Posts Tagged ‘samuel’

Meidän kaaos

keskiviikko, elokuu 30th, 2017

koti meille sotku hiih

Veresli_halla

torstai, elokuu 10th, 2017

vereslihaa

Muutan maanantaina, hajottaa ihan huolella, ei oo ikin tuntunu näin pieneltä elämän rinnalla. Tuntuu, etten tuu ikin oleen rauhassa, aina on jotain: muutto ja kouluun haku, Kelan perään soittaminen, sängystä nouseminen, teepannun päälle painaminen – aina jotain. Huominen ei lohduta yhtään, silloinkin on jotain, aina jotain. ha jot taa.

Mut on myös ihmisii, jotka rakastaa kovaan ääneen.

ja joita näkee näkee viikonloppuna.

Uppelus

perjantai, heinäkuu 7th, 2017

ihmisuppo

Self care

tiistai, helmikuu 14th, 2017

mitä kävi

rikki murupieni

(luita lukuun ottamatta luettelin teille just kaikki moiteettomasti toimivat kehonosani, joista oon tietonen. miettikää sitä. puolet ruhosta vois amputoida)

mörkömieli

Jos sä pyytäsit mua just nyt kuvailemaan ystävyyttä, niin väittäsin, että sillä on jotain tekemistä sen nätisti vierellä tepsuttelevan hapsuhäntäisen koiran takamuksen kanssa, jonka eilen näin. Tiiättekö, että mulla on kalenteri pitkälti vaan sen takia, että se muistuttaa mua kolmesta lemppariasiasta: ystävänpäivä, pääsiäinen ja nimipäivät (yks hienoimpii on 3.2., Hugo ja Valo). Niin et hyvää lempparipäivää.

Mä oon kattonut vahingossa paljon videoita, joiden päätössanat on ”rakastakaa itseenne”. Pfft joo tiiättekö oon aina naurahtanut niille. Ala-asteella opetettiin, että ”kaikista ei tarvii pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen”. Miten sä käskystä rakastat yhtään ketään/mitään, rakastuminen on suunnitelematon vahinko.

Mä oon katsonut myös elokuvan, jossa vannoutunut runoilijanalku päätyikin osaksi pornokaupan  henkilökuntaa, ja piirretyn, jossa kasa taiteilijoita huutaa paljon, rakastaa saman verran ja karkaa koulun uima-altaalle keskellä yötä – tuntuu niin omalta. Oon mä vähän myös miettinyt ihmistä, jolla on tapana vastata hyvä sellasella äänenpainolla, että tuntuu että sille on oikeesti väliä kun kerron et menee ihan hyvin.

Eilen mä juoksin ruotsin kuuntelusta pois jätettyäni lottorivin optiseen vastauslomakkeeseen. Mä väsyn ja meinaan pyörtyä kun ihmiset liikkuu nopeasti mun silmien edessä, huutaa vitun homo ja tappaa aikaa, toisiaan, tappaa kaiken hengitysilman. Koulu on aika vaikee paikka nykysin.

Mut huomenna mä ehkä yritän päästä kaupungille, vaik sielki kaikki vitun homot liikuu hirmusen nopeesti tappamassa aikaa. Haluun kuitenkin kuulla kun kengät kopisee katukivillä, nähdä värejä hillopurkkihyllyllä, poimia lempeästi kipinöiviä katseita kahvilanpöydistä, olla itse lempeästi kipinöivä. Joku heitti kysymyksen ”mikä väri haluaisit olla”, ja mä oon ajatellut ensin vihreetä ja sit jotain, mut mä tiedän, että mä haluisin olla punanen.

/tai ehkä mä huomenna luenkin Elaine Aronin Erityisherkän ihmisen harjoituskirjaa. (en biologian kirjotuksiin tai yhtään niistä loputtomista kirajllisuusdiplomin kirjoista). Ei kiinnosta enää tipan tippaa oonko oikeesti erityisherkkä vai muuten vaan ylidramaattinen urpo pieni räkänokka.
fun fact: mulla on biologian kirjotukset tosissaan tulossa, eikä mulla oo oikeita kirjoja, ja tämä ihan vaan sen takia, että mä aikoinani ostin vanhan painoksen, vaikka tiesin sen vääräksi, koska sen kannessa on kaksi ILVESTÄ ja uuden painoksen kannessa oli mitäänsanomaton undulaatti/pulu/albatrossi/lintu. mä sit ostin ilveksen enkä undulaattia.

