räkäkäpälä

21.02.2017 - 3:32

kiehuu

pätkii

Rakastan

21.02.2017 - 1:53

miitin jälkeiset

Kiikun kaakun

17.02.2017 - 22:45

tiikerisilmät level up

tule tule tule

penkk pikk

tatska dela

Self care

14.02.2017 - 9:08

mitä kävi

rikki murupieni

(luita lukuun ottamatta luettelin teille just kaikki moiteettomasti toimivat kehonosani, joista oon tietonen. miettikää sitä. puolet ruhosta vois amputoida)

mörkömieli

Jos sä pyytäsit mua just nyt kuvailemaan ystävyyttä, niin väittäsin, että sillä on jotain tekemistä sen nätisti vierellä tepsuttelevan hapsuhäntäisen koiran takamuksen kanssa, jonka eilen näin. Tiiättekö, että mulla on kalenteri pitkälti vaan sen takia, että se muistuttaa mua kolmesta lemppariasiasta: ystävänpäivä, pääsiäinen ja nimipäivät (yks hienoimpii on 3.2., Hugo ja Valo). Niin et hyvää lempparipäivää.

Mä oon kattonut vahingossa paljon videoita, joiden päätössanat on ”rakastakaa itseenne”. Pfft joo tiiättekö oon aina naurahtanut niille. Ala-asteella opetettiin, että ”kaikista ei tarvii pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen”. Miten sä käskystä rakastat yhtään ketään/mitään, rakastuminen on suunnitelematon vahinko.

Mä oon katsonut myös elokuvan, jossa vannoutunut runoilijanalku päätyikin osaksi pornokaupan  henkilökuntaa, ja piirretyn, jossa kasa taiteilijoita huutaa paljon, rakastaa saman verran ja karkaa koulun uima-altaalle keskellä yötä – tuntuu niin omalta. Oon mä vähän myös miettinyt ihmistä, jolla on tapana vastata hyvä sellasella äänenpainolla, että tuntuu että sille on oikeesti väliä kun kerron et menee ihan hyvin.

Eilen mä juoksin ruotsin kuuntelusta pois jätettyäni lottorivin optiseen vastauslomakkeeseen. Mä väsyn ja meinaan pyörtyä kun ihmiset liikkuu nopeasti mun silmien edessä, huutaa vitun homo ja tappaa aikaa, toisiaan, tappaa kaiken hengitysilman. Koulu on aika vaikee paikka nykysin.

Mut huomenna mä ehkä yritän päästä kaupungille, vaik sielki kaikki vitun homot liikuu hirmusen nopeesti tappamassa aikaa. Haluun kuitenkin kuulla kun kengät kopisee katukivillä, nähdä värejä hillopurkkihyllyllä, poimia lempeästi kipinöiviä katseita kahvilanpöydistä, olla itse lempeästi kipinöivä. Joku heitti kysymyksen ”mikä väri haluaisit olla”, ja mä oon ajatellut ensin vihreetä ja sit jotain, mut mä tiedän, että mä haluisin olla punanen.

/tai ehkä mä huomenna luenkin Elaine Aronin Erityisherkän ihmisen harjoituskirjaa. (en biologian kirjotuksiin tai yhtään niistä loputtomista kirajllisuusdiplomin kirjoista). Ei kiinnosta enää tipan tippaa oonko oikeesti erityisherkkä vai muuten vaan ylidramaattinen urpo pieni räkänokka.
fun fact: mulla on biologian kirjotukset tosissaan tulossa, eikä mulla oo oikeita kirjoja, ja tämä ihan vaan sen takia, että mä aikoinani ostin vanhan painoksen, vaikka tiesin sen vääräksi, koska sen kannessa on kaksi ILVESTÄ ja uuden painoksen kannessa oli mitäänsanomaton undulaatti/pulu/albatrossi/lintu. mä sit ostin ilveksen enkä undulaattia.

Mut punanen.

Mä rakastan ihan rajattomasti vihreetä ja kaikkee harmaiksi itseään väittäviä ruskean sävyjä, light reddish yellow YR31, kaikki okran sävyt, joo pelkkää rakkautta, sinisestäkin hiljalleen pidän, siniset ihmiset on kiehtovia, mut emmä ikin sanonu rakastavani punasta.

