Posts Tagged ‘turva’

Rauha riemu roihu

tiistai, toukokuu 30th, 2017

tulilapsi kopio

bussilove kopio junalove kopio

tuli kopio

vahtikoira kopio

kuplii

kivis kopio

Anna olla

sunnuntai, elokuu 7th, 2016

turvatila

Lähinnä läheisyydestä

lauantai, heinäkuu 9th, 2016

NIIN PALJON ASIAA JA TYHJYYTTÄ ET TEKIS MIELI VAAN PURSKAHTAA
saatte jonku masennuspurskauksen sit myöhemmin, on mulla jotain rakkausturvahöpinää lisää kans, mut nyt on ehkä hyvä nukkua tässä välissä.

joo-o, voi elämä.

läheisyydest

Tilan kunnioittamisesta: ihmisillä on psyykkinen ja fyysinen oman tilan tarve, enkä mä haluu lääppiä tai udella niitä rajoja rikki, mut ihmisillä on kaiken ohella myös auditiivinen oma tila (joka menee kai psyykkisen alle), eikä esim. mun kiroilua tarvii kuunnella jos se tuntuu vahingolliselta. Käskekää ihmisten lopettaa ja lopettakaa kun käsketään.

hyvästitt

sielusavu

hymytöksäytykset

vastavuoro

silmittä

Tämä. ikuisesti ja aina, jumpe.

Mä oon miettiny ihmistä, joka on ottanu kahdesti mun käsistä kii, kun on huomannut miten ne tärisee
ja ihmistä joka on ottanu kii kun on huomannut miten mä tärisen ihan vaan muuten.

Mä oon miettiny myös ihan vaan käsiä,
niitä jotka oli kippuralla ja nyt kasvaa multaa maan alla,
niitä jossa on kauniit luut ja jotka ei anna mun tiskata ees omia astioita,
niitä joita en vielä oikein ymmärrä,
ja vähän omia pieniä käpäliänikin, joista mulla ei oo mitään sanottavaa.

Ei mulle mikään meinaa enempää kuin toisten lämpö, huoli ja oleminen. Siks kun mun käsi meni eilen vähän rikki nyrkkeilyssä, niin silti vaan naurattaa koska toinen, joka on ihmisistä ehkä hauskin, kysy onko kaikki okei.

lasileijona

Pakkaskapasiteetti nolla, ihmiset kymmenen

perjantai, tammikuu 15th, 2016

leijonakoti

Toverit,

mä oon vähän karsinut tarinoita, lähinnä kai koska oon laiska ja aikapulainen, joten ette pääse nyt lukeen
– miten junassa matkaavat vanhukset aiheutti mussa hallitsematonta ikävää
– tai miten konnari on alkanut muistaa mut
– tai miten oon surrut nyt viidettä päivää kun heitin roskan roskiksen ohi
– tai miten viikonloppuina kohtaamani ihmismeret puhkoo reikää mun päähän
– ja miten tänä iltana päässä alkoi soida Zen Cafén Minun kaupunkini, kun lumesta upottavan pellon keskeltä löysin lumienkelin (”en tänne jää, minä en täällä asu, kuin ehkä vuoden tai korkeintaan pari — tämä on kuitenkin minun kaupunkini”).

Mä kerron näitä tarinoita ihmisille, jotka on kuulomatkan päässä (jos ne vaan suostuu kuunnella), ja mä toivon et teillä on lähellä tarinankertojia ja uteliaita korvapareja ja lämpimiä sydämiä teidän omien tarinoidenne kuulijoiksi.

juokse perään

jos olit viime sunnuntaina palauttamassa pulloja tampereen juna-aseman siwassa, niin tiedä että oot merkittävän hyvä tyyppi ja ihan hiton sykähdyttävä

pakkasen sietokyky nolla

onko ihmisikävä

tyhmää kultaa

Nosta housut ja niistä nenäs

tiistai, tammikuu 6th, 2015

sateenkaariperheenlapsi ja seppopus

pidä pintas

turvassa

 

sluibapaska

pikkusamu (oon toi reikä tos polves)