Mut punanen.

Mä rakastan ihan rajattomasti vihreetä ja kaikkee harmaiksi itseään väittäviä ruskean sävyjä, light reddish yellow YR31, kaikki okran sävyt, joo pelkkää rakkautta, sinisestäkin hiljalleen pidän, siniset ihmiset on kiehtovia, mut emmä ikin sanonu rakastavani punasta.

Mä haluun on lempee, (lipstick natural E04 + brown E08 (nää on copic-tussien värisävyjä)), rakastan kun kerrot näkeväsi lempeyttä mua seuratessa, mut hyi sellanen uppottavan pehmee mössö. En mä sitä haluu, anna mä kans räiskyn välillä.

Elämä on sillai melkosen raffii nykysellän, mut mulla on yks monta lausetta, jotka on hiton arvokkaita. Niinku:
wir leben noch. Me eletään vielä.

take_me_home_by_roihe-dagwel2

onko kotiin pitkä matka

ostakaa mulle uus tussi (yr23 yellow ocre ja celadon green yg25 esim on räjähdyskauniita) tai joku lobotomia vois olla kans ihan jees. en keksinyt mitään sanottavaa tuijottavalle mummolle, naapurin pikkukissa tunki takin alle, nukuin neljä tuntii ja postilaatikossa oli vaan maailman paksuin kirje perintätoimistosta, mut sain myös maailman kauneimman tekstiviestin ja Kenossa kolme oikein plus mikrotin eilen kolme kertaa samaa ruokaa, mut söinpähän kans kolmesti ja

wir leben noch.

Aion mennä koululle syömään pinaattilettui, koska rakastan sitä pientä valkosta kauhaa, jolla otetaan omenahilloa.

Kakkaa

perjantai, marraskuu 25th, 2016

unihepat

helposti-pidettava irto-paa

Syys loka horros

lauantai, lokakuu 15th, 2016

sosiaaliinva egosentrinen-empatia

syksyaika

Syksy lyö ihan uudella lujuudella naamaan, se alko jo elokuussa. Vihaan sitä kun avaa mein talon oven ja siinä kasvaa aroniapensas ja keijuangervo tai joku, joka loistaa ruskaa ennen aikojaan ja huutaa syksyä jokasella keltasella lehdellään.

Vaik mä murenenkin auringon kanssa ja mun tuottava vuorokausi on lyhyt, niin oon mä alkanut rakastaa monii juttui kans, iltapimeys syleilee ja keventää liikkeet, tähdet kans kiehtoo, vaikken niitä tajuukaan. Lisäks B and the Band siivittää aina mun monii ajatuksii, mut tää tekee kaikesta parempaa ja on soittamisen arvonen ainoostaan tähän vuodenaikaan.

skissit syysrauha

Jätetään verannat lukitsematta

maanantai, lokakuu 19th, 2015

Mulla oli tasan viis päivää älypuhelin ja sit heitin sen ikkunasta (okei repun pohjalla se vielä on, mut nenän edessä mulla on mun vanha käpypuhelin). Mä kirjotin taikaälylaitteeseeni paljon juttui viime retkestä muistaakseni kertoa teille kaikesta, mut nepä sit katos jonnekin kun yritettiin palauttaa tehdasasetuksia ja poistaa jotain koodinpätkiä sillai, ettei koko puhelin enää ees käynnisty. Vittu jee.

lempiystävä hah

Reissua edelsi päivä, jolloin koitin jäsentää asioita päähäni ja piirrellä karttoja kaupungin kaduista ja sporapysäkeistä. Oli myös rakas söpöpää, hitaasti tipahtelevia lauseita ja sallittua hymykehräystä, kumman naama nousee leveämmälle hevosenkengälle. Vähän ryttyisiä haleja ja villakoiria. Tieto siitä, että on itse osa toisen turvaa sykähdyttää.

Torstai
Mä heräsin puol viis.

junamatkustajat

Tän koko reissun aikana mä koin useesti ihan tosi suurta ylpeyttä osatessani kulkea julkisilla. Tiiättekö, semmoi kulkemisvarmuus, voi jukra joo, se on tosi hyvä. Ensi töikseni Helsingissä mä menin kyllä hukkaan ja myöhemmin mä tyhmänä menin vahingossa myös pummilla vaikkei pitänyt, mut ei haittaa.