Mä haluun on lempee, (lipstick natural E04 + brown E08 (nää on copic-tussien värisävyjä)), rakastan kun kerrot näkeväsi lempeyttä mua seuratessa, mut hyi sellanen uppottavan pehmee mössö. En mä sitä haluu, anna mä kans räiskyn välillä.

Elämä on sillai melkosen raffii nykysellän, mut mulla on yks monta lausetta, jotka on hiton arvokkaita. Niinku:
wir leben noch. Me eletään vielä.

take_me_home_by_roihe-dagwel2

onko kotiin pitkä matka

ostakaa mulle uus tussi (yr23 yellow ocre ja celadon green yg25 esim on räjähdyskauniita) tai joku lobotomia vois olla kans ihan jees. en keksinyt mitään sanottavaa tuijottavalle mummolle, naapurin pikkukissa tunki takin alle, nukuin neljä tuntii ja postilaatikossa oli vaan maailman paksuin kirje perintätoimistosta, mut sain myös maailman kauneimman tekstiviestin ja Kenossa kolme oikein plus mikrotin eilen kolme kertaa samaa ruokaa, mut söinpähän kans kolmesti ja

wir leben noch.

Aion mennä koululle syömään pinaattilettui, koska rakastan sitä pientä valkosta kauhaa, jolla otetaan omenahilloa.

Ei kiinnosta

11.02.2017 - 22:58

fiktio mix

Itseisarvo

8.02.2017 - 17:18

A1 A2 A3

A4

siep 1

siep 2

A5 kopio

A6

A7 A8

jätän tämän vain tähän

7.02.2017 - 22:34

mustemuru

karhu

(onneks tää lisää mun positiivista hypee)

Hukka

30.01.2017 - 15:23

paskaaa

kennenzulernen

Pitäis vieläki puhuu

24.01.2017 - 14:34

destruction

pätkii

polipyyntö

Julkasin tän seuraavan jutun joku aikaa sit blogin FB-sivulla:

ei sais
Joo paitsi arvatkaa mitä: en mä oo onnellinen. Musta tuntuu, että teen väärin ja meen liian helpolla, että pystyisin parempaan, lasken prinsessajalkani mutaan ja katon miten muut jaksaa pidemälle ja paremmin, enkä mä oo siinä mukana, vaikka voisin ja mun pitäis. Ja kaikki vaan sen takia, että näin mulle on sanottu.

Sen ei tarvii olla tarkoituksellisia tai syyttävää, koska mä poimin tahtomattakin myös ne ei-mitään-tarkoittavat ohi mennen ilmaan heitetyt ajatukset. Ympäristö huutaa, että pitää menestyä, olla hieno ja kallis.

Mä juttelin ihmiselle, jonka pitäis tietää asioista. Mä kysyin voinko mä tehdä näin, onko tässä järkeä ja mua puhtaasti pelotti mitä se vastais. Mut tiiättekö, hän ei nauranu minuu lyttyyn, ehkä hieman huvittuneena kohautti olkiaan ja totes, että ”joku täti ylioppilasjuhlissa voi ihmetellä ja ehkä joku järkevä sanois, että toi on hölmöö, mut ei se oo sun vika, et koulu on mennyt hyvin. Anna mennä ja tuu näyttään kieltä niille sit kun oot menestynyt taiteilija.” Kun mä olin lähdös hän vielä huikkas laittamaan sähköpostia ens jouluna, ”jos sulla vaan oon niitä postikortteja jäljellä, niin mielelläni ostasin taas.”

kyme

Tiiätteks, elämä on kahjoo. Jos kyseessä olis korkeakoulu eikä kansanopisto mä saisin Kelalta enemmän rahaa. Jos mä täyttäsin 20 tammikuussa enkä huhtikuussa, mä saisin silloinkin enemmän rahaa.

Jos mä en ostais lääkettä mun anemiaan, lopettaisin nyrkkeilyn, jättäsin tatuointiajan varaamatta mun lempitaiteilijalle, joka tulee käymään Suomessa, en pyrkis transpolille, myisin munuaiseni, en söis tai sairastuis tai mitään, tiättekö lopettaisin vaan kaiken muun paitsi hengittämisen, niin mä voisin saada ennen syksyy rahat kasaan koulua varten.

Viikonloppuna mä kirjotin toiselle suosituskirjeen, vastasin keskiyönä iskeneeseen paniikkiin, huolehdin ihmiset yhteen, allekirjoitin jotain virallisen näköistä ja kättelin kiinteistönhoitajaa. Mä oon 19. Tajuutteko.

