenna mulla on aika psykiatrille,
sille samalle joka kirjoitti mulle kaks vuotta sitten lähetteen helvettiin.
Koska mä pyysin.

Ja pyydän taas.
Aikusten puolelle tällä kertaa, jossa mä oon ehkä enemmän kuin mun ruumiinkieli ja vaatetus,
mut en mä silti uskalla mun hame-systeemiä päälle laittaa.

Muistan, et viimeks psykiatrireissulla aloin itkeä kun en löytänyt oikeaa rakennusta
ja muistan, että odotusaulaan tuli toinen, joka noustessaan kaikella kerätyllä rouhkeudellaan sanoi:
”hienot pinssit”
Sulin.

Mun pinssit ja pätsit ja kaikki kankaaseen ja ihoon niitattu paska ei pitäis olla sulle uhka,
ne on mun keino pyytää ihmisiä mun luo.

aatosteluu-1 aatosteluu-2

Mulle tulee fläsäreitä unohdetusta:
kaakaopöly matolla,
keinuva syli,
kopisevan kivuliaat kengät.

Halaus on pelkkää vastenmielistä muodollisuutta,
ärsyynnyn ja annan hermojen romahtaa ihan vaan äänensävyjenkin takia.
Menkää pois,

mä pärjään tosi hyvin yksin ja rauhassa. Riittää pelkkä illuusio muista
ja kissa.
Mun ensimmäiset askeleet vie kissojen luo,
tiedän mistä ne löytää; ne tietää mistä mut löytää.

Sä lähdet mitään sanomatta ulos ja jätät kynttilät palamaan,
koska mä olen täällä,
mä katon sun tultas sanomattakin.

Rasmus Roihu Rotanpoika.
En muista koska viimeksi olisin käyttänyt jotain muuta nimeä itestäni.

Mä jätän aarteen aamukaurapuuroon.
Mulla on vieras kissa takin alla.
Mulla on heikkosäikein ruumis ja mieli.
kivussa yhdenvertaiset, mietin

yritän etsiä raamatun säettä ”kohtelevat lempeydellä — joiden jämäkkyys tuo minulle turvaa.”
ei löydy.

mitä kertoo elämästä se, että luulet mun olevan kihlattu penisrenkaalla.
(se on ihan vaan 18mm kokonen silikonirengas, jota pidän nimettömässä)

korvaperkeleet

Mun suurinta viihdettä elämässä on etsii itseeni:
Caulfield, Ponyboy, Ringo, Sora,.. Mä alan jo oleen aika hyvin löydetty.

Mä luin viikonloppuna viimesen sivun Sieppari ruispellossa -kirjasta.
Muhun melkein sattuu, mutta melkein vaan, kun ei se oo kirja sattumisesta,
vaan siitä kun kyllästyy, pelkää, elää ja kiroilee.

Mä alan myös melkein itkeä, mutta ei itketä.
Paitsi sitten kun päähenkilö sanoo, että se ei halua isona olla mitään muuta kuin sieppari ruispellossa.

Sit mä itken.

Se kirja puhuu mua,
tuntuu ettei mun tarvii olla olemassa, kun mä oon jo siinä kirjassa.
Toisaalta helpottaa, kun mun ei tarvii olla olemassa yksin.
tiiättekö.

Mun nilkkaan tatuoidut viljantähkät ei ennen ollut mitään, mut nyt mä tiedän, että niiden täytyy olla ruistähkiä,
pakko.
tai mä tarviin uuden tatuoinnin.

rasmuun rukiit.
mäkin haluun olla sieppari ruispellossa.

mut kyl mä uuden tatuoinnin tarviin kuitenkin,
punainen karusellihevonen käteen kiitos. god i wish you could’ve been there
yks mun elämän onnellisimpii hetkii oli kun sä istuit heinälavan päällä ja katoit kun mä nostin laukan
(hevosella joka on jo kuollut,
”jos joku kuolee niin ei siitä sit heti tartte lakata pitämästä, jumalauta – varsinkin jos ne oli tuhat kertaa kivampia kun ne ketä elää.”)

tai ehkä se karusellihevonen tulee mun rintaan,
ich habe dich gernin viereen.
tiiätteks kun ne niissä nuorten kirjoissa pelastaa aina sellasii vikuroivii vittupäähevosii.

Joka tapauksessa.

on tapahtunut paljon, enkä mä oo tehnyt mitään.
kokeileva rakkaudentunnustus ja
pyyntö tulla syömään lanttulaatikkoa.
Sanoin kyllä molempiin.