Steissi mua oksettaa. Helsingissä seikkaillessa mä aina mietin, et oisko tää mun kaupunki ja eka fiilis siitä mestasta muodostuu heti kun hyppää junasta ulos ja se on paska fiilis. Niit ihmisii vaan tulvii ihan joka suunnasta ja se hälinä on jotain tähtitieteellistä. Yäk. Mut ei saa aatella, et se on koko Helsinki.

unikuva

Mä kävin tapaas lävistäjää. En mä oikeesti uskaltais, mut oon nähnyt paljon hyviä unia ja niissä uskalsin ja niistä sit kai jäi vähän kohtaamisenergiaa valveillaoloonkin. Nyt mä tiiän, ettei mun tarvii vaihtaa huuleen lyhyempää korua, mutten mä vielkään tiiä mikä rutto naamassa on alkanut itää, mut arvatkaa, ei mua totta puhuen ees kiinnosta. Koitan vaihtaa hammastahnan toiseen ja alan rukoilla tai jotain.

Sit mä kävin Taidehallilla ja mä en kestä kun näin, miten ihmisten silmät siellä tuikki, niin innoissaan ja onnellisia ne oli näyttelyä pystyttäessään. Tehkää asioita mistä tykkäätte ja lähestykää toisianne ranteen ylöspäin, niin että voitte halata vaikkette tunne. Mä lähen nauraen ulos.

hih jee

Mä tulin saavuttaneeks ultimaattisen helsinkiläislaiskuuden, sellasen mikä itteeni on monesti ärsyttäny muissa, niin ettei se oo kyl saavutus vaan vähän nolous. Tiiätteks, kun sen sijaan et kulkis pari sataa metriä omin jaloin, niin venaakin parikyt minuuttia metroa, että vois istua siinä tasan yhen pysäkkivälin eli max. kaks minuuttia. Sit ei jaksa tutkia aikatauluja, kun koko ajan kulkee joku huruduu, ja lopulta onkin myöhässä. Joo no mä tein molemmat, jätin kävelemättä ja olin myöhässä.

Nauran ääneen, kun valitsen ruokakaupan niin hyvin – tai että tiedän ylipäätään useamman ruokakaupan ja tulen miettineeksi sitä mikä niistä itseä eniten miellyttää. Jono on kuitenkin kuolettavan hidas ja nöyryytetyn kassaharjoittelijan kädet tärisee. Onneton riepu raukka pieni. Tahtoisin sanoa jotain ja ehkä toivoin myös, etten olis muistanut ottaa lääkkeitä, niin että omatkin kädet olisi tärisseet ja sitten olisi voinut virnistää toisella ja ehkä tehdä tämän olon paremmaksi.

Mut hurjin: porukkaa istu metrossa ja mä huomaan lempparimusiikkia kuunnellessani vahingossa aattelevani, että tässä on miun metroperhe.

metroperhe

Ensimmäinen korvahali. Tiiättekö sellanen kun korva painuu toisen poskeen kiinni halatessa (ja vähän säpsähtää jos on tullut ulkoa ja korva on kylmä) ja se ihan pikkuisen melkein imukupisti sanoo plop kun hali loppuu. Sama jos painaa sormet niskaa kohdin kämmenellä korvaa peukalotyyny korvakäytän kohdalla. Sillai öö emmä tiiä. semmonen hassu.

Mutta niin. Tykkään nähdä miten toisen nauru tutusti täyttää huoneen ja pannari on aika vau. Mielessäni toivotan kaikkea hyvää, vaikken kauaa ehdikään olla.

Sitten uusi ihminen ja valoja. Vahinkotörmäämisiä ja onnelliseksi tekeviä (vaikkakin ehkä toteutumattomia) lupauksia huomisesta. Basso värisee rintalastan alla. Kiroilen aika paljon. Sormet on iltakohmeessa. Hälinän onnistuu jotenkin kadottamaan, niin käy jossei sitä pelkää. Taskuun saan laitettavaksi jotain, minkä saan avata vasta seikkailun päätyttyä* (nyt tiedän jo ja voin kertoa teille, että se on ranteeseen solmittava uusi muisto)
Kaikki on pohjaa myöhemmin alkavalle pöhkölle lepertelylle.
*huomaatteko miten vältän koti-sanan käyttämistä.

jalat ei kanna

Perillä on odottaa yksi tuttu syli ja tän vuoden ensimmäinen mukillinen glögiä.