Pää räjähtää ajatuksista, mutten ees välitä jakaa niitä.

Ja tää koko tulevaisuusjuttu. Mä tiedostan, että mä oon heittääs itteeni hiton pitkälle alamäkeen, enkä tiiä miks teen niin. Mä tuun kakskymppisenä oleen yhtä syvällä kuilussa, kuin mitä lähellä olevat viiskymppiset ihmiset. Kyl mä tiiän, et aina selvii (kai), mut en mä ikinä oo halunnut selvitä, vaan olla ja elää. Mä yritän mahdotonta ja teen jotain tyhmää, venytän ehkä liian pitkälle maailman kantokykyä ja universaalin huolenpitoa lapsistaan, mut just nyt mä en haluu mitään muuta. ”Pakko olla tietynlainen virheetön jana, seistä selkä suorana luokiteltavana — arkistoihin tukehtumaan” (se on Aivolävistystä). Mä voisin valita toisin, mua kiinnosti joskus monet jutut, mä voisin lukee psykologiks, lähtee ulkomaille tekeen jotain isoo ja rahanarvosta, mut en mä oikeesti haluu.

”Kiitos, hakemuksesi on vastaanotettu!”

Meni jo.

Pitäis puhuu

16.01.2017 - 13:55

sori vaan yhteishaku

hercules

ootteks kattonu herculesta https://www.youtube.com/watch?v=Ts_WDlgNMoo

ihan kiva

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

9.01.2017 - 16:13

ekat-hyvastit

ekat-hyvastit-2-oisit-tullut-eilen

Huomisen alku

31.12.2016 - 18:15

uusivuosi-1 uusivuosi-2 uusivuosi-3

En oo varma erooks huominen mitenkään merkittävästi tästä päivästä, joten en nosta siitä numeroo, chillailkaa tai tanssikaa, miten vaan, mut tulevien päivien varalta mä haluisin sanoo, et ottakaa tärisevistä käsistä kii ja katsokaa vähän syvemmälle silmiin, sillä saa osan pelkääjän menemään vähän pidemmälle.

Maailman rajat

31.12.2016 - 12:59

hautausmaalla jealous

That is us

25.12.2016 - 22:44

kuole-kopio

lainamuru

(tässä linkki kisudebyyttiin jos ootte missannut)

Tahon käyttää tän tilaisuuden jakaakseni teille tärähtäneet kaverikuvat lempikissoistani jos teidän elämästä sattuu puuttuun hörökorvia:

kis-tiuku
kis-seppo
kis-onni

terapia

Diipii pintaliitoo

12.12.2016 - 22:17

Anteeks jos ette saa mitään tolkkua mistään tässä postauksessa olevasta asiasta.

liikaa-elamaa

Mulla on juttuja kun ei yhtään huvittaiskaan
(pidä seuraa, lähde reissuun, ole vielä monta kokonaista päivää)
oksettaa vaan, haluis kadota ihan todella.

Adios vittu vaan.
Niin mä oon sanonut parikin kertaa ja se on hieno tunne se.
Tyhjää ja nollaa ihan kokonaan.

Tosi likaseks siitä kans tulee
(kun ei pidä, eikä lähde, ei ole) mut
enimmäkseen vaan helpottunut.

liikaa-nahtavaa

Huomenna mulla on aika psykiatrille,
sille samalle joka kirjoitti mulle kaks vuotta sitten lähetteen helvettiin.
Koska mä pyysin.

Ja pyydän taas.
Aikusten puolelle tällä kertaa, jossa mä oon ehkä enemmän kuin mun ruumiinkieli ja vaatetus,
mut en mä silti uskalla mun hame-systeemiä päälle laittaa.

Muistan, et viimeks psykiatrireissulla aloin itkeä kun en löytänyt oikeaa rakennusta
ja muistan, että odotusaulaan tuli toinen, joka noustessaan kaikella kerätyllä rouhkeudellaan sanoi:
”hienot pinssit”
Sulin.

Mun pinssit ja pätsit ja kaikki kankaaseen ja ihoon niitattu paska ei pitäis olla sulle uhka,
ne on mun keino pyytää ihmisiä mun luo.

aatosteluu-1 aatosteluu-2

Mulle tulee fläsäreitä unohdetusta:
kaakaopöly matolla,
keinuva syli,
kopisevan kivuliaat kengät.

