Posts Tagged ‘värit’

Mikä ei kuulu joukkoon

perjantai, heinäkuu 10th, 2015

vittupääpentu

en osaa olla

surku

ei huvita

unmotivated 1200

värit tui

Sekava sananen saanen

maanantai, lokakuu 14th, 2013

Pek Güzel Şeyler: Flickr Favorileri vol.10

butterfly

Sanotaan, ettei uusia värejä voi luoda.

Höpsis.

Minä nään paljon asioita väreinä. Olotilan tapaiset sotku-fiilikset on  minulta kysyttäessä värejä.

Jos kysyt, että noh, minkä värinen tämä sitten on, niin minä en vastaa. Se on väri, ei sana. Jos pyydät maalaamaan sen värin, niin en maalaisi, koska se on väri, ei maalia.

Joskus väri voi olla iloinen tai vaikka synkkä, mutta harvemmin. Se on vain mielessä oleva väri, sanoisin.

Vain vaaleanruskeita asioita pystyn nimeämään. Se on ainoa sana-väri. Samuel on vaaleanruskea, samoin kahvilat ja kissanturkki. Nämä eivät kuitenkaan ole sitä yksistään. Kahvilat ovat syvemmän värisiä ja Samuelissa on eloisaakin väriä. Kissakaan ei ole tylsä ja lavea.

Tänään talutin pyörän pihasta niin kauaksi, että rakennus jäi puun taakse. Sitten vasta pysähdyin vetämään takin vetoketjun kiinni ja heitin jalan tarakan (tai ritsan) yli. Ihan kuin ikkunasta nyt kukaan olisi katsonutkaan, mutta niin minä tein.

Itketti. Teki mieli itkeä uupumusta, mutta alitajuntainen hyvä olo tökki puupalikkana, halkona, kaihoa niin, että poljinkin silmät tyynenä.

Ajattelin vain piiloutua ja käpertyä pois.

Tarjottaessa mietin ottaisinko kahvia ja sitten pelaisin nukkumatta koko loppu illan-yön-aamun Simssiä. Latasin asioitakin siihen.

Viikko lomaa ja läksyjä en hoitanut tai mitään ikuisuusrästipiirroksista.

Otin leivänkin teeni kanssa, vaikka seisoin keittiössä inhoten.

Mietin sanoja eilen. Miten itse asiassa muutkin kuin minä muodostavat täällä huvittavia verbejä. Onko se sittenkin murretta, että joku teppuuttelee hitaasti tiellä tai kilkuuttelloo astioita. Varsinkin kaikki k-alkuiset tekemiset. Tulee tilanne-kohtaisia sanoja, en oikein keksi teille esimerkkejä. Vaikka kipsutella sievin askelin kengät kopisten.

Hah, minulle sanottiin tuosta. Kun sanon, että en tiedä tai keksi, mutta kumminkin kerron sitten jotain.

Eilen poltin kynttilöitä ja nyt taas. Se on hyvä.

Kerroin olevani äärirajaton. Sanoin, että muuttuva väri tai sellainen. Kun jos pyydetään kertomaan itsestäni niin en tiedä. Oli kuulemma hieno sanavalinta.

Vastaukseksi sanottiin, että pohtiva ihminen ei pysty kertomaan itsestään. Selainen, joka ei pohdi vain latelee kolme kuvaavaa adjektiivia pyydettäessä.

Kun itsestäni kertoessa kerroin, että ajattelin laittaa yhteiseen kassaan varastetut rahat, joita en ollut vienyt ja jota en iknä ollut käyttänyt, mutta jonne en kuitenkaan laittanut mitään, koska ei minulla ollut, sanottiin että hyvä. Silloin oloni oli orpo. Kerrotiin se sama, mikä monta kertaa ennenkin. Että ei minun rahojani sille kuuluisikaan laittaa jossen ollut mitään vienyt ja, että varas ei oppisi jos joku muu korjaisi töppäykset. En minä noin ajattele. Ajattelenko lainkaan? Ystäväni on se, joka syyttömänä ajattelee myös laittavansa varastetut rahat kuppiin. Sieluntoveri. Muut sanovat sinisilmäisyydeksi ja sellaiseksi. Ettei tuolla tavalla pärjää elämässä.