Perjantai:

Saman talon asukki nyökkää tervehdyksen portaikossa. Joku oli lyyhistynyt kaupan eteen. Siinä oli kaksi tyyntä ja ambulanssi oli jo soitettu, mutta kuristaa se silti kurkkua. Ruoassa ei ollut ripaus chiliä (ehkä kourallinen?).

Me mennään näyttelyyn ja me ollaan hienoja ja nostetaan malja. Ja mulla on oravareppu. Sori vaan, turha odottaa multa mitään överifänseilyä. Ihmisten tarinat on mulle tosi paljon, pettymyksiä, pöhköilyä, kiitollisuutta ja elämäniloa. Toinen tarttuu kädestä kun huomaa miten alkaa itkettää. Oon onnellinen siitä kaikesta, vaikka juoksenkin kesken pois ja olen tunnin päästä Jäähallin eturivissä.

keikkaroiske
ennen ja jälkeen keikka
”Simply because you can breathe,
Doesn’t mean you’re alive,
Or that you really live” ♫

Rise Against on mun aika tosi superlemppari. Välispiikissä ne kertoi miten ne kirjoitti kerran laulun rakkaudesta, rakkaudesta miehen ja naisen välillä, miehen ja miehen välillä, naisen ja naisen välillä, ja ne sanoi, että ”when you write a song about that, you pick up a fight and we are happy to fight that fight” ja se on piru vie se mitä mä haluun sanoa ja yleisö huutaa sitä samaa ja vaikka mä huutaisin yhtä lailla jossei ääni pettäis, niin nyrkin mä jaksan pitää ylhäällä.

huh.

Ihmismassan valuessa narikalle oon ehkä jo puolittain asennoitunut siihen, että kaksi paikalla ollutta naamaa jää kohtaamatta, mutta ne molemmat käveleekin suoraan eteen. Maailma mitä vau. Hymyilyttäviä, punasilmäisiä ja nauravia. Toinen on jotenkin kestotäpinöissä ja niin vahvasti tässä, tosi paljon elossa, naurattaa. 

Kiroilin aikaisemmin mielessäni, kun olis huvittanut nähdä yks näyttely, muttei maksaa siitä. Kuulin, että sinne olis päässyt tänään opiskelijakortilla ilmaiseksi (!!). Harmittaa joo, mutta oikeestaan oon loppu peleissä vaan ilonen siitä tiedosta, että maailma ois pitänyt musta huolen tässäkin tapauksessa ja hoitanut mut sinne näyttelyyn.

(kakkos korvahali vai oliko jo kolmas)

Keuhkoja tervatessa voi lotota moniko yrittää yhen röökin aikana pummia oman keuhkosyöpänsä. Yks niistä oli ympäri päissään ja jäi kertomaan tarinoita. Kuuntelen varmaan puolituntia huumemonologia siitä miten ”se veti kuule essoja ja mä vasikoin sen kerran ja joo ei kyllä bentsoja sillä kans oli joo ja mä olin siinä kun se veti sitä turpaan ja pyys savuja ja dfasdfkljaedklfjaj” Nyökyttelyyn kyllästyttyäni vaan keskeytin sen ja toivotin illanjatkoja.

Junaa pitää odottaa puoli ikuisuutta ja on vaan niin väsy, että itkettää.

Perillä uninen rätti päästää sisälle ja vaikka tekisi mieli vain ryömiä peiton alle, näkyy ikkunasta niin paljon kauneutta, etten tohdi heti sulkea silmiä.
lol puska joku joojee (täs ei kyl näy yhtään mitään)

Launtai:

rötkö

Meitä on kaksi ja me kävellään ja kävellään ja kävellään. ihan tosi paljon. Ei tarvi tietää missä ollaan ja me käydään kahdessa näyttelyssä, arvatkaa itkettääkö nekin, alkaa sattua päähän kaikkeus, vaikka surkupaljon jää näkemättä ja vielä enemmän ymmärtämättä.

Olkaan koputtaa uusi ihminen. Sellainen hauska ystäväotus.

Ruoka on maailman parasta. Hallittu hälinä. Ja kaikki on niin helvetin hyvännäkösiä, etten ees tajuu.

paljon paljon.