Halaus on pelkkää vastenmielistä muodollisuutta,
ärsyynnyn ja annan hermojen romahtaa ihan vaan äänensävyjenkin takia.
Menkää pois,

mä pärjään tosi hyvin yksin ja rauhassa. Riittää pelkkä illuusio muista
ja kissa.
Mun ensimmäiset askeleet vie kissojen luo,
tiedän mistä ne löytää; ne tietää mistä mut löytää.

Sä lähdet mitään sanomatta ulos ja jätät kynttilät palamaan,
koska mä olen täällä,
mä katon sun tultas sanomattakin.

Rasmus Roihu Rotanpoika.
En muista koska viimeksi olisin käyttänyt jotain muuta nimeä itestäni.

Mä jätän aarteen aamukaurapuuroon.
Mulla on vieras kissa takin alla.
Mulla on heikkosäikein ruumis ja mieli.
kivussa yhdenvertaiset, mietin

yritän etsiä raamatun säettä ”kohtelevat lempeydellä — joiden jämäkkyys tuo minulle turvaa.”
ei löydy.

mitä kertoo elämästä se, että luulet mun olevan kihlattu penisrenkaalla.
(se on ihan vaan 18mm kokonen silikonirengas, jota pidän nimettömässä)

korvaperkeleet

Mun suurinta viihdettä elämässä on etsii itseeni:
Caulfield, Ponyboy, Ringo, Sora,.. Mä alan jo oleen aika hyvin löydetty.

Mä luin viikonloppuna viimesen sivun Sieppari ruispellossa -kirjasta.
Muhun melkein sattuu, mutta melkein vaan, kun ei se oo kirja sattumisesta,
vaan siitä kun kyllästyy, pelkää, elää ja kiroilee.

Mä alan myös melkein itkeä, mutta ei itketä.
Paitsi sitten kun päähenkilö sanoo, että se ei halua isona olla mitään muuta kuin sieppari ruispellossa.

Sit mä itken.

Se kirja puhuu mua,
tuntuu ettei mun tarvii olla olemassa, kun mä oon jo siinä kirjassa.
Toisaalta helpottaa, kun mun ei tarvii olla olemassa yksin.
tiiättekö.

Mun nilkkaan tatuoidut viljantähkät ei ennen ollut mitään, mut nyt mä tiedän, että niiden täytyy olla ruistähkiä,
pakko.
tai mä tarviin uuden tatuoinnin.

rasmuun rukiit.
mäkin haluun olla sieppari ruispellossa.

mut kyl mä uuden tatuoinnin tarviin kuitenkin,
punainen karusellihevonen käteen kiitos. god i wish you could’ve been there
yks mun elämän onnellisimpii hetkii oli kun sä istuit heinälavan päällä ja katoit kun mä nostin laukan
(hevosella joka on jo kuollut,
”jos joku kuolee niin ei siitä sit heti tartte lakata pitämästä, jumalauta – varsinkin jos ne oli tuhat kertaa kivampia kun ne ketä elää.”)

tai ehkä se karusellihevonen tulee mun rintaan,
ich habe dich gernin viereen.
tiiätteks kun ne niissä nuorten kirjoissa pelastaa aina sellasii vikuroivii vittupäähevosii.

Joka tapauksessa.

on tapahtunut paljon, enkä mä oo tehnyt mitään.
kokeileva rakkaudentunnustus ja
pyyntö tulla syömään lanttulaatikkoa.
Sanoin kyllä molempiin.

Mulla on viikko aikaa.
juo paljon, käy vessassa paljon, pue paljon,
kaikki viikossa, viikko aikaa elää ja kuolla.

Kissa herätti mut kuudelta,
koska se halusi ruokaa.
Ja toinen kissa raapas koska se ei halunnut.

Sit mä nukuin vielä pari tuntia,
ihan tietoisesti kohtaamisten ohi
nenä kii kissankarvaisessa tyynyssä, joka on kauniimman värinen kuin mikään.

”Sä yrität olla liian runollinen”, sanottiin
Mut ei mun kyllä tarvii ees yrittää,
onnistun yrittämättäkin, mut
laitan silti nyt pisteen tälle tarinalla
;

kakkanbandi