Mulla on viikko aikaa.
juo paljon, käy vessassa paljon, pue paljon,
kaikki viikossa, viikko aikaa elää ja kuolla.

Kissa herätti mut kuudelta,
koska se halusi ruokaa.
Ja toinen kissa raapas koska se ei halunnut.

Sit mä nukuin vielä pari tuntia,
ihan tietoisesti kohtaamisten ohi
nenä kii kissankarvaisessa tyynyssä, joka on kauniimman värinen kuin mikään.

”Sä yrität olla liian runollinen”, sanottiin
Mut ei mun kyllä tarvii ees yrittää,
onnistun yrittämättäkin, mut
laitan silti nyt pisteen tälle tarinalla
;

kakkanbandi

Hyvin kiitos

perjantai, marraskuu 18th, 2016

patkia

Ei pysty

tiistai, lokakuu 25th, 2016

dialogi-1

”Viimekshän sun hemoglobiini oli 102, vai? Millanen sun olo nyt on ollut?”
”Parempi”
”No joo onhan tää oikeen väristäkin nyt — mut ei, kuule, tää on 116”
”Ai”
”Sul pitäis olla nyt veressä ylimmät lukemat ja se on 116, kyl se pitäs olla 130 vähintäänkin”
”Nii”
”Sun pitäis kyl pystyy parempaa, että sä pärjäät, tiiätkö”

dialogi-2

välitän kaikesta, paljosta, hyvinkin joo aina ja sammumattomasti,
mutta onko mun välitykselläkään väliä.

”Tuntuuko susta liioittelevalta jos käytetään sanaa m e r k i t y k s e t ö n?”
Ravistan päätä.

Mä sanon, että saa tuntea.
mutta ajattelen, että ei saa.

Ei oo hätää, ei huolta, ei. Ei oo mustaa.
s i l t i
Ei huvita. Ei kiinnosta. haluan kuolla.
kylläpä. eihän. ehkä.
asiat on hyvin, oikein, kivasti, nätisti, hyvästi, on on on, tiedän, kyllä, joo.
mutta.

vitut

Omat lainakengät

tiistai, lokakuu 4th, 2016

pahan-kukat katoo

Mä uskon uponneeni niin syvälle kaikkeuden turhuuteen, etten varmaan ees tunnista oikeeta, kun oikeella tai väärällä ei oo väliä.

konsultaatio

(ja äikäst tuli alustavien pisteiden mukaan kirjotettuu L)

pakko olla tietynlainen virheetön jana seistä selkä suorana luokiteltavana

torstai, syyskuu 22nd, 2016
(^ se on Aivolävistystä)

En vaan tajuu olla hiljaa:

Jos sä et oo nähny 18:aa kesää ja sä meet transpolille, niin sä meet nuorten puolelle. Siellä ympäripyöreen terävästi kehotetaan ottaan vanhemmat kans mukaan pyörittään peukaloitaan, ja mä sanon, et se on virhe ottaa ne sinne mukaan – ainakin jos niitä on lyöty halolla päähän ja olohuoneet on täynnä virtahepoja.

Me ei menty polille pistään mua läpi siitä systeemistä, vaan sinne mentiin pitään kii omista haaveista.

Meinaan, et vanhemmat ei katso lastaan, ne olettaa asioita: omat lapset ei heitä kivii ikkunoihin, vaan on kultamurupalleroita ja hauskinta on se, et jos syntyy tyttö, niin se on sit tyttö, joka kans tyttömäisesti tyttöilee tyttöjuttuja. Joo. Ne ei katso, ne olettaa.

Tiiätte kai, että niien vanhempien lisäks on lapsia, sellasii johonkin ihmisyyden kaltaiseen jo kasvaneita, jotka ei muista alkuelämästään öö mitään. Aina on kuitenkin jotain suurii juttui tiätteks, jotain mitkä painuu mieleen suurenmoisuuden takii, vaik hippokampukset ja hypotalamukset ei oiskaan ihan kehittyny. Traumat ja muu hauska esim.

Jos se mitään muistamaton lapsi muistaa laskeneensa kerrat, kun joku on erehtyneenä ollutkin hyvin oikeassa, muistaa sen kun on sanottu pojaksi, ja hymyilee siitä kaikesta kertoessaan, niin miksei sitä kuunnella?

Koska me ei haluta kuulla lasta.
Me halutaan kuulla aikuisia, hienoja töissä käyviä menestyneitä talonomistajia.

Me ei kysytä, että no hei mitäs, vaan me otetaan visio, otetaan valmiit raamit ja sit poimitaan mukaan vain kaikki mikä sopii meidän raamien läpi täyttään toivotun vision. Ei tutkita pitääkö hypoteesi paikkansa, vaan lähdetään toteuttamaan se hypoteesi.