Oon tosi ilonen ihmisten vessasolidaarisuudesta. Tiiättekö, kun vessaan maksaa muka euron, mut yks ihminen sen kolikon sinne tiputtaa aamulla ja loput pitää sitä ovea niin kauan auki, että joku pääsee ilmaiseksi sisään. kiitos.

Pelottaa lähestyä, teen sen silti. Hurinaa ja etäisyyttä.

Mä teen ekaa kertaa kaupungille palveluksen ja katutolppaan tarran liimaamisen sijaan revin siitä julisteen mukaani.

Kuuntelen toisen puolituntisen jonkun uuden ihmisen huumestooreja.

Joskus yksin nuokkuessani tulee paha mieli kun en tiiä oonko tiputtanu kadulle vahingossa yhden julisteesta irrotetun teipinpalan. On niin väsy, ettei kynäkään pysy kädessä. Mitään ei tapahdu ja kaikki on jo käynyt. Yhden ihmissuhteen myös vahingossa onnistuin etätyönä turmelemaan, enkä jaksa edes korjata. Harmittaa, että näin myöhään hereillä on vain päihtyneitä ihmisiä.  Lopulta vihdoin itkettää ihan vain oma olo.

Joku koittaa kysyä jotain, mä tuijotan sitä tyhmänä ja se toistaa ja mä jotenkin puoliänkyttäen kai sanon, etten tajua. Tyyppi lähtee ja sitten havahdun, että se kai vain sano englanniks kysyen että pardon. Mut mä en vaan tajuu. On väsy. Ei jaksa.

loppuväsy

Yks meinaa perääntyä kun huomaa, etten kuullut kysymystä ekalla kerralla musiikin takia. Jätän rahoittamatta toisen elämän lyhentämisen (montaks synonyymiä voi keksiä tupakoinnille) ja tapa, jolla tämä nöyränä vetäytyy ja sanoo vain okei tekee olon, että pitäisi mennä haastamaan takaisin ja kysyä mitä kuuluu.

Mä kulutan katuja ja jaksan virnistää ainoastaan katusoittajalle ja sit vau:
”Hey, you’re the person from train yesterday, right?” Sanon, että muistan tyypin (se oli se, joka istu mun eessä ihan vitun leveesti). ”So what you are representing, I see that you represent something”, se sanoo ja tökkii mun hihamerkkejä.
Tyyppi on ihan terävä ja sillä on sydän messissä sanoissaan, vaikka musta vähän tuntuukin sirkuseläimeltä. Nasta se on myös, vaikka edustaakin ärsyttävää kommunikointitapaa, jossa nyökätään ymmärtäneensä ennen kuin toinen saa omaa ajatustaan loppuun asti muotoiltua (monet ulkomaalaistaustaiset tekee sitä? en mä englanna niin nopeesti, et pysyisin siin vauhdissa mukana). Mietin ajatuksissani uutta kärsivällistä hymytoveria, joka ei puhu päälle. Antakaa aikaa puhua.
”I was looking at you yesterday, you know, and I wanted to say something but I thought that what if she’s violent, what if she’ll hit me”, se tökkii edelleen mun hihamerkkejä ja hakaneuloja. Nykysin me ollaan facebook-kavereita.

montaks uutta ystävää ehtii taikoa päivässä.

jesse graffi

Mä lähen klo 12 liikkeelle ja istun aloilleni vasta klo 23. Bussissa menee kuus tuntia (mun vieressä on joku joka hymyilee tosi lämpimästi) ja kun pitää aamuviideltä pitää itsensä irti kohmeesta ja odottaa tunti siskon yövuoron loppumista, niin alkaa pistellä hartioita ja pelkään pyörtyväni.

Mä nukun kolme tuntia koiranhajuisella sohvalla (koiraa ei oo) ja aamulla keitän teetä.

Yleensä me vaan tönitään ja kitistään mut nyt me lojutaan ja ollaan ja kirotaan.

Sit me syödään ulkona nätisti, eikä vieläkään tönitä.

aikas villii.

mä oon tosi ihmeellisesti keikkunut oman ja toisten olojen välissä. oon aika nuutunut ja talutan itseni nukkumaan ja avaan silmät kuunnellakseni toisten unista.

eilen joku sanoi ekaa kertaa ääneen anteeksi ja ettei oma olo ole toisen vika ja vastatessa ettei kuluminen haittaa, hän sanoo tärkeimmän, että ”mut se tekee sun olosta paskan ja se taas tekee mun olosta paskan”.

Niin.

Tänään sattuu kroppaan huolestuttavan oudosti. Mietin nytkö keho pettää, eikä jaksa enää tapella normeja vastaan.

Ärsyynnyin siitä miten joku on päättänyt, että toiset ihmiset haisee tältä ja toiset tältä. Toiset saa haista urheilulta ja toiset kukkasilta. Onko sukupuolella haju (/hajulla sukupuoli?)

Kiukuttaa myös kun sanotaan, että jää ja tuu ja oo, kun se kaikki on taloudellisesti ihan mielettömän vaikeeta. Kiukuttaa myös jos on metrin päässä ja pyytää, että jää tai tuu tai oo ja toinen kertoo ettei jaksa. Mut ei saa arvostella toisen reippautta.

toiset menee juniin ja toiset niiden alle, toiset jää asemalle oottamaan

Koulu on ihan tosi paljon liikaa, niinku niin paljon että on tätä lähellä ettenkö vaan jättäis menemättä.

Mut muuten
yleisfiilis on aikalailla, että
vau kaikki.

Oleminen kuluttaa

tiistai, syyskuu 29th, 2015

kallis riesa a

Kallis = suuren rahasumman vaativa/ resursseja kuluttava/ kulta rakas armas.

Huomenna Tampereelle, toivottavasti lääkäri on kiva, koska se reissu ei tuu oleen.
Lauantainakin Tampereelle, se on huomista kivempi, eikä mun tarvi herätä viideltä, vaan yheksältä (vau).

Ois asiaa, muttei aikaa. Hengittäminen on fysiologisesti ollut viikon ajan helvettiä ja tänään alkoi kuume hakata takaraivossa, vaikka nukuinkin pipo päässä. Kissa nukkui viikonloppuna selän päällä. Kaikilla pitäisi olla kissa siinä aina nukkumassa.

Ostin inkiväärin ja taateleita, ne on yhtä hauskoi kuin timjami ja kaneli ja muut.

Jaksakaahan vartoa vielä tovi, annan kuuluu itestäni täs joskus pian joo.

Housuissa kissankarvoja

lauantai, syyskuu 12th, 2015

ihan vitun kova fani joo o

juttusiii ii

Tyypit hei, nähäänhän Helsingissä perjantaina 16.10., kun on näyttely ja keikkakin
101 kaikkien puolesta
Rise Against
kaks ihan tosi hyvää, voi että, lokakuu on kyllä ennakkoon aika tosi lempparijuttu nyt.

Sataykkösen taiteilijat on hyviä ja turvallisia, tosi onni-ihmisiä. Niiltä puuttuu vielä miehiä kahesta ikäluokasta, 65+ ja 10-25 (en muista olikse 10-19v vai 20-25v), et jos lokeroidut jompaan kumpaan ja kiinnostaa, niin kantsii heittää tyypeille viestiä.

Tässä on kissa ja minä x monta
kisse5

kisse1

kisse4 kisse7

kissan nimi on Onni, uskottehan.

veps on söpö

Oon huomannut, että tykästyn helposti ihmisiin niiden pienten sanavalintojen seurauksena. ”Niin, aiotko sä joku päivä muuttaa asumaan Saksaan joksikin aikaa?” Sitä ois voinut kysyy myös, että muutaksä sit Saksaan vai häh, eikä se olis ollut yhtään tykättävää vaan ainoastaan ärsyttävää.

Oon huomannut myös, et passiivismelankolinen opettajani ilahtuu tosi suuresti jos tekstin palauttaa etukäteen, ja siks mä palautin äikän aineen liian aikaisin, vaikka mulla ois ollut paljon muutakin kirjoitettavaa ja luettavaa ja vaan vähän aikaa.