Niin ja se Pasi-paloittelumurhaaja-kukalie, joka sai vankilasta lomaa ja karkasi. ”Miksi niille annetaan ylipäätään lomaa!” Kuulkaa screw  you. Oikeasti. Suututtaa. Ne siellä vankilassa on ihmisiä ja jos minä perustan vankilan, niin sen näätte, että nehän saa sieltä lomaa aivan varmasti. Turha odottaa muuta.

Paljon tuli hyviä ajatuksia ja sanoja. Kun sanon toivovani olevani sydämellisempi koulussa kysytään salliiko ympäristö sen. Totta. Koulu ei ole hyvä, lämmin, rakastava tai turvallinen. Ei siellä olla pyyteettöömiä ja sydämellisiä.

Oloni oli äärirajaton useasti sen 45 minuutin aikana. Takkuilin paljon sanoissani. Päässäni oli mielikuvia väreistä. Ehdottettiin ensi kerraksi lisää sanojen tuottoa. Piirtäkin sai vai miten se meni. Aiheena tavoitteet. Mokoma. Pisti hankalaksi.  Silti tämä oli elämässäni ensimmäin kerta kun uudelleen ja uudelleen leviävä äärirajattomuus nähtiin ja minä tunsin sen. Ei vain levinnyt ja hajonnut, vaikka se tekee sen lempeästi, vaan tunsin sen ja olo oli tanssi. Toinen sanoo paljon niitä hyviä ajatuksia ja sanoja ja äärirajattomuus saa kuvailuja.

Olo itsessäni ja maailmassa on kotoinen.

Hyvä. Pidän nykyisin paljon sen merkityksestä. Ei sillä tavoin, että joku on hyvä ja toinen huono taidoiltaan. Tai että toinen on hyvä ja toinen paha. Sillä tavalla, että vaikka olo on hyvä. Levollinen ja muuta. Hyvä.

Ja niin. Sytytän kynttilät, lumoudun niistä ja juon toisenkin kupin teetä, joka on kovin hurmaavaa.

Loppu illan olen olematta, huomenna tehnen läksyjä tai luen kirjaa. Menen tallille ja sitten joku minut hakee toiseen taloon. Mietin tavoitteitani. Perjantaina nään halattavia asioita.

Huoneessani on dinosaurus-verhot ja koira-matto. Se saa hymyilemään.

Lisäksi olen myös mieltynyt aatokseen, että jos nimeni olisi jokin muu, niin se saattaisi olla Rasmus.

voi pojat

Elämää ei sen vähempää

torstai, huhtikuu 25th, 2013

Yksi ratkaisu tai oivallettu ymmärrys ei tuo minua lähemmäs totuutta, vaan herättää lisää kysymyksiä. En osaa vastata roadkill-intiaani-kysymyksiini, jotka eivät muuten olleet edes kysymyksiä. Pidän ajattelusta ja nautin uteliaisuudesta. Minun ei tarvitse sanoa kyllä, ei tai ehkä, kunhan ajattelen.

Oloni on ollut rauhallisen utelias. Ikään kuin istuisin auringonvalolammikossa ja katsoisin eläväisillä leijonan värisillä silmillläni, joita minulla muuten ei oikeasti ole, ympärilleni virkkomatta sanaakaan kuitenkaan ajatuksista mykkinä. Itse asiassa ajatukseni tuntuvat pehmeiltä, lämpimiltä auringonvalolammikoilta.

Olen tutustunut itseeni. Huomaan tiedostavani itseni. Oikeasti minä tiedostan myös ympäristöä. Katson ja nään. Ehkä olen osa maailmaa, kun maailmaa katsomalla katson itseäni.