Anteeks, että en kolme vuotiaana sanonut, että hei minä olen dikoottisen järjestelmän ylijäämä vaan venasin siihen et iässä oli kaks numeroo.
anteeks, että mun elekieli ja muu on tytön
anteeks, että oon saanut päähänpinttymiä ystäviltä
anteeks, että mulla oli viime kesänä hame
anteeks, että mulla on hataria muistikuvia siitä että joku osoittaa moottorisahalla ja joku ei oo kokonainen
anteeks, että näytin hyvinvoivalta palautekeskustelusta lähtiessä (en mä ollu)
anteeks, että systeemi on rikki

anteeks kans jos te ootte alaikäsiä ja maailma tekee teistä mykän.

tays-torjunta

Huomaa

torstai, syyskuu 22nd, 2016

read between the lines what’s fucked up
and everything is fine.

kuulet-hiljaisuuden

seepiasilma

puhukaa-saatana

via-kii

potilaskertomus

Potilaskertomus potkas tekeen seuraavan postauksen. Kai. Nielkää raivonne ennen kommentin jättöä siihen

riks raks poks

tiistai, syyskuu 13th, 2016

kaadu

riko

Koti silmissä

maanantai, syyskuu 5th, 2016

Kirjoitin rakkauskirjeen, mutta se ei ole tässä (eikä se oo oikee rakkauskirjekään, tykkään vaan tehä rakkaus-alkusia yhdyssanoja). Mä haluisin jotenki jakaa sen teille, kertoo kodista, joka löytyy ihmisistä ja niiden lujista sanoista, mutta en halua ilmiantaa ihmisiä, jotka siitä tekstistä kuultaa läpi.

Mä voin kuitenki kertoo teille sen tekstin kääntöpuolelle laitetut sanat:

Mä en tiiä suostutteko uskoon sitä, mut livenä mä oon tavattoman laimee ihminen. Jos vaan jaksaa katsoa, niin musta kyllä näkee kilometrin päähän mitä ajattelen ja millanen päivä mulla on, mä alan tylysti töksäytellä kans jos tapahtumat kerryttää kiukkua ja elämä väsymistä, mut silti: lähtökohtasesti mä oon tavattoman laimee.

Mitä mä meinaan, niin mä en oikein reagoi, en mä tiedä puhunko ees. Tunteista tai sellasesta. Se on kahjoa, helvetinmoinen tunnepallero joka ei puhu tunteista (tai palleroinnista). Mä kerron siitä paljon, luen siitä paljon, elän sitä paljon, mut siltikään mä en puhu. Mä en reagoi täysillä iloisuuksiin, mä en kiitä tarpeeks enkä mitään.

Siks kun sä otat kädestä, nojaat päätäs, silität siiliä, hurahdat hiljaa, et päästä heti irti tai annat sen, jolla on häntä ja hörökorvat tehdä samoin, niin samaan aikaan mä vasta yritän. Mä oon tosi huono ja hidas, mut mä yritän ja joskus mä osaan.

leimu pää

hukka koppi

junahymy melu

miittigäng

rauha koirat vältös

Anteeks musta on tullu yks mielettömän saamaton paska.

uppoo o

cistem error

keskiviikko, elokuu 10th, 2016

tays palaute

Oikeesti mä en toivo että ootte yhtään minkään ikäsii tai yhtään missään tutkimuksissa. Mä toivon, että kuulutte binääriseen kaikkeuteen ja että kätilö aikoinaan veikkasi oikein, koska mä todella toivon, ettei kukaan kommentoisi teidän ruumiinkieltä ja vaatetusta, kertoisi mitä stereotypiaa tein luonne edustaa, ei vaikka oisittekin miten grandioottisen ylimielisiä ailahtelevuuksia huolestuttavuuteen asti ilman mitään kokemusta elämästä.

joo

mä toivon, että te voitte olla onnellisia eikä teidän ihmisyyttä kyseenalaisteta eikä teidän tarvii astuu jalallakaan transpolille.

Anna olla

sunnuntai, elokuu 7th, 2016

turvatila

Päähän sattuu

tiistai, heinäkuu 12th, 2016

kipupää 1 kipupää 2 kipupää 3

Oikeesti kyl mä oon jotain.
Oon löytänyt töpöhäntäharakan (siltä puuttuu puolet pyrstöstä)
ja mä oon oppinut, että
jos oma turva ja aurinko hautaa nenän kaulaan kii, niin silloin kasvaa itse kymmenen senttiä
ja että melkein-valkoiselta lautaselta syödessä on rauhallisempi olo kuin jos käyttää sitä jossa on koristereunat.