Oon huomannut vielä senkin, että kukat naurattaa mua taas.

ja että elämä on liikaa
mutta olkoot.

rääh

perjantai, heinäkuu 24th, 2015

rad mekkopoju turvallisuus

Mullon kokista viinilasissa jos kiinnostaa vaikkei se mihkään liity

perjantai, huhtikuu 17th, 2015

potkunyrkkeily

Kerran pyydettiin sulkemaan silmät ja kuvittelemaan miten kaikki siun toiveet ja haaveet on toteutuneet, miten oot tehnyt kaiken mitä haluat, käynyt jokaisessa maassa missä oot halunnutkin, sulla on sellainen työ, perhe ja koti kuin oot aina toivonutkin ja näytätkin vielä siltä miltä tahdot! Mutta mitä sitten? Mitä seuraavaksi, mitä haluat tehdä? Se oli pysäyttävä hetki.

Kun pahoittelee myöhästymistä, yhdellä on tapana sanoa, että mikäs kiire meillä muka on valmiissa maailmassa (yksi toinen kysyy ’onko hyvä olla’ sen sijaan, että ’mitä kuuluu’, mutta se ei liity tähän).

Tuolloin kun silmät pyydettiin sulkemaan, mietin, että mulla olis ihan saatanan tylsää. Sen jälkeen ehkä hajottaisin jotain valmista, ettei olisi niin idyllistä ja sitten kai menisin vain ulos kaupungille katsomaan kauniita ihmisiä ja uusia ystäviä.

Oon päässyt eteenpäin ja mun pitää kysyä iteltäni, mitä seuraavaksi ja se kysymys kuulkaa on pirullinen. Nyt oon kaheksantoista, oon siivonnut mun huoneen, oon hoitanu yhen koeviikon taas pois alta, mutta mitä nyt? Pitäis ottaa askel, pitäs mennä johonki suuntaan, pitäs tehdä jotakin, alottaa jotain uutta, enkä mä osaa.

Vähä ehkä pelkään tota hajotuskohtaa, että paskoo asiat tahallaan. Luulen kuitenkin, että osaan pitää huolen itestäni ja mielessä säilyy harmonia.

Voi hurja, onneks mun prosessi ei kuitenkaan oo loppunut, eikä se loppune ikinä kellään. Kaukosäätimessä on pause-nappi, portaissa on leveämpiä tasanteita ja joka kesä takapihalle kasvaa yksi uusi kukka. Kyl maailmassa on riittävästi elämistä.

puhukaaa

berliiniiin

miiihh

Nosta housut ja niistä nenäs

tiistai, tammikuu 6th, 2015

sateenkaariperheenlapsi ja seppopus

pidä pintas

turvassa

 

sluibapaska

pikkusamu (oon toi reikä tos polves)

Nimppari

keskiviikko, elokuu 20th, 2014

samuchill

Melkein perillä

maanantai, kesäkuu 23rd, 2014

Making her afraid of her own body is the worst thing you can do to your child

maanantai, huhtikuu 14th, 2014

Hain kaks kuviksentyötä tänään himaan. Misogyyninen trans-maalaus ja viime kurssin savimöntti jäi vielä koululle.

Klikkaa isommaksi! Toi on saatanallisen kokonen ja se piti skannaa kuudessa osassa, enkä jaksa nyt vekslaa sitä edustavemman näköseks. Tosson pohjalla sanomalehdessä julkastu kuvasarja siitä miten jänis nyljetään. Tuo jamppa, joka tossa mun versiossa päätyy jänön nirhaamaksi, on samannäköinen kuin se eräjorma, joka alkuperäsessä jutussa pani kanin palasiksi (sori jos son jonku tein tuttu)

Runo mielikuvitusystävistäni.

Mä en aluks meinannu julkasta yllä olevaa sarjista, kun tajusin, miten inha se on. Mä en lue mun vanhoi sarjiksii, mut jos scrollaan mun blogia, niin tiiätteks, mä yllätyn miten vahva tunnelataus siinä on, vaikka luulis mun itteni tuntevan. Vähä riipivää settii välillä, semmosta ku joku ois käpertyny peiton alle kaikkee piiloon ja sit se mesoo kumminki johonki megafoniin, jonka joku on sille antanu. Mutttt mä tein tämmösen pienen lista-asian kivoista jutuista, ku on musta monet jutut kivoi, vaik mä taidanki vaikuttaa vähä sadepilven alla istuvalta surunassulta:

 

Täs maailmas on muuten tasan yks asia joka saa mulle näin vahvan fiiliksen, kuin mitä mulla nyt on, ja se fiilis tulee siitä, kun sähköpostissa on viesti, jonka otsikko näyttää tälläiseltä:

Voiko onneen tukehtua?