Oon myös kirjottanu, että nauru valahtaa suusta, on pehmeetä ja pitelemättömän tahatonta.
Esim. silloin kun tulee yllätyskirje
kuulee että marsun nimi on Terho
tai kun saksaa yritetään opettaa lauseella ich habe eine Ente und ein Brot

Mä lupasin kirjoittaa tekstin, laittaa ruoan, tulla – tulla vaikka ei oo rahaa ja tulla vaikka sattuu ajatuskin.
Mä en lupaa kirjoittaa ällää, laittaa tiskejä, tehdä olla voida jaksaa ehtiä päättää osata

tai herätä huomenna aikasin.

hukkatein

(hörökorva on oma Hukka)

Hyvä hyvin hyvää

torstai, kesäkuu 30th, 2016

rakkauskaiku

Rakkas rakkain elämä

huivin alla kanelia ja taskussa kardemummaa,
jos mietitte miltä rauha ja elämän jaksaminen haisee, niin siltä.

(Kanelia ja kardemummaa saa hassuilta ihmisiltä kirjeen mukana)

Kun mä hengitän niin mä elän joka solulla,

ja joskus se sattuu mut sen takii mä myös

hymyilen jos mun selkää silittää, koska siihen jää kädenjälki:
mä muistan sun kädet koska se lämpö ei lähde silloin kun käsi lähtee.

Totta puhuen kädenjälkiä on niin paljon, etten kanna enää vain itseäni
ja halausta on niin paljon, että paita haisee jo enemmän ystävältä kuin itseltä.

Kurtistutan kulmia ja
huomaan että puhun vähän liian nopeasti,
mutta huomaan myös että joku nyökkää
ja niin mä puhun.

Aina jää jotain kertomatta, aina on tarinoita huomiseksikin.
Esim. miten opettaja sanoi että ai sua ei kiinnosta, ja miten myyjä sanoi että ai itellekö sä muka rusettia ostat, ja miten lääkäri sanoi että ai mun verorahojako sä haluat käyttää, ja miten perheenjäsen sanoi että ai susta oikeesti tuli saatanan tyhmä.

Muttei mua pelota edes vähää koska ympärillä ei ole pahaa tai väärää,
ainoastaan turva silmissä ja hymyssä.

Jos yksi näkisi, niin sanoisi kai jotain tuikkeesta,
mutta tämä on hehkua
ja tuuli käy mun otsaan

ja tänään
mussa ei oo yhtä tai kahta kädenjälkeä vaan mulla on koko käsi, kaikki turva, koti, rauha ja kiitos.

ja tänään
loppuu mun kaks viimeistä viikkoa,

sillä tänään
ykskään solu joka mussa hengittää ei oo paskana.

on vain hiljainen sade, jota en ihan oikeasti tänään inhoa
paljaat jalat mutaisen ojan pientareella
ja roihu ihan päästä mutavarpaisiin asti

ja pikkaisen naurua.

nyt ollaan niin lähellä kaikkea mitä pitääkin.

Mua melkein alkaa heikottaa ainoostaan silloin kun nyrkki ei lyö tarpeeks lujaa parin hanskoihin
kun en oo tarpeeks vahva
mutta vaan melkein

Sillä jokainen joka jaksaa hengittää,
jaksaa olla,
nyt,
vielä vähän

on tarpeeks vahva.

Paljonpas

lauantai, kesäkuu 25th, 2016

näe oikein

(^siks mä sanoin viime postauksessa, et älkää kertoko mitä näette)

kokkidarra

Vähän

lauantai, kesäkuu 25th, 2016

pikkuroihu

nyrkkeily

trans jälki 1 trans jälki 2

Hienosti kierosti 2

keskiviikko, kesäkuu 22nd, 2016

Päätösosa siis tähän tarinaan: klik

k u u s i:
trans tarinat 1 2

trans tarinat 1 3
s e i t s e m ä n: 
trans tarinat 2 3

trans tarinat 3 2
k a h d e k s a n:

trans tarinat 4

Käskettiin ilmaista itseä vaatteilla-kampauksella-meikillä. En halua.

Käskettiin elää pari vuotta ja katsoa miltä tuntuu ja mitä tapahtuu. En halua.

Ahdistaa olla ja nähdä ja olla nähty.
Niin paljon etten aio aamulla nousta. Katsotaan vittu sit parin vuoden päästä.
Oksettaa.

Ei muuta kuin sakset